Arvostelu on julkaistu alunperin marraskuun 2019 Pelaaja-lehdessä numero 205.
Saarroksissa saarella
Keväällä 2019 julkistettu Tom Clancy’s Ghost Recon Breakpoint maalaili kiinnostavia mahdollisuuksia taktisten toimintapelien ystäville. Mukiinmenevää viihdettä tarjonneen Wildlandsin seuraajan piti yhdistellä selviytymismekaniikkoja entistä syvempään pelaajien väliseen yhteistyöhön. Ehkä kyseessä ei olisi nyt aivan ”Wildlands 2.0:ta” mutta ainakin sopivasti tuttu ja turvallinen yhteistyöpyssyttely, jota voisi suositella syysiltojen ratoksi.
Breakpoint seuraa Ghost-erikoisjoukkojen tarinaa kuusi vuotta edeltäjänsä päätöksestä. Tällä kertaa pelaajan Nomad-hahmon johtama aaveosasto lähetetään Auroan kallioiseen saaristoon, jonka rannikolle vihamieliset voimat ovat upottaneet laivaston rahtilaivan. Tiedusteluoperaatio muuttuu selviytymistaisteluksi Ghostien helikopterien joutuessa hyökkäyksen kohteeksi ja hyvin organisoidun sotilasjoukon ryhtyessä jahtaamaan alakynteen jääneitä kommandoja. Nimekkäin vihollinen on entinen Ghost-upseeri, eversti Cole Walker, jota esittää omaan karismaattisen murahtelevaan tyyliinsä Netflixin Punisherin nimikkoroolista tuttu Jon Bernthal.
Tunnelma yksin jääneen sotilaan selviytymiskamppailusta katkeaa saman tien, kun pelaaja saapuu Breakpointin keskeisimpään tukikohtaan Erewhoniin. Samalla alueella juoksentelee tusinoittain miltei identtisiin varusteisiin pukeutunutta toisten pelaajien Nomadeja, joten ilmapiiri muuttuu oitis geneerisempien loottiräiskintöjen, kuten Destinyn tai The Divisionin, suuntaan. Erewhonista löytyvät tärkeimmät tehtävien antajat, joiden joukkoon Nomad pelastaa tasaiseen tahtiin lisää unohdettavia sivuhahmoja.
Breakpointin pääjuoni on tuskallisen hitaasti etenevä sarja tiedustelu-, pelastus- ja valmistelutehtäviä, jotka päättyvät useimmiten rynnäkkötehtävään aina vain vankemmin vartioituihin vihollistukikohtiin. Ammuskelun ohella yritetään selvittää Auroan saarella huipputeknologiaa kehittävän armeijan alihankkijan, yksityisen turvayhtiön ja Walkerin eliittisotilaiden tekemisiä. Edes sivutehtävät eivät tarjoa kunnon vaihtelua, sillä nekin ovat itseään toistavia etsimis- ja noutotehtäviä vaihtelevalla määrällä ammuskelua.
Edes yllättävän harvoin hyödynnetyn Bernthalin mainio roolisuoritus ei pysty peittämään kehitystiimi Ubisoft Parisin kynäniekkojen kyvyttömyyttä luoda mielenkiintoisia tapahtumia koettavaksi tai edes jollain tasolla mielenkiintoisia hahmoja jututettavaksi. Pelaajan ohjaaman Nomadin ja kylmäkiskoisen Walkerin yhteinen menneisyys taistelutovereina pyritään nostamaan pääjuonen aikana syvälliseksi tarinaksi menetyksestä ja sotilaiden välisestä veljeydestä – laihoin tuloksin. Dialogi, hahmojen reaktiot ja välianimaatioissa paljastetut välähdykset yhteisestä menneisyydestä eivät ole sujuvan tarinankerronnan vaatimalla tasolla.
Matkustaminen Auroan mittavilla lakeuksilla on sekin haastavaa, sillä etäisyydet tehtävien välillä ovat ajoittain valtavia, jolloin automatka uuden tehtävän äärelle saattaa kestää vihollisia kuhisevassa maastossa aivan liian kauan. Patikointi on raivostuttavaa, sillä kallioinen maasto on käytännössä jatkuvaa ylämäkeen kiipeämistä ja alamäkeen kompuroimista. Matkaa taitetaankin mukavimmin helikopterilla, jolloin ollaan piilossa vihollisen autopartioilta ja hämmentävästi myös taivaalla kaartelevilta aseistetuilta lennokeilta.
Varsinaiset tulitaistelut ovat yksipuolista uurastusta, joissa kuolemista pitää melkein yrittää. Breakpointin viholliset tuntuvat juoksevan aina suorinta linjaa pelaajan piippulinjalle, minkä ongelmallisuutta vain korostaa se, että miltei kaikki viholliset kuolevat yhdestä pääosumasta. Surullista on se, että aseissa on kyllä asiaankuuluvaa painokkuutta, mutta se ei pelasta toiminnan mitäänsanomattomuutta.
Tehtäviä tekemällä ja vihollisia möyhentämällä Nomad nostaa kokemustasojaan, joiden myötä pelaaja voi avata uusia kykyjä omaan pelityyliinsä sopivasti. Aidosti käyttökelpoisia ovat kuitenkin vain kykyjen myötä avautuvat varusteet ja hyödykkeet, kuten mukana kulkevaa ammusmäärää nostavat bonukset. Asekohtaisilla lisätehoilla ja erikoiskyvyillä ei vain yksinkertaisesti tee mitään pelissä, jossa pääosuma aseesta kuin aseesta tappaa viholliset suoraan.
Erillisillä kartoilla käytäviä pelaajien välisiä tappomatsiotteluita ja vastapuolen tukikohdan pommitusta ehdin pelata epätasaisesti toimivien palvelimien takia vain pari ottelua, jotka tuntuivat muuntuvan nopeasti tarkkuuskiväärien takaa kyttäämiseksi. Kokemuspisteet ja ansaittavat varusteet kuitenkin jaetaan yksinpelin kanssa, joskin korkeampitasoisten ja matalatasoisten pelaajien ero tasataan otteluihin siirryttäessä.
Etenemisen tunteen puuttuminen on Breakpointin suurimpia ongelmia, sillä hahmo tuntuu melko lailla yhtä tuhovoimaiselta koko pääjuonen ajan. Löyhästi toteutettu roolipelimäinen varusteiden tason keskiarvo on loppupelin lähestyessä vain keinotekoinen pelote, jotta pelaaja keskittyisi kerryttämään varustetasoaan tiettyihin tehtäviin. Suurin osa varsinaisesta loppupeliin luvatusta sisällöstä, kuten aidosti haastavat raid-tehtävät, antavat vielä odottaa itseään tätä kirjoitettaessa.
Breakpointin julkistamisen yhteydessä painotettujen selviytymismekaniikkojen toteutus on pelin päälle liimatuimpia osa-alueita. Maastoon piiloutuminen toimii erätaidoista parhaiten ja mahdollistaa vihollispartioilta tai tappavilta lennokeilta piiloutumisen. Toisaalta maastossa liikkumisen katkeaminen piiloutumiseen on harvemmin ajankohtaista, sillä jonossa kulkevan tekoälypartion päästää päiviltä muutamassa sekunnissa. Lennokit ovat puolestaan kuin ärsyttävä jäähy, jonka selvittämiseksi on vain pysyttävä paikallaan kanervikossa, kun voisi vaikka ampua jotain.
Vesipullon täyttäminen ja veden juominen ovat vain kosmeettisia toimintoja, sillä aloittelevakin Nomad palautuu 500 metrin pystysuorasta mäkijuoksusta hetkessä. Taisteluissa tai kallioilta alas kieriessä saadut vammat saa korjattua lääkeruiskuilla tai loputtomilla sidetarpeilla, joiden kiertäminen rampojen raajojen ympärille vie sekin vain sekunteja pelikellosta.
Joka suuntaan säntäilevä Ghost Recon Breakpoint ei onnistu oikein missään edes tyydyttävästi. Ammuskelu ja aseet ovat periaatteessa mallillaan, mutta tekoäly ei tarjoa rehellistä haastetta edes satunnaisesti. Suurin osa mainostetuista uudistuksista on kevyesti päälle liimattuja turhuuksia, kun taas ne tärkeimmät osa-alueet eli etenemisen tunne, toimiva tarinankerronta ja toiminnan mielekkyys jäivät Wildlandsin myötä Bolivian viidakoihin.
5/10
