Kotimainen muukalaisviha kukoistaa
Ensisilmäyksellä kotimaisen Housemarquen uusin peli muistuttaa paljon ruotsalaisen Arrowheadin Helldiversia. Kummatkin ovat digitaalisia latauspelejä, jotka panostavat neljän pelaajan yhteispeliin varsin armottomalla vaikeusasteella, mutta tämän lisäksi yhtäläisyydet jäävät lopulta varsin pieniksi. Alienation on enemmänkin yhdistelmä tekijöidensä aiempia pelejä Super Stardustia, Resogunia ja Dead Nationia, joiden lisäksi soppaan on heitetty ominaisuuksia Diablojen kaltaisista toimintaroolipeleistä. Miltä kokonaisuus sitten maistuu?
Alienationin alussa avaruuden vihamielisiä muukalaisia vastaan vuosia jatkunut sota on melkein hävitty ja maapallo vallattu lähes kokonaan. Viimeisenä keinonaan ihmiset kehittävät tehokkaat taistelupuvut, joiden avulla kotiplaneettaa aletaan vapauttaa taistelu kerrallaan. Pelaajat tietenkin ohjaavat näitä monenlaisia kykyjä omaavia taistelupukuja käyttäviä sotilaita.
Panssaripuvut toimivat hahmoluokkina, ja niistä jokaisella on omat erikoisuutensa sekä kikkansa, joiden opettelu ja taitava hallinta ovat avain pelissä menestymiseen. Tankki voi luoda suojakenttiä ja kyykyttää vihollisia voimakkailla aluehyökkäyksillä. Biospesialisti on puolestaan parantaja, joka osaa luoda myrkkypilviä ja tappavia nanorobottiparvia. Sabotööri on taas aseistettu lähitaistelussa tehokkailla terillä ja voi muun muassa muuttua hetkellisesti näkymättömäksi. Hahmoluokkia kannattaa siis kokeilla ja valita niistä ainakin aluksi se, jonka kyvyt tuntuvat sopivan parhaiten omaan pelityyliin.
Hahmojen kykyjä ja ominaisuuksia tietenkin kehitetään kokemustasojen myötä, mutta sitäkin tärkeämpää on yhä parempien aseiden keräily ja niiden parantelu. Toimintaroolipelien tavoin viholliset jättävät jälkeensä eri harvinaisuustasoihin jaettua tavaraa, jota löytää myös kentissä siellä täällä olevista laatikoista. Aseiden ominaisuuksia voi arpoa uudestaan kerättävillä raaka-aineilla, minkä lisäksi niitä voi tehostaa erilaisten ytimien avulla, aivan kuten taikakivillä useimmissa fantasiatoimintaroolipeleissä. Joka hahmoluokalla on oma perusaseensa, mutta erilaiset kakkosaseet, raskaat tykit ja heittoaseet ovat kaikille luokille yhteisiä. Plasmahaulikoiden, sinkojen, kranaattien ja minigunien lisäksi mukana on myös erikoisempia aseita, kuten vaikkapa energiabumerangi.
Aseiden ja niiden paranteluun tarvittavien raaka-aineiden keräilyn merkitys on ymmärrettävä, sillä toimintaroolipelien tavoin itse räiskinnän ohella pelaamisen päätarkoitus on alati kehittää omaa arsenaaliaan. Pelin tarinallinen kampanja on taidoista ja vaikeusasteesta riippuen ohi muutamassa päivässä, mutta sitten varsinainen peli ja oikea aarrejahti vasta alkavatkin vaikeammilla vaikeusasteilla ja muilla lisähaasteilla varustettuna. Lisäksi peliin avautuu muitakin uusia yllätyksiä sitä mukaa, kun pelaajan taso kovenee ja peli vaikeutuu, mutta niistä Housemarque on ollut etukäteen varsin hiljaa, sillä se haluaa pelaajien löytävän ne itse.
Kaikella tällä ei kuitenkaan olisi väliä, ellei itse peruspelattavuus olisi niin loppuun asti hiottua ja toimivaa. Housemarque on kiistatta niin sanottujen kahden ohjaintikun räiskintöjen mestari, mistä osoituksena ovat sekä lukuisat Stardust-pelit että Resogun. Sama virheetön ja puhtaaseen taitoon perustuva toteutus on myös Alienationin ytimessä. Alkukentät ovat pelkkää lämmittelyä tulevaa varten, jossa ruutu on täynnä erikokoisia vihollisia, ammuksia, ja räjähtäviä asioita. Etenkin yksin pelattuna peli vaatii herkeämätöntä keskittymistä, jossa jokaisen liikkeen on oltava salamannopeasti mietitty ja pikalatauksen on syytä tulla suoraan selkärangasta. Taistelu on silti taktista, sillä Alienationissa hyökkäys on paras puolustus: lisää kuntoa, ammuksia, erikoiskykyjen energiaa ja muita bonuksia saa vain vihollisia tuhoamalla, eikä paikoilleen voi jäädä.
”Panssaripuvut toimivat hahmoluokkina, ja niistä jokaisella on omat erikoisuutensa sekä kikkansa, joiden opettelu ja taitava hallinta ovat avain pelissä menestymiseen.”
Jos tässä ei vielä ole tarpeeksi, niin tehtävät sisältävät lisäksi satunnaistapahtumia, joista palkintona on tietenkin parempia varusteita ja lisää kokemuspisteitä, mutta jotka saattavat tulla erittäin ikävään aikaan. Kentistä saattaa myös löytyä erikoispomovihollisia sekä itse käynnistettäviä bonushaasteita. Jopa tehtävissä eteneminen on muutettu mahdollisuudeksi saada parempaa tavaraa pienellä riskillä, sillä jälleensyntymispisteet voi aktivoinnin sijaan myös tuhota, jolloin tehtävän lopussa saa bonuspalkinnon – jos vain pysyy elossa sinne saakka. Kuolemisesta ei rangaista liikaa, mitä nyt menettää kaikki kerätyt bonukset ja viholliset syntyvät kentälle uudelleen. Tämä estää peliin turhautumisen, joskin varsinkin yksin pelatessa joidenkin kohtien hinkkaaminen yhä uudestaan voi maistua puulta. Tosin silloin kannattaa ehkä pyytää kaveria mukaan, sillä toisten peleihin voi liittyä tai niistä lähteä miten haluaa, kunhan ne ovat avoimia.
Pelinsä voi avata myös niin sanotulle invaasiolle, jossa toinen pelaaja voi hyökätä niihin hieman Dark Souls -pelien tyyliin. Tämän lienee tarkoitus tuoda peliin pelaajien välistä taistelua, mutta tällaisenaan se ei kyllä toimi ja luulen monien jättävän ominaisuuden kokonaan käyttämättä.
Alienation on äärimmäisen virheetön ja komea räiskintäpeli, josta voi nauttia yhteistyössä kavereiden kanssa sekä haastamalla itsensä ja taitonsa yksinpelissä. Muuttujia ja yllätyksiä paljastuu hämmästyttävä määrä mitä enemmän ja pidemmälle peliä pelaa, mikä on jo saavutus sinänsä. Tavarajahti tuo kiinnostavaa koukkua pelaamiseen, mutta kaiken ytimessä on kuitenkin viimeisen päälle hiottu räiskintäkokemus, jota jaksaa veivata yhdestä kovatempoisesta tulitaistelusta toiseen vaikka kuinka pitkään.
Ja lisää on tulossa. Housemarque on luvannut peliin lisää ilmaisia ominaisuuksia julkaisun jälkeen. Niihin kuuluu muun muassa saman ruudun moninpeli sekä uusia päivittäis- ja viikkotapahtumia.
9/10
Viimeisen päälle hiottu ja suunniteltu näyttävä räiskintäkokemus, josta voi nauttia niin yksin kuin kavereidenkin kanssa.
Miika Huttunen