Age of Empires: Definitive Edition

Pelaajalehti.comin arvostelussa alkuperäisen Ages of Empires -naksuttelun Definitive Edition.

15.5.2018 09:27

Muistot muistoina

Lapsuutensa lempipelejä pohtiessaan harva muistelee pikselimössöä tai teräviä polygonipiikkejä. Aika silottelee rosot pelisuunnittelussakin, ja jäljelle jää mielikuva pelikokemuksesta, jota ei oikeasti ole olemassa. Uusintaversioiden kultakautena parhaat taidonnäytteet tiedostavat tämän ja lyövät vanhan romun päälle juuri sen verran pakkelia, etteivät ruusunpunaiset päiväunet pääse haihtumaan savuna ilmaan suosikkipelin pariin palatessa.

Parikymmenvuotiaan Age of Empiresin kohdalla aika on ikävä kyllä tehnyt temppujaan hieman liiankin tehokkaasti. Vaikka teos oli 90-luvun lopulla genrensä kulmakivi, se ei yksinkertaisesti ole enää kovin hyvä peli, eikä tuoreen Definitive Edition -versioinnin 4K-grafiikkamehustelu voi sitä pelastaa.

Peruskaavaltaan Age of Empires on toki toimiva. Jokainen pelikerta etenee ennalta-arvattavaa kaavaa noudattaen: alkuun kovin leppoisa resurssien kartoitus ja keräily mahdollistaa ennen pitkää massiivisen armeijan kokoamisen, joka puolestaan parhaassa tapauksessa johtaa vihollisen täydellisen tuhoon.

”Joukkojen ohjastaminen muistuttaa tässä pelissä sokeiden lampaiden kaitsemista.”

Harva kuitenkaan muistaa, että seinät tämän varsin jykevän kivijalan päälle saatiin pystytettyä vasta seuraavassa osassa. Koska tekemistä ei juuri ole, alkuperäisen AoE:n pelaaminen vaatii ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Pelin alkupuolella jännittävimmät hetket koetaan, kun täysuuno tekoäly lähettää leiriin tasaisin väliajoin kolme kirvestä heiluttelevaa kalsarisankaria, jotka kohtaavat karmean lopun kerta toisensa jälkeen. Tarvetta sen kummemmille linnoituksille ei ole – eikä sen puoleen mahdollisuuttakaan, koska esimerkiksi porttien konsepti keksittiin vasta jatko-osissa.

Odottelu palkitaan toki siinä vaiheessa, kun oma armeija on tarpeeksi iso näyttämään tietokoneviholliselle kaapin paikan tämän omalla kentällä. Joukkojen ohjastaminen muistuttaa tässä pelissä kuitenkin pikemminkin sokeiden lampaiden kaitsemista. On suoranainen ihme, jos matkalle ei jää kasa puihin ja toisiinsa törmäileviä jousimiehiä. Jonkinlainen muodostelmatoiminto pitäisi rivit kenties suorina, mutta sekin teki ensiesiintymisensä vasta Age of Empires II:ssa.

Rise of Rome -lisäosan mukaan lukien Age of Empires: Definitive Edition sisältää kymmenen yksinpelikampanjaa, joista jokainen noudattaa tätä samaa kaavaa pikku muunnoksin. Nostalginen viehätys hälvenee ensimmäisten pelituntien aikana, eikä viihdettä tämän jälkeen oikeastaan enää tarjoa kuin verkkopeli. Moninpeli paikkaa toki suurimpia tekoälyongelmia, mutta kaiken vaivalloisuus painaa päälle entistä pahemmin, kun kartan toisessa kulmassa odottaa fiksu vastus.

Nykymittapuulla peli olisi korkeintaan kolmen pisteen tapaus, mutta moinen murska-arvio tuntuu liialliselta julmuroinnilta sen ikään nähden. Omalla aikakaudellaan ensimmäinen Age of Empires oli varsin viihdyttävä, mutta sen jatko-osa vain sattui olemaan monin verroin parempi. Ottaen huomioon, ettei Definitive Editionia saa edes Steamistä, suosittelen hyppäämään sen yli suosiolla ja tarttumaan peliin, jonka me kaikki Age of Empiresina oikeasti muistamme. Age of Empires II, rakastan sinua!

5/10
JulkaisijaMicrosoft
PeligenretStrategia
JulkaisualustatMicrosoft Windows
Pegi-ikärajatK-12
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa