The Last of Us Part II / Arvostelut / pelaaja.fi

The Last of Us Part II

8.09.2020 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
6

The Last of Us Part II -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden kesän 2020 tuplanumerossa 213, jonka sivuilta voit lukea myös toisen mielipiteen pelistä.

Aika laskea aseet

Alkuperäinen The Last of Us on peli, joka ei tarvinnut jatko-osaa. Se oli ensimmäinen selvästi vakavahenkinen peli aiemmin veikeistä seikkailuista tunnetulta Naughty Dogilta, minkä lisäksi se loppui komeasti sortumatta ylikerrontaan tai turhaan höttöön. Nuoren Ellien ja häntä läpi postapokalyptisen Amerikan saattaneen Joelin tarina pantiin pakettiin tavalla, joka ei ollut välttämättä tyydyttävä mutta sitäkin tyhjentävämpi.

Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. The Last of Us Part II jatkaa Ellien ja Joelin tarinaa muutama vuosi alkuperäisen koettelemuksen jälkeen. Kaksikko on löytänyt vakituisen asuinpaikan Wyomingin osavaltiosta, jossa sijaitsevassa Jacksonin kylässä voi melkein jo unohtaa vanhan yhteiskunnan romahtaneen. Lapset leikkivät kaduilla, olot ovat lämpöisät talvenkin keskellä, ja aikaa on niin elokuvien kuin tanssiaistenkin kaltaisille ylellisyyksille. Toistuvin muistutus maailman nykytilasta ovat kylän lähialueilla harhailevat loissienien tartuttamat ihmishirviöt, joita täytyy käydä tasaisesti puhdistamassa partioiden voimin.

Aikuisiän saavuttanut Ellie on yksi Jacksonin ympäristöjä haravoivista asukkaista. Suhde Joeliin ei ole enää selvästikään entisensä, mutta kääntöpuolena uusi vakaampi elämä on tuonut mukanaan piirtämisen ja musiikin kaltaisia harrastuksia sekä kokonaan uusia ihmiskontakteja. Elliellä on elämässään nyt aidosti menetettävää, mikä tehdään erityisen selväksi, kun menneisyys saapuu kummittelemaan ja ajaa nuoren naisen kostoretkelle Seattlen raunioihin.

The Last of Us Part 2 -arvostelu

Tarina ja sen kerronta muodostavat ensimmäisen pelin tavoin myös jatko-osan selkärangan. Ennen kaikkea tarinankerronta on Naughty Dogin vahvuus, sillä särmikkäällä käsikirjoituksella, omistautuneilla näyttelijäsuorituksilla ja näyttävällä teknisellä toteutuksella The Last of Us Part II:n maailma herää henkiin tavalla, johon harvalla pelitalolla on minkäänlaisia rahkeita yltää. Ruudulla vastaan tulevia hahmoja on lumoavaa seurata, ja niistä oppii välittämään sen verran vahvasti, että pelikerrat venyvät suunniteltua pidemmiksi. Jopa pienempien hetkien kohdalla mielessä kummittelee jatkuvasti halu nähdä, mitä pelaajan eteen tuodaan seuraavaksi.

Kokemuksen luontevuutta auttaa paljon se, ettei kerronnassa nojata turhaan elokuvamaisuuden jäljittelyyn. Välipätkät ja varsinainen pelaaminen sidotaan sen verran saumattomasti yhteen, ettei niitä tule ajateltua edes kahtena erillisenä osa-alueena. Naughty Dogin tyyli karsia pelistä pois kaikki näkyvät latausruudut alkua ja kuolemia lukuun ottamatta on yhä uskomattoman voimakas tehokeino tuoda jatkuvuuden tunnetta tapahtumiin. Ainakin PlayStation 4 Prolla kuolemia seuranneet lataustauot eivät myöskään vieneet kuin hetken, joten toimintaa pääsi jopa jatkamaan kannustavan nopeasti.

The Last of Us Part II:n varsinainen pelattavuus on rakennettu laajalti edellisosan pohjatyön päälle. Ison osan ajasta pelissä yhdistetään kevyttä hiippailua ja räiskintää. Vihollisia voi myös härnätä polttopullojen ja savupommien kaltaisilla varusteilla, joita rakennetaan ympäristöstä löytyvistä resursseista. Aina välillä vastaan asettuu perinteisemmillä tuliaseilla varustettuja ihmisiä, mutta voimalla iholle tunkevat sienihirviöt palaavat nekin aiempaa monipuolisempina ja tappavampina.

Toiminnan osalta parannuksia on tehty erityisesti liikkuvuuteen. Ellie on ykkösosan Joeliin nähden huomattavasti vetreämpi tapaus, joka pystyy ryömimään piiloon pusikoihin ja kapuamaan monipuolisemmin erilaisten rakennelmien päälle. Pelialueiden vaihtelevat etenemismahdollisuudet saavatkin ne tuntumaan parhaimmillaan leikkikentiltä, joissa pelaaja on vapaa kokeilemaan useita eri lähestymistapoja vihollisjoukkojen tarjoamiin haasteisiin. Vastarinnan suora kohtaaminen voi olla välillä nopea keino etenemiselle, mutta monet yhteenotot ovat myös täysin ohitettavissa hiippailulla, jolloin resursseja säästyy myöhempää käyttöä varten.

Puhdasta hauskanpitoa The Last of Us Part II:n taistelut eivät kuitenkaan ole, ja se on tehty Naughty Dogin suunnalla täysin tarkoituksellisesti. Kahakoissa on jatkuvasti läsnä tietynlainen kaoottisuus, sillä viholliset ovat tappavan tarkkoja ja aggressiivisia hyökkäyksissään, eikä edes yhden ihmisen kaataminen ole monesti mikään yksinkertainen prosessi. Yksikin napakampi laukaus voi rysäyttää paljastuneen pelaajan selälleen ja jättää tämän alttiiksi vihollisten piiritykselle. Pelaajan onkin jatkuvasti punnittava omaa osumatarkkuuttaan, hermojaan ja jäljellä olevien ammusten määrää sekä yksinkertaisesti tietää, milloin on syytä juosta pakoon ja rakentaa hyökkäyssuunnitelma uusiksi toisenlaisesta asemasta.

The Last of Us Part 2 -arvostelu

Taistelemisen rujous on osa The Last of Us Part II:n isompaa motiivia. Naughty Dog on nähnyt paljon vaivaa sen eteen, etteivät pelaajan tappamat viholliset tunnu vain geneeriseltä tykinruoalta. Kullekin kohdattavalle riviviholliselle on annettu nimi, jota tämän kaverit voivat huutaa kuolon korjatessa. Kaulaosuman saadessaanuhri voi luhistua hiljalleen maahan pitäen käsiään kauhistuneena osuma-alueen ympärillä, kun taas kuristustilanteessa pelaajahahmon vihainen ilme ja kohteen tuskaiset kasvot välittyvät varmasti kotisohvalle asti. Oma lukunsa ovat vielä taistelukoirat, jotka ovat havainnointikyvyiltään vaarallisia tappajia mutta myös kuolevat sydäntä särkevään vaikerrukseen, kun kalloon isketään matkan varrella mukaan tarttunut kirves.

Sillä on syynsä, miksi The Last of Us Part II esiteltiin maailmalle aikoinaan kohtauksella, jossa hirttoköyden varassa roikkuva hahmo seuraa, kuinka toisen kättä hakataan palasiksi vasaralla. Tämä ei ole vain väkivaltainen peli vaan peli väkivallasta. Kyseessä on ehdottomasti mielenkiintoinen suunta pelistudiolle, jonka luomuksia on käytetty pitkään esimerkkeinä ns. ludonarratiivisesta dissonanssista – tarinan ja pelattavuuden välisestä ristiriidasta. Käytännössä väkivaltaisuuteen tiivistyvät kuitenkin ne isoimmat harmitukset, jotka nousevat esiin peliä pelatessa.

Yksi keskeinen ongelma on se, että The Last of Us Part II on vaikuttavimmillaan kaiken toimintansa ja synkkyytensä ulkopuolella. Monien oivallusten ansiosta rauhallisiin ja arkisiin asioihin voidaan tuoda voimaa pelillisten mekaniikkojen voimin. Kitaraa soittaessani, lumisotaa leikkiessäni ja aggregaatin liian lyhyttä virtakaapelia kirotessani en voinut olla ajattelematta, kuinka Naughty Dogilla olisi kaikki rahkeet tehdä vaikuttava peli, jossa ei tapeta yhtikäs ketään. Hitaat ja lämpimät hetket eivät tuntuneet hyviltä siksi, että ne tarjosivat vastakohdan synkkyydelle, vaan siksi, että ne olivat ylivoimaisesti pelin mielenkiintoisin ja tunteisiin vetoavin osa. Rujo maailmanlopun asetelma toimi niissä enemmän häiriönä kuin tehostajana.

Väkivaltamotiivia vastaan taistelee tehokkaasti myös pelin pituus. Seikkailu voi lähennellä jopa 30 tuntia, mikä on aivan liikaa siihen nähden, mitä pelillä on tarjota. Keskeisen syyn kestolle muodostavat monet aivan liian pitkiksi äityvät peliosuudet, joissa runsas taisteleminen johtaa hyvistä mekaanisista ideoista ja oivallisesta kenttäsuunnittelusta huolimatta pidemmän päälle uupumukseen. Joku voisi sanoa, että se on tarkoituksellista ja kuvastaa hahmojen kokemaa väsymystä väkivallan kierteeseen. Uupumusta seuraa kuitenkin nopeasti toinen tunne – välinpitämättömyys. Loppua kohden pelin synkistelypyrkimykset menevät yksinkertaisesti harakoille, sillä ylitsepursuaviin kauhuyksityiskohtiin ei jaksa kiinnittää enää vanhaan tapaan huomiota.

The Last of Us Part 2 -arvostelu

The Last of Us Part II:n loppu jättää muutenkin paljon hampaankoloon. Pelissä pedataan kyllä alkuperäisen pelin päätökseen mielenkiintoista kontrastia tarjoavaa lopetusta, mutta se sysätään lopulta sivuun huomattavasti ennalta-arvattavamman lopputuloksen tieltä. Naughty Dogilla haluttiin selvästi jäljitellä ensimmäisen pelin jättämää tunnetta, mutta tyhjentävän päätöksen sijaan jatko-osan vastine tuntuu lähinnä tyhjältä. Asiaa ei auta se, että monet lopun alleviivaamat teemat ja pointit tehtiin jo selväksi ennen päätösrupeamaa, joten nyt loppu päätyy vain hakkaamaan jo puhki kulunutta rumpua.

The Last of Us Part II on parhaimmillaan uskalias peli ja vahva näyte Naughty Dogin kehitysvoimasta. Sitä pelatessa on helppo uskoa, että raportit studion painostavista työoloista eivät olleet silkkaa sanahelinää. Peli ei ymmärrä silti täysin omia rajojaan ja kääntyy loppua kohden jopa itseään vastaan. Siksi The Last of Us Part II ei kohoa Naughty Dog -pelien lempparikseni, mutta olen ehdottomasti iloinen, että saimme vielä näinkin mahtipontisen teoksen ennen seuraavan sukupolven saapumista.

8/10

Kehittäjä: 
Naughty Dog
Julkaisija: 
Sony Interactive Entertainment
Peligenre: 
Toiminta
Julkaisualustat: 
Sony PlayStation 4
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta

Kommentit

Käyttäjän Pleikkarohmu kuva
Pleikkarohmu

Vähän alakanttiin annettu arvosana näin hyvälle pelille. Itse olen kohta pelannut new game+:n tästä läpi ja vaikka olen Panun kanssa samaa mieltä siitä, että tarinan lopussa on hieman ennalta-arvattavuutta, on peli silti järjettömän laadukas ja pelikelpoinen vielä toisella pelikerralla. Oma arvosanani olisi ollut joko vahva 9 tai hikisesti 10. Kirkas kymppi tuo peli ei tosiaankaan ole, mutta kasi vaikuttaa siltä, että arvostelija ei ole kyseisen pelityypin suuri ystävä.

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic
Lainaus Pleikkarohmu

kasi vaikuttaa siltä, että arvostelija ei ole kyseisen pelityypin suuri ystävä.

Arvostelusta ei saa sellaista kuvaa, vaan pelin ongelmakohdat tuodaan selkeästi esille. Kahdeksan on mielestäni realistinen arvio tälle pelille, joka on ikään kuin mestariteoksen ja surkeyden yhteentörmäys. The Last of Us Part 2 on vuoden turhauttavin ja epätyydyttävin peli. Jos tämä oli kehittäjien tarkoitus, onnistuivat he tavoitteessaan.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Kasi on kyllä aika sopiva arvosana tälle. Ei missään nimessä huono mutta lopulta pituus väsyttää ja uudelleenpeluu ei innostanut yhtään samalla tapaa kuin ensimmäisessä. Ykkösen tarina oli sekä tiiviimpi että muutenkin parempi vaikka tämänkin tarina ja idea oli ihan hyvä.

Pelkällä tiivistämisellä olisi saatu parempi.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus zappah

Kasi on kyllä aika sopiva arvosana tälle. Ei missään nimessä huono mutta lopulta pituus väsyttää ja uudelleenpeluu ei innostanut yhtään samalla tapaa kuin ensimmäisessä. Ykkösen tarina oli sekä tiiviimpi että muutenkin parempi vaikka tämänkin tarina ja idea oli ihan hyvä.

Pelkällä tiivistämisellä olisi saatu parempi.

Samaa mieltä. Pelkästään leikkuria käyttämällä olisi voinut olla minun kirjoissani jopa 9/10. Toinen asia, jonka itse pelissä muuttaisin...

(SPOILERS!)

...olisi juonen kronologia, koska pelin pelaaminen ensin puolet Ellien näkökulmasta ja sitten palaaminen lähelle alkua Abbyn saappaisiin tuntui rytmityksellisesti todella töksähtävältä ratkaisulta. Toisaalta tämä olisi sotkenut Ellien ja Abbyn erilliset hahmonkehitykset ja craftailut ihan täysin, joten ehkä tähänkin se pelastus olisi ollut juustohöylä. Molempien osuuksista sellaiset 5 tuntia turhaa haahuilua leikkaamon lattialle, niin pysyisi paljon paremmin mielenkiinto yllä.

Käyttäjän DuskTillDawn kuva
DuskTillDawn

Huutonaurua kaikille jotka heittelee jokaiselle pelille ysejä ja kymppejä ja itkee jotain kasia joka on objektiivisesti todella hyvä arvosana.

Käyttäjän Audiovarmennus kuva
Audiovarmennus

Ysin peli. Herätti mukavasti tunteita pitkään aikaan ja teknisesti todella todella kova. Ainoa merkittävä miinus että loppui liian aikaisin. Tämän kaltainen peli saisi olla sellainen 100 tunnin seikkailu. Tosin jos vielä jatkoa tuleen niin pelaisin Abbyllä mieluummin kuin Elliellä. Voisi olla myös kokonaan toinen hahmo. Ehkäpä Naughty Dogin seuraavaa suurpeli on kuitenkin jotain ihan muuta.

Nostoja