The Walking Dead – The Telltale Series: The Final Season / Arvostelut / pelaaja.fi

The Walking Dead – The Telltale Series: The Final Season

28.06.2019 // Kirjoittanut: Wasara
0

Sen pituinen se

Telltalen palkitun The Walking Dead -sarjan nimensä mukaisesti viimeiseksi osaksi jäävän The Final Seasonin syntytarina on vähintään yhtä mielenkiintoinen tapaus kuin lopputulos. Häkellyttävän nopeasti kaupalliselle törmäyskurssille ajautunut pelifirma oli vasta ylittänyt kehitystyön puolivälin, kun neuvottelut uusien liikekumppanien kanssa kariutuivat, kassa ulvahti tyhjyyttään ja firma laski lähes koko työvoimansa laitumille.

Apuun riensi lopulta The Walking Dead -sarjan isän Robert Kirkmanin perustama Skybound Games, jonka myötävaikutuksella leijonanosa alkuperäisestä tiimistä saatiin takaisin sorvin ääreen. Telltale Gamesin katkeransuloisen tarinan joutsenlauluksi jäävä The Final Season on samalla päätepiste The Walking Dead -pelisarjalle, jonka rooli tarina- ja tunnelmavetoisten pelien renessanssin saralla on kiistämätön.

The Final Season on jaettu neljään jaksoon, jotka on pilkottu kolmeen näytökseen. Tuttuun tapaan valtaosa pelaamisesta koostuu pitkistä keskusteluista, satunnaisesta vapaamuotoisesta haahuilusta ja pistosmaisista toimintakohtauksista. Pelaajalle suodaan paljon päätäntävaltaa jokaisen kohtauksen etenemissuuntaan. Vaikka monet valinnat vaikuttavat tapahtumiin lähinnä pintapuolisesti, moraalin ja inhimillisyyden rajoja koettelevat kysymykset on kirjoitettu taitavasti kerronnan lomaan, ja ne asettavat pelaajan toistuvasti kouraisevien päätösten eteen.

The Walking Dead – The Telltale Series: The Final Season

The Walking Deadin maailma on kolkko, alakuloinen ja vaarojen täyttämä paikka, jossa kuoleman uhka on vain ovi vielä karumman kohtalon kynnykselle. Hahmojen tunnekartasto liikkuu lähinnä uhmakkaan ja kyynisen välimaastossa, mutta sijansa on myös sympatialla. Kuten Kirkmanin tuotannossa yleisestikin, miljöötä kansoittavat elävät kuolleet edustavat kohteetonta ja eläimellistä uhkaa, kun todellinen pimeys asuu ihmisten sydämissä. Sitä todellisuutta myös The Final Season peilaa paikoin myötätuntoisesti, paikoin viiltävästi.

Juonivyyhtiä liikaa purkamatta kerrottakoon, että The Final Season on terävä läpileikkaus aiempien osien ominaisteemoista. Sarjaa alusta asti tähdittänyt Clementine on joutunut luopumaan lapsuuden viattomuudesta selviytymisen nimissä. Häneen tukeutuva pikkupoika AJ ei puolestaan ole ehtinyt nähdä maailmaa vailla elävien kuolleiden uhkaa. Clementinen ja AJ:n välinen sisarellinen side muodostaa tarinan emotionaalisen seitin vahvimman langan, jonka hienovaraisen hauraalla pinnalla pelaaja päätöksineen tasapainoilee.

The Walking Dead – The Telltale Series: The Final Season

The Final Seasonin käsikirjoitus edustaa pelisarjan parhaimmistoa varsinkin dialogin saralla, mutta sen pelattavuus kärsii tutuista penikkataudeista. Toimintakohtaukset ovat paikoin turhauttavan kankeita, ja juonenkuljetus takkuilee pelin yrittäessä keksiä pelaajalle tekemistä välipätkien tuijottelun kylkeen. Ulkoasun saralla Telltalen pelimoottorista on revitty viimeisetkin mehut. Peli näyttää kyllä upealta, mutta ruudunpäivitys on kaikkea muuta kuin sulavaa jopa Xbox One X:llä.

Teknistä lapsuksistaan huolimatta The Final Season on arvokas ja ansiokas päätös pelisarjalle, jonka kerronta on ei-inhimillisistä puitteistaan huolimatta poikkeuksellisen kypsää ja sydämenkäypää. Clementinen, AJ:n ja muiden eloonjääneiden tarina viedään päätökseen tyylillä, taidolla ja rakkaudella. Enempää yksikään pelisarjan ystävä tuskin voi odottaa. Kevyet mullat, Telltale.

Jason Ward

7/10

Kehittäjä: 
Telltale Games
Julkaisija: 
Skybound Games
Peligenre: 
Seikkailu, Toiminta
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox One, Sony PlayStation 4, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta

Nostoja