Age of Pirates -Caribbean Tales / Arvostelut / pelaaja.fi

Age of Pirates -Caribbean Tales

31.08.2006 // Kirjoittanut: Tero Lehtiniemi
0

Vaikka Karibianmerellä seilaavatkin tätä nykyä merirosvojen sijasta luksusristeilijät, löytyy näille silmälappujen verhoamille, haiseville ja rommia kittaaville merten urhoille vielä markkinarakoa ainakin peleissä ja elokuvissa. Hyvän esimerkin antaa erinomaisesti menestynyt Pirates of the Caribbean -elokuvasarja, ja löytyypä pelipuoleltakin lukuisia mainioita tuotoksia legendaarisesta Sid Meierin Piratesista lähtien. Monkey Islandien tai alkuperäisen Piratesin kaltaisia klassikoita ei viime aikoina ole ehkä näkynyt, mutta ihan mukiinmeneviä merirosvopelejä on tullut senkin edestä. Huvittavaa on kuitenkin, että lähes kaikki näistä peleistä ovat enemmän tai vähemmän saman tekijäporukan aikaansaannoksia. Sea Dogs, Age of Sail II ja Pirates of the Caribbean ovat kaikki venänäläisen Akella-poppoon aikaansaannoksia. Ainoan poikkeuksen muodostaa Piratesin alkuperäisen isän Sid Meierin parin vuoden takainen Pirates! uudelleenlämmittely. Siinä missä Akellan edellinen, Disneyn menestyselokuvan mukaan nimetty ja Bethesdan julkaisema Pirates of the Caribbean haki merirosvoamiseen Morrowind-tyylistä roolipelinäkökulmaa, ottaa porukan uusin, Age of PiratesCaribbean Tales, parin meripeninkulman loikan kohti Pirates! -klassikkoa. Mitä tämä sitten käytännössä merkitsee? Roolipelielementtejä on ainakin karsittu, sillä pitkän päätarinan ja monipuolisten sivutehtävien sijasta pelaajan hommat koostuvat Pirates! -tyyliin pääosin mahtivaltioille ja satunnaisille kaduntallaajille tehtävistä keikoista ja epävirallisesta, vähemmän laillisesta elinkeinonharjoittamisesta.

Kroolipeliä

Roolipelaamista ei suinkaan ole heivattu kokonaan yli laidan. Sekä pääsankari että matkan varrella tämän mukaan liittyvät upseerit saavat kokemuspisteitä mitä erilaisimmista puuhista, oli se sitten banaanilastin kuskaamista, myrskyn läpi purjehtimista tai espanjalaisen kaljuunan upottamista. Kokemustasojen karttuessa pelaaja voi kasvattaa hahmojen kykyjä, kuten esimerkiksi miekkailu- tai purjehdustaitoja. Lisäksi tarjolla on erilaisia valinnaisia ominaisuuksia Fallout -pelien tyyliin, joilla voi erikoistaa hahmoja entistäkin enemmän. Merenkulkijallamme on temmellyskenttänään käytännössä koko Karibianmeren alue, ja paikasta toiseen voi liikkua joko helposti napin painalluksella suurella kartalla, tai sitten manuaalisesti purjehtimalla. Ohi lipuvan paratiisisaaren ihastelu laivan kannelta jaksaa viihdyttää hetken, ja myrskyissä on oikeasti tunnelmaa. Loppujen lopuksi purjehtimista on kuitenkin niin paljon, että itsenäinen seilaaminen on niin sanotusti nähty aika nopeasti. Kun mereltä on sitten päästy maihin, alkavat aivan uuden tyyppiset murheet. Pelialueelta löytyy kymmeniä siirtokuntia, mutta niistä jokainen kärsii niin sanotusta Elder Scrolls -syndroomasta. Kaupungit ovat mielenkiinnottoman näköisiä kyliä, joista löytyvät aina samat peruspalvelut. Vastaan tulevat henkilöhahmot ovat mielenkiinnottomia, ja niillä on harvemmin mitään järkevää sanottavaa. Kaupunkilaisten antamat tehtäväkin ovat taustatarinaltaan luokkaa ”vie minut nopeasti paikkaan X ajassa Y, saat rahaa”. Hohhoijaa. Merirosvopeli ei kuitenkaan olisi merirosvopeli ilman rähinöintiä, ja sitä on tarjolla sekä laivoin että lähitaisteluasein. Laivojen välisissä kahinoissa homman voi hoitaa joko räiskimällä tyylikkäästi tykkitulella, tai sitten iskeytymällä vihollislaivan kylkeen kaappausyrityksen aikaansaamiseksi. Miekoin ja pistoolein käytävistä lähitaisteluista löytyy kohtuullisesti eleganssia, mutta siitä nauttiminen on suoraan verrannollista siihen, kuinka hyvin pelin kontrollit sopivat itselle. Ainakin arvosteluversio nimittäin sortaa armottomasti vasemmalla kädellä hiirtä käyttäviä julmalla tavalla. Peli pakottaa pelaajat WASD-näppäinten julman hirmuvallan alle ilman valitusoikeutta tai nopeaa pakotietä. Tämänkaltainen kontrollifasistien tyrannia sai jopa allekirjoittaneen, vannoutuneen legalistin miettimään yhteiskunnallisten siteiden katkaisemista ja siirtymistä merirosvouden vapaalle ja kunniakkaalle polulle. Pc-peleissä on lähes anteeksiantamatonta olla antamatta pelaajille mahdollisuutta muokata näppäimistö- ja muita ohjausasetuksia mielensä mukaisesti, etenkin jos kyseessä on vähänkin monimutkaisempi peli, kuten Caribbean Tales.

Kierrätystä

Graafisesti ei mainittavaa edistystä ole juuri tapahtunut sitten edellisen pelin, Pirates of the Caribbeanin. Visuaalinen anti ei eroa tekijöiden muutaman vuoden takaisesta piraattipelistä juuri millään tavalla, joskin grafiikka ajaa edelleen asiansa. Erityisesti merellä sääefektit on toteutettu varsin vaikuttavannäköisesti. Koska peli näyttää ulkoisesti samalta kuin kolme vuotta vanhempi peli, olisi laitevaatimusten pysyneen suurin piirtein samalla tasolla. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, sillä peli vaati pelikoneelta varsin nykyaikaista rautaa. Kaiken kaikkiaan Age of Pirates – Caribbean Tales on tavallaan askel poispäin Pirates of the Caribbeanin roolipelimeiningistä kohti alkuperäisen Piratesin kaltaista merirosvosimulaatiota. Se kuitenkin uhraa osan omaperäisyyttään ja yksityiskohtaista sisältöään laajamittaisen ja vapaan, mutta myös tylsähkön piraattileikin hyväksi. Hauskaa pikku piraattisimulaatiota etsiville markkinoilla ei kuitenkaan tällä hetkellä ole parempaakaan tarjottavaa, etenkin jos Pirates! on jo koluttu läpi. Mitään erityisen syvällistä tarinaa peliltä Caribbean Talesilta on kuitenkin turha odottaa, ja jonkun verran pisteitä pitää myös rokottaa moraalisesti arveluttavan StarForce-kopiointisuojauksen käytöstä.

Alkuperäinen pistemäärä: 75/100

8/10

Kehittäjä: 
Akella
Julkaisija: 
1C Company
Peligenre: 
Roolipeli
Julkaisualustat: 
Tietokoneet, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-12
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta