Ace Combat: Assault Horizon

Nykyään harvalukuiseen lentopelien joukkoon kuuluva Ace Combat -pelisarja on laajentunut konsoleilla jo kolmanteentoista osaansa. Ace Combat: Assault Horizon erottuu sarjan valtavirrasta oikeaan maailmaan sijoittuvalla peliympäristöllään, jonka lisäksi se on myös sarjan ensimmäinen usealle konsolille ilmestyvä osa. Vaikka vaihtoehtoistodellisuudesta on siirrytty tutummalle maapallolle, ei pelillä

5.10.2011 16:44

Tekijä: Project Aces
Julkaisija: Namco Bandai
Myynnissä: 14.10.
Pelikoneet: Xbox 360, PS3
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: Ei
Verkossa: 2–16

Nykyään harvalukuiseen lentopelien joukkoon kuuluva Ace Combat -pelisarja on laajentunut konsoleilla jo kolmanteentoista osaansa. Ace Combat: Assault Horizon erottuu sarjan valtavirrasta oikeaan maailmaan sijoittuvalla peliympäristöllään, jonka lisäksi se on myös sarjan ensimmäinen usealle konsolille ilmestyvä osa. Vaikka vaihtoehtoistodellisuudesta on siirrytty tutummalle maapallolle, ei pelillä yritetä kosiskella simulaatioyleisöä, vaan painopiste on edelleen nopeatempoisessa toiminnassa.

Lähitulevaisuuteen sijoittuvassa tarinassa seurataan Nato-johtoista operaatiota afrikkalaista kapinallisarmeijaa vastaan.  Asetelmaan tulee yllättävä käänne kun paljastuu, että kapinalliset ovat saaneet tuekseen ennennäkemättömän joukkotuhoaseen ja raskaasti aseistautuneita venäläisseparatisteja. Raskasta draamaa peliltä on turha odottaa, vaikka tarina onkin New York Timesin bestseller-kirjailijan käsialaa. Sotatrilleristi Jim DeFelicen kirjoittama tarina on melkoista soopaa yksiulotteisine henkilöhahmoineen ja läpinäkyvine juonenkäänteineen. On vaikea sanoa, onko tarina tahattoman koominen vai ei, mutta melodramaattisuus yltää tämän tästä naurettavuuteen saakka. Vaikka tarina on varsin suoraviivainen, poukkoillaan tapahtumapaikkojen välillä hämmentävästi eikä pelitapahtumien jatkumokaan tunnu pysyvän koossa pelin edetessä.

Ilmasotaa lomaparatiisissa

Koska pelin kampanjassa seilataan edestakaisin ympäri maailmaa, on pelissä mukana liuta tuttuja kaupunkeja. Vaikka lentokonesimulaatioissa satelliittikuviin perustuvat ympäristöt ovat toki enemmän sääntö kuin poikkeus, tuntuvat Assault Horizonin tapahtumapaikat mukavan yksityiskohtaisilta. Kaupungit ovat helposti tunnistettavissa tunnettujen maamerkkien perusteella, ja voisi jopa kuvitella, että Dubai on pelissä mukana juuri kuuluisien nähtävyyksiensä, kuten purjeen muotoisen Burj Al Arab -hotellin ja keinotekoisten Palmusaarten vuoksi. Lähempi tarkastelu toki paljastaa pintatekstuurien suttuisuuden, mutta pelitilanteiden tuoksinassa peliympäristöt näyttävät hyviltä.

Assault Horizonin räväkässä toiminnassa on tuttuun tapaan enemmän räiskintäpelin kuin lentosimulaattorin makua. Viholliskoneita tulee vastaan välillä lähes loputtoman tuntuisissa aalloissa, ja vastustajat ilmestyvät tyhjästä taistelunäyttämön laitamille, kun edelliset on tuhottu pois tieltä. Hävittäjälläkin voi ottaa reippaasti kontaktia maaperän kanssa, ennen kuin kone tekee tenän, ja aika parantaa haavojen lisäksi myös lentokoneiden vauriot. Lentuetoverit ovat mukana lähinnä tuomassa taisteluun sodan tuntua, sillä kaikki tehtävää edistävät toimet jäävät pelaajan harteille.

Ihan kuin Top Gunissa

Perinteiseen lentelymekaniikkaan on tehty kuitenkin melko raju uudistus lähitaistelutilojen muodossa. Lähitaistelutilassa koneen hallinta annetaan raiteilla etenevien räiskintäpelien tapaan automaattiohjauksen käsiin, ja pelaajan tehtäväksi jää villisti väistelevän viholliskoneen tiputtaminen konetykin ja ohjusten avulla.

Vaikka useimmat viholliset on mahdollista päihittää ohjuksin myös etäämmältä, on lähitaistelutilan käyttäminen useimmiten nopein tapa, sillä lähekkäin olevia viholliskoneita voi usein tiputtaa nopeina tappoputkina. Lähitaistelutilan merkitys kasvaa entisestään, kun vastaan tulee taitavampia lentueenjohtajia, joita on joko todella vaikeaa tai jopa mahdotonta voittaa perinteisillä metodeilla. Välipomojen virkaa toimittavat lentäjä-ässät kestävät peruspilotteja enemmän kuritusta ja väistelevät myös tähtäintä alaisiaan ansiokkaammin. Tämän vuoksi leijonanosa peliajasta vietetäänkin pomopilottien peräsimessä roikkuen.
Lähitaistelutilan avulla kenttiin on myös voitu tehdä näyttäviä kohtauksia, joissa viholliskoneita seurataan ahtaissa paikoissa, joihin lentäminen ilman automaattiohjausta olisi käytännössä mahdotonta. Putkien alla ja notkelmien lomassa puikkelehtiminen on alussa jännittävää, mutta pelin tapa toteuttaa tilanteet menettää vaikuttavuutensa nopeasti. Ennalta määrätyt kohtaukset käynnistyvät, kun pelaaja käynnistää lähitaistelutilan tiettyä vihollista vastaan, minkä jälkeen viholliskone johdattaa parin tiukkoihin tilanteisiin. Monesti koneita on myös mahdoton tuhota ennen tiettyjä tapahtumia, mikä johtaa turhauttaviin tilanteisiin, jotka päättyvät kerta toisensa jälkeen samalla tavalla.

Muutamissa tehtävissä päästään kokeilemaan myös lähitaistelutilan toista muunnelmaa, ilmaiskutilaa. Pommittajien ja maataistelukoneiden asearsenaalia hyödyntävässä ilmaiskutilassa kone etenee ennalta määrättyä käytävää pitkin pelaajan tulittaessa ja pommittaessa maan pinnalla olevia kohteita. Molempien lähitaistelutilojen heikkous on toistossa: pelin perustehtävät koostuvat nimittäin lähes poikkeuksetta erilaisten kohteiden tuhoamisesta lähitaistelussa kerta toisensa jälkeen, ja tehtävien haastavuus perustuu periaatteessa vain ja ainoastaan helvetilliseen kiireeseen. Vaikka ensimmäisen pommikoneen tai mannertenvälisen ohjuksen pudottaminen kiihkeän jahdin jälkeen saattaa ollakin hauskaa, tuntuu saman tempun toistaminen neljättä tai viidettä kertaa peräjälkeen jo melkoiselta puurtamiselta.

Saatavilla myös kopterin makuisena

Vaikka kattava hävittäjäkatras onkin pelin pääosassa, pääsevät sivuroolissa esiin myös muut ilmailun ihmevempeleet. Kampanjan varrella päästään myös antamaan tulitukea maajoukoille AC-130-maataistelukoneella, lentelemään taisteluhelikopterilla ja toimimaan kuljetushelikopterin oviampujana. Tulitukikohtaukset sekä AC-130:stä että kuljetushelikopterista käsin on nähty jo moneen kertaan eri räiskintäpelien täytemateriaalina, ja Assault Horizoniin ne tuovat ennen kaikkea lisää raideräiskinnän tuntua. Etenkin oviampujan roolissa kököttäminen on tappavan tylsää, koska viholliset eivät tarjoa minkäänlaista haastetta, kunhan jaksaa pitää liipaisimen pohjassa ja siirrellä tähtäintä silloin tällöin.

Taisteluhelikopterit tekevät selvän poikkeuksen pelin muuhun antiin lähinnä raideräiskintäkohtausten puuttumisen vuoksi. Helikoptereilla suoritettavat tehtävät ovat kuitenkin varsin suoraviivaista toimintaa, vaikka rakennusten tarjoaman suojan käyttäminen onkin kopterien haavoittuvuuden vuoksi tärkeää etenkin pelin myöhemmissä vaiheissa. Vispilöiden puikoissa pelaaminen on erilaisesta lentomallista huolimatta jopa liiankin helppoa, etenkin kun esteisiin rysäyttäminen ei edes vahingoita kopteria.

Project Aces on selvästi yrittänyt tuoda peliinsä vaihtelua lisäämällä useita erilaisia osioita perinteisen ilmasodan väliin. Uusien ideoiden kokeileminen on hatunnoston arvoinen temppu, mutta liian monet kikoista tuntuvat lähinnä täytteeltä pelin varrella. Raideräiskintää muistuttavat lähitaistelutilat voisivat tuoda peliin sopivasti vaihtuvuutta, ellei niitä olisi pakollista tai kannattavaa käyttää käytännössä joka käänteessä.

On oikeastaan aika hämmentävää, kuinka puuduttavalta Assault Horizon tuntuu suurimman osan ajasta. Pelissä on hillitön liuta makeita lentohärveleitä, nopeatempoista toimintaa ja hienoja maisemia, mutta lähinnä tympeää toistoa tarjoavien tehtävien pakertaminen umpipöhkön juonen edistämiseksi ei iske. Assault Horizonissa on paljon potentiaalia, mutta iso osa siitä hukkuu tylsien pelillisten ratkaisujen uumeniin.
 

6/10
Lisää luettavaa