50 Cent: Bulletproof

G-g-g-g-unit! Parin kuukauden takaisessa haastattelussa Marc Ecko totesi 50 Centin olevan nero liikemieheksi. Ecko kyseleekin Puolidollarin mielipiteitä bisnesideoistaan.

50 Cent ei ole hidastanut työtahtiaan, vaikka miehen pankkitili lihoi viime vuonna yli 50 miljoonalla dollarilla. Päinvastoin. Miehen G-Unit-imperiumi laajenee päivä päivältä, eikä keskity pelkästään rap-levyihin. Myynnissä on Formula 50 -vitamiinipillereitä, joita 50 näyttää itsekin napsivan, G-Unit Reebok -lenkkarimallisto, Eckon kanssa yhteistyössä suunniteltu G-Unit Clothing -vaatemallisto ja joulukuussa ensi-iltansa sai 50:n omaelämänkerrallinen elokuva Get Rich or Die Tryin.

Videopeli oli vain ajan kysymys. Se julkaistaankin sopivasti elokuvan kynnyksellä ja uudelleen julkaistun The Massacre -albumin aikoihin. Missäköhän vaiheessa saamme tarpeeksi 50 Centistä?

Kaduilta takaisin kaduille

Kaikkihan tiedämme jo 50 Centin tarinan… Queensista kotoisin oleva huumediileri tekee diilaamisen ohella rap-musiikkia Run DMC:n Jam Master Jayn suojattina, mutta läpimurtoa ei tule, vaikka rahakas levytyssopimus löytyykin takataskusta. Sitten miestä ammutaan yhdeksän kertaa, mutta hän jää henkiin. Sen jälkeen miehestä ja etenkin How to rob- ja Wanksta-biiseistä kohistaan. Pian Eminem kolkuttaa Dr Dren kanssa ovella ja tarjoaa heti kättelyssä levytyssopimuksesta miljoona dollaria. Legenda on saanut uuden alun.

Miehen ampuminen liittyy peliinkin, sillä alussa 50 selviytyy luotisateesta ja lähtee kostoretkelle. Tarinan on rustannut kuulemma Sopranosista tuttu Terry Winters, mutta eipä homma ole juonesta kiinni – pääosassa on silmitön ammuskelu. Vivendi ei ole kavahtanut aihepiiriä, vaan on pistänyt rohkeasti kaiken peliin, ja hyvä niin. Olisi ollut hölmöä vesittää meininkiä.

Ase on paras kaverini

Bulletproof on sitä itseään. Se on juuri sitä mistä 50 Centin ja G-Unitin levyt puhuvat – väkivaltaa, aseita, rahaa, huoria ja tietenkin sitä vaikeasti selitettävää gangstameininkiä. Pelillisesti ollaan samassa maastossa kuin Max Payne ja Dead to Rights, mutta kokonaisuus ei toimi lähimainkaan yhtä hyvin kuin edellä mainituissa peleissä.

Tuotantoarvot ovat kohdallaan ja tässä suhteessa 50 Centistä on saatu paljon irti. Ehkäpä rahaa on tällä saralla palanut liikaakin, koska varsinaisen pelin tekemiseen ei näemmä jäänyt suurtakaan budjettia. Sen verran nopeasti hutaistulta homma tuntuu.

G-Unitin faneille sisältöä on tolkuton määrä. 50 Centin lisäksi pelissä ovat mukana G-Unitin Tony Yayo, Lloyd Banks ja Young Buck. He kulkevat joissakin kentissä 50:n mukana, ja jokaisella heistä erikoisominaisuuksia: Banks osaa tiirikoida ja Yayo on räjähde-ekspertti.

Näiden lisäksi 50:n kotikulmilla notkuu Grizz-niminen sotaveteraani, joka näyttää kummasti Dr Dreltä, mieheltä, joka tunnetusti karttaa julkisuutta. Peliin hän on kuitenkin antanut äänensä ja ulkomuotonsa. Valkoihoiset saavat pelissä kyytiä, sillä valtaosa G-Unitin luodeista uppoaa arjalaisten prätkäjätkien näköisiin heppuihin. Yksi 50:n elämää hankaloittava kaveri on etsivä McVicar, joka on Eminemin näyttelemä korruptoitunut valkoinen kyttä. G-Unitin DJ Whoo Kid myy puolestaan autonsa takakontista 50:lle biisejä.

Yhteistä kaikille hahmoille on erinomainen ääninäytteleminen. Puheet kuulostavat siltä kuin asianomaisilla olisi ollut hauskaa, eikä vain rahastus mielessä.

Jos gangstameininki iskee, pelatessa on hyvä fiilis. 50 on raskaasti aseistettu, ja kun mukana kulkevat omat kotipojat, tappamisen ohella lentää huulikin. Young Buck karjuu vihollisen teloittaessaan ”G-Unit south!”, ja muutenkin kavereilla tuntuu olevan one-linereitä enemmän kuin albumeillaan riimejä.

50 voi pölliä maassa makaavilta ruumilta rahat ja Lloyd Banks vieressä toteaa: ”50, putsaa se paskiainen”. Eihän tällaiselle voi kuin nauraa – peli pysyy uskollisen ”gangstana”. Mautonta se tietenkin on.

Bulletproof on tehty 50:n faneille. Jos artisti tai rap eivät kiinnosta, Bulletproofista kannattaa pysyä kaukana. Jos osaa arvostaa gangstarapin rockmaisia ylilyöntejä ja kliseitä, Bulletproof on siedettävä kokemus, mutta kovat tuotantoarvot eivät peitä sitä, kuinka peli on epätoivoisen keskinkertainen räiskintä.

Trabelsii vihaajille

On uskomatonta, ettei tällaisessa pelissä voi lukita tähtäintä vihollisiin. Kyllähän ratkaisu toimii Hitmaneissa ja Max Payneissa, mutta ei Bulletproofissa. Tähtäin liikkuu aivan liian herkästi ja vihollisiin osuminen on täysin onnenkauppaa. Niillä ei tosin ole vaikeuksia osua puolidollariin. Tämä yhtälö saa nopeasti verenpaineen nousemaan kuin Huttusella deadlinen aikoihin. Nämä ongelmat nostavat vaikeustason aivan liian korkeaksi. Pelaaminen on rasittavaa. Tämän pelin takana ovat tosin Fight Club -pelin tekijät. Mitä vähemmän muistelemme tuota peliä, sen parempi.

Ei uskoisi, että hyvän tähtäyssysteemin ja ohjauksen rakentaminen olisi nykypäivänä vaikeata. Nehän ovat perusasioita. Vastustajia on lähes mahdoton suolata, koska ne liikkuvat paljon, sietävät liikaa osumia ja ohjaus on syvältä. Tekoälyssäkään ei ole hurraamista. Kaiken lisäksi vastustajat syntyvät tyhjästä 50 Centin paljon nähneiden silmien edessä. Kuolemattomuushuijauksella peliä jaksaa tahkota hieman kärsivällisemmin.

Kiire näkyy monella saralla. 50:n hovituottaja Sha Money Xl:n tunnelmalliset biitit toimittavat tilannekohtaisen taustamusiikin virkaa, mutta ne käynnistyvät kömpelösti pelaajan siirtyessä alueelta toiselle, joten tietyissä kohdissa edestakaisin liikkuminen vaihtaa musiikkia typerästi. Amatöörimäistä toimintaa.

Pelin soundtrack on kuitenkin todella laaja ja se sisältää biisejä kaikilta 50 Centin sekä G-Unitin albumeilta. Näiden lisäksi 50 Cent on äänittänyt peliin uusia biisejä, ja tarjolla on vielä kaikkien biisien instrumentaaliversiotkin. Pelaaja voi tehdä oman soittolistansa ja vaihtaa biisejä kesken pelaamisen. Biisit pitää tosin ensin ostaa DJ Whoo Kidiltä ja niillä on hintaa enemmän kuin Grizzin myymillä aseilla, mutta onneksi rikkailta valkoisilta vartijoilta löytyy takataskusta usein platinum-luokan luottokortti, joka sekin kelpaa katukaupassa.

Halpispelinä Bulletproof vielä menisi, mutta täysihintaiseksi peliksi pelimekaniikka ontuu pahasti. Pienellä viilauksella tästä olisi saatu ihan mukiinmenevä räiskintä, mutta nyt meriitit jäävät loistaviin tuotantoarvoihin ja yleiseen meininkiin, joka jaksaa kyllä huvittaa.