Levoton sekasotku
Pystyin vielä tähän saakka toteamaan aika vahvalla luottamuksella, että G.I. Joe: Rise of the Cobra on huonoin arvostelemani peli. En ole enää ihan varma väitteen todenperäisyydestä, sillä Agents of Mayhem antaa tiukan vastuksen heppoiselle elokuvalisenssirahastukselle.
En oikein edes tiedä, mistä Agents of Mayhemissa aloittaisin, sillä niin moni asia pelissä on syvästi pielessä. Ehkä on helpointa aloittaa vain hyvistä puolista, sillä se lista on kovin lyhyt.
Tai aloitetaan kuitenkin perusasioista. Agents of Mayhem on toimintapeli, jossa Mayhem-organisaation agentit taistelevat kirjavan superrikollisjoukon johtamaa Legion-järjestöä vastaan. Mayhemin agentteja vastaan asettuva pääpahis tohtori Babylon kätyreineen on jo vallannut maapallon, mutta antisankarillinen agenttijärjestö uhmaa Legionin joukkoja Soulista käsin.
Sitten ne hyvät puolet. Agents of Mayhemin hahmojoukko on varsin kirjava. Kaikkiaan kahdentoista agentin valikoimasta löytyy jotakuinkin saman verran erilaisia varustekokonaisuuksia ja pelityylejä. On haulikolla vihollisia pätkivää tankkia, jousella varustettua tarkka-ampujaa ja miekkaa heiluttavaa ninjaa. Perusaseistuksen ohella agentit voivat käyttää myös hahmoista riippumattomia erikoisvarusteita, joiden vaikutukset vaihtelevat toverien henkiin herättämisestä avaruudesta ammuttavaan laseriskuun.
Aseistuksen ohella hahmot eroavat toisistaan myös kyvyiltään, joita voi muunnella kokemuksen myötä avautuvia vekottimia käyttäen. Esimerkiksi ex-sotilas Braddock voi muuntaa sarjatulta ampuvan aseensa seinien läpi ampuvaksi kiskotykiksi ja roller derby -pelaaja Daisy pystyy jyräämään viholliset luistelemalla. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta tehtäviin voi valita oman makunsa mukaisen kolmen hahmon kokoonpanon, joten pelin varrella ehtii hyvin tutustua vaikka kaikkiin hahmoihin.
Eikö kuulostakin hyvältä? No, pelaajien harmiksi Agents of Mayhemin hyvät puolet olivatkin sitten siinä.
”En oikein edes tiedä, mistä Agents of Mayhemissa aloittaisin, sillä niin moni asia pelissä on syvästi pielessä.”
Agenttien persoonallisuuksia avataan hahmoille omistettujen tehtävien kautta. Ne eivät oikeastaan erityisemmin liity hahmoihin välianimaatioita lukuun ottamatta, mutta niiden aikana käytävät keskustelut päästävät pelaajat kurkistamaan hahmojen pinnan alle. Lauantaiaamun animaatiosarjoja muistuttavat välipätkät näyttävät kyllä hyvältä, mutta kampanjasta ei tule millään koherenttia kokonaisuutta.
Dialogi on kuitenkin täyttä tuubaa niin käsikirjoituksen kuin ulosantinsakin osalta. Saksalaisen Red Cardin luonteenpiirre on jalkapallo. Koko hahmon olemus tiivistyy siihen, että Red Card pitää jalkapallosta. Braddock on sotilasperheessä kasvanut nainen, joka ärisee sikari hampaissaan motherfuckeria. Braddockilla ja Mayhemin koordinaattori Fridaylla taas on suhde, mikä taotaan perille dialogissa, vaikka sillä ei todellisuudessa ole mitään merkitystä minkään kannalta. Liisterin lailla soljuva dialogi luetaan vieläpä mielikuvituksettomilla stereotyyppiäänillä, jotka kruunaavat kokonaisuuden. Huumori ei toimi, vaikka hahmojen ja pelin hassunhauskaa persoonallisuutta yritetään tuoda esiin todella kovasti.
Kirjoituksen kehnouden voisi kyllä hyvinkin antaa anteeksi, jos varsinainen peli olisi laatutavaraa. Valitettavasti Agents of Mayhemin toiminta on yksinkertaisesti huonoa. Lähtökohtaisesti idea on tosin hyvä, sillä kolmen hahmon välillä voi vaihtaa lennosta ja hahmojen välillä on selvästi pelillisiä eroja. Räiskintä on vain täysin tunnotonta. Jouduin säätämään ohjausasetuksia useampaan kertaan, enkä missään vaiheessa saanut hyvää tuntumaa hahmojen hallintaan. Niin liikkuminen kuin tähtääminenkin tuntuvat jatkuvasti epätarkalta. Osumista ei oikein tule palautetta kumpaankaan suuntaan, mikä johtaa siihen, että hahmot kupsahtavat yhtäkkisesti ilman, että pelaaja ehtii edes huomata olevansa pulassa. Kaiken kukkuraksi tiukemmissa tilanteissa peli saattaa lakata vastaamasta painalluksiin. Esimerkiksi hahmon vaihtamista saattaa joutua yrittämään useaan kertaan, ennen kuin uusi agentti saadaan kehiin.
Tunnotonta toimintaa isompi ongelma on Agents of Mayhemin tehtäväsuunnittelussa. Yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta tehtävät noudattelevat samaa kaavaa. Ensin juostaan tai autoillaan oikeaan paikkaan, jonka jälkeen ammuskellaan vihollisia ja hakkeroidaan koneita. Hakkerointiminipeli on täysin triviaali suoritus, jossa pitää painaa nappia muutaman kerran oikeaan aikaan. Toisinaan tehtävät käskyttävät ampumaan vastustajien sijaan räjähtäviä koneita ja tynnyreitä, mikä ei luonnollisesti ole mikään huomattava haaste, kunhan ohjain pysyy suurin piirtein kädessä.
Malliesimerkin Agents of Mayhemin pulmista tarjoavat Legionin piilopaikat, joihin päästään tutustumaan lukemattomia kertoja. Piilopaikat kierrättävät täysin identtisiä elementtejä, joten melkein kaikissa tehtävissä nähtävät käytävät ja huoneet tulevat tutuksi vauhdilla. Vaikka futuristinen Soul ei sekään ole peliympäristönä erityisen monipuolinen, tuntuu pelin sullominen itseään toistaviin piiloihin täysin käsittämättömältä ratkaisulta.
Koko paketin kruunaavat tekniset ongelmat. Peli on visuaalisesti holtittoman levoton, sillä ruudulla on toiminnan tiimellyksessä tämän tästä räjähdyksiä kirjavissa väreissä. Tämä johtaa siihen, että ainakin perus-PS4:llä ruudunpäivitys kyykkää pahimmillaan pelikelvottomalle tasolle. Suorituskyky ei ole erityisen sulavaa missään vaiheessa, mutta taistelun tiimellyksessä töksähtely rapauttaa pelikokemuksen pahemman kerran.
Agents of Mayhem on levoton kokonaisuus, jonka ihan kelvollinen perusidea on sössitty täysin luokattomalla toteutuksella. Kehittäjillä on epäilemättä ollut kunnianhimoa, mutta resurssit eivät ole nähtävästi antaneet myöten kehittää mitään osa-aluetta kunnolla loppuun saakka. Tekisi mieli sanoa, että Agents of Mayhem on pelikelvoton tuotos, mutta niin vain taistelin tieni loppuun saakka. Mutta pahaa se teki.