Yoshi’s Crafted World / Arvostelut / pelaaja.fi

Yoshi’s Crafted World

15.06.2019 // Kirjoittanut: Markus Heino
0

Askartelemalla tehty

Nintendon lempidinosauruksen uusin sivuttain rullaava tasoloikkaseikkailu jatkaa teemaltaan samanlaisista lähtökohdista kuin villavilla tekstuureilla toteutettu mainio Yoshi’s Woolly World Wii U:lla. Söpöys on ylitsevuotavaa ja saattaa aiheuttaa aikuispelaajissa akuuttia silmien pyörittelyä, kun iloisesti hihkuvat yoshit seikkailevat värikkäissä maisemissa, jotka on koottu ala-asteen askartelutunneilta tutuista foliotähdistä, pilleistä, pahvimukeista ja kartonginpalasista.

Yoshin uusin seikkailu alkaa yoshien saarelta, kun Bowser Jr. ja Kamek-noita tavoittelevat toiveita täyttävää Sundream Stone -patsasta pahat mielessään. Kahakassa aarteen taikavoimaiset jalokivet sinkoutuvat pitkin pelimaailman moniosaista saaristoa. Jalokivien perään lähdetään joko yksin tai yhden kaverin kanssa.

Eteneminen kaksiulotteista ja kolmiulotteista liikkumista yhdistelevissä kentissä on tuttua puuhaa aiempia Yoshin nimikkopelejä pelanneille. Otus pomppii rennon ohjauksen turvin vaivatta pitkiä matkoja ja pysyy ilmassa tunnusomaisen pyristelynsä avulla niin kauan kuin hyppynappia jaksaa runnoa. Rivivihollisia voi syödä, jolloin Yoshi tuottaa mukana liikkuvia munia viskeltäväksi. Munia voi lingota pitkiä matkoja myös syvyyssuunnassa kohti lisäesineitä ja kolikoita.

 

Jokaisessa muutamaan kenttään jaetussa pelialueessa on omat erityispiirteensä ja vihollisensa, joten eteneminen saadaan tuntumaan tuoreelta pidemmänkin istunnon ajan. Kallistuvilla jäälautoilla liukuvat jääkarhut ja vihaisen sarvikuonon ohjastaminen puolisonsa luokse ovat esimerkkejä, joilla pelistudio Good-Feel on onnistunut luomaan ainutlaatuisia hetkiä perusvarman tasoloikkansa sisälle.

Mikäli uusien alueiden avaamiseen vaadittuja auringonkukkia ei ole löytänyt tarpeeksi, jokaisen kentän voi pelata halutessaan myös takaperin ja etsiä Yoshin uskollisen Poochy-koiran pentuja lisäkukkien toivossa. Flip Side -tilan pentujahti ei kuitenkaan useimmiten tarjoa tarpeeksi uutta jo läpikoluttuihin reitteihin.

Tykästyin pelisarjan edellisosassa Woolly Worldissa kenttiin, joissa Yoshi muuntautui erilaisiksi kulkuneuvoiksi. Tällä kertaa Yoshi ohjastaa itse hurmaavaan tapaansa esimerkiksi lentokonetta, merirosvolaivaa, kilpa-autoa ja jättikokoista robottiversiota itsestään.

Yoshi-sarjan vaikeustaso sijoittuu tunnetusti aivan pienimpien pelaajien Kirby-pelien ja Marion seikkailujen välimaastoon, joten aikuiselle pelaajalle Yoshi’s Crafted World ei tarjoa kummempia haasteita. Kahden pelaajan moninpeli on sen sijaan erinomainen tapa auttaa perheen pienimpiä pelaajia heille vaikeimmissa kohdissa, kuten pomovastuksissa.

 

Kaikista helpointa meno on erityisellä Mellow-vaikeustasolla, joka helpottaa peliä kaikin tavoin ja antaa Yoshille siivet. Lentäminen auttaa itsessään jo paljon, mutta Mellow paljastaa myös suurimman osan kenttien piilotetuista salaisuuksista. Lisäsuojaa vihollisia vastaan antavat purkkakoneista kerättävät asut, joten matkaa voi taittaa vaikkapa lehmäksi tai samuraiksi pukeutuneena.

Aikuiselta koko seikkailu on sataprosenttisesti koluttu noin 15 tunnin urakoinnin tuloksena, mukaan lukien varsinaisen juonen läpäisyn jälkeen ilmaantuvat Hidden Hills -lisäkentät, joten kovin pitkäikäistä vastinetta rahoilleen ei sisällön puolesta saa.

Myös Crafted Worldin taustamusiikki aiheutti ajoittain pettymyksen, sillä erityisesti lapsenomaiseen askarteluteemaan sovitetun nokkahuilun olisi voinut jättää vähemmälle ja muita rauhallisia perusteemoja olisi voinut olla enemmän.

Kaiken kaikkiaan Yoshi’s Crafted World näyttää takuuvarmalta Nintendo-peliltä. Haasteen puute ja sisällön laajuus kannattaa kuitenkin ottaa huomioon omina miinuspisteinään, varsinkin jos nyt ei satu kuulumaan pelin varsin nuoreen kohdeyleisöön.

8/10

Kehittäjä: 
Good-Feel
Julkaisija: 
Nintendo
Peligenre: 
Tasoloikka
Julkaisualustat: 
Nintendo Switch
Pegi-ikärajat: 
K-3