The Yakuza Remastered Collection / Arvostelut / pelaaja.fi

The Yakuza Remastered Collection

5.04.2020 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
0

Vielä kerran, Kamurocho

Yakuza-pelien kelkassa PlayStation 2 -aikakaudesta asti roikkuneena en voi olla kuin iloinen sarjan uudesta noususta nykypolven laitteilla. Räväkkä esiosa Yakuza 0 toimi erinomaisena lobbaajana heti perään saapuneille ensimmäisen ja toisen osan Kiwami-uusioversioille, kun taas vanhat fanit saivat Kazuma Kiryun tarinan päätökseen Yakuza 6:ssa. Tarinassa on kuitenkin uusille tulokkaille peräti kolmen draamankatkuisen pelin kokoinen aukko, jonka pääsee viimein paikkaamaan puuttuvat osat 3–5 remasteroivalla kokoelmapaketilla.

The Yakuza Remastered Collection muistuttaakin, miten hienovaraisesti sarja on kauttaaltaan kehittynyt. Askeleita on otettu monipuolistamalla taistelumekaniikkaa ja lisäämällä pelattavien hahmojen määrää, kun taas uusien kaupunkien ohella Kamurochon tuttuja nurkkia on kasvatettu peli peliltä pienillä lisäyksillä ja muutoksilla. Huomattava kierrätys on samanaikaisesti turhauttanut ja viehättänyt läpi vuosien, mutta juuri sen takia jokainen Yakuza-peli onkin aina tuntunut jonkinasteiselta kotiinpaluulta. Tutuilla nurkilla tunnelmoidaan aina rikosdraaman uusien kuvioiden, kasvutarinoita sisältävien sivutehtävien ja aina yhtä koukuttavien minipelien parissa.

The Yakuza Remastered Collection 1

Paketin avaava Yakuza 3 oli sarjan ensimmäinen modernimpi osa, joten tuoreempienkin osien pelaajat tunnistavat sen omakseen heti alkumetreiltä lähtien. Se on silti kokoelman ainoa osa, jolle olisi ehkä kaivannut Kiwamien kaltaista uudelleenrakentamista pelkän graafisen terävöittämisen ja teknisen sujuvoittamisen sijaan. Kiryun liikkuminen ja valikoissa navigoiminen on vielä hieman kankeaa, mutta uudempiin osiin verrattuna hieman yksinkertaisemmissa nyrkkikahakoissa on kieltämättä oma viehätyksensä.

Kamurochon lisäksi suurilta osin Okinawaan sijoittuvassa pelissä on myös alueen elämäntyylin mukaisesti leppoisampi tahti, mutta tekemistä silti riittää jopa pelin kertaalleen kolunneille. Mukaan on viimein saatu alkuperäisestä PS3-länsijulkaisusta saksitut osuudet, jotka lihavoittavat sivupuuhastelun ja -tarinoiden määrää. Omalta osaltani tämä tuntui varsin merkittävältä, sillä Yakuzat ovat aina parhaimmillaan pelimaailmaa ajan kanssa kolutessa.

Yakuza 4 ja 5 tuntuvat vielä nykyäänkin tuoreemmilta. Neljäs osa esitteli sarjaan Kiryun ohella muita pelattavia hahmoja, kuten letkeän lainakiskuri Shun Akiyaman, vankikarkuri Taiga Saejiman ja remasteroinnissa uudet kasvot saaneen poliisi Masayoshi Tanimuran. Jokaisen taistelutyyli eroaa toisistaan riittävissä määrin, ja kaikilla on pääsy Kamurochon uusille alueille, joille muilla ei välttämättä olisi asiaa – ja joita ei ole nähty myöhemmin sarjan muissa osissa.

The Yakuza Remastered Collection 5

Paketin selkein helmi ja tekemisen aarreaitta on silti Yakuza 5, joka saa kokoelman myötä viimein fyysisen julkaisun länsimaissa. PlayStation 3:lla vain digitaalisesti julkaistussa pelissä jokainen viidestä päähahmosta seikkailee täysin eri kaupungeissa, mikä tekee kokonaisuudesta yhä sarjan rikkaimman, harkituimman ja monipuolisimman. Hahmojen eroja korostetaan myös aiempaa syvällisemmillä ja mittavammilla sivutehtäväkokonaisuuksilla, joihin lukeutuvat muun muassa Saejiman metsästysreissut lumisessa vuoristossa, Harukan idolikoulutusta edesauttavat tanssihaasteet sekä Kiryun pesti päivisin asiakkaita kuuliaisesti kuljettavana ja öisin kilpa-autoilua harrastavana taksikuskina.

Tekemisen määrän puolesta ja sarjan kokonaiskuvan kannalta The Yakuza Remastered Collection onkin suoranainen pakkohankinta Yakuzan pariin tällä sukupolvella loikanneille. Konkareille remasteroinnit ovat sopivissa määrin sulavampia ja terävämpiä, mutta myös Yakuza 3:n tukevoittaminen lännessä aiemmin saksituilla sivupuuhasteluilla on mainio tekosyy palata vielä kertaalleen Kamurochon kaduille.

8/10

Kehittäjä: 
Ryu Ga Gotoku Studio
Julkaisija: 
Sega
Peligenre: 
Toiminta, Seikkailu
Julkaisualustat: 
Sony PlayStation 4
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Uhkapeli, Väkivalta