Alpha Protocol

BioWaren roolipelien jatko-osista tunnetun Obsidian Entertainmentin ensimmäinen oma peli on ollut kovan työn ja tuskan takana. Neljän vuoden pitkän kehitysajan jälkeen nykyaikaan sijoittuva vakoojapeli Alpha Protocol on kuitenkin vihdoin kaupoissa.

Alpha Protocolin konsepti on mielenkiintoinen ja pelillä on yllättävän paljon yhteyksiä myös BioWaren tuoreeseen pelisarjaan, Mass Effectiin. Perinteiseen kolmannen persoonan hiippailuräiskintään on yhdistelty onnistuneesti roolipelielementtejä sekä loistava keskustelujärjestelmä, joka muistuttaa hiukan Mass Effectin onnistunutta mallia. Pelaaja hyppää Alpha Protocolissa Yhdysvaltojen hallituksen erittäin salaisessa tiedustelupalvelussa aloittelevan agentin saappaisiin. Pelaaja eli Mike Thorton on juuri pääsemässä ensimmäiselle kenttäkomennukselleen Saudi-Arabiaan tutkimaan matkustajakoneeseen kohdistunutta ohjusiskua. Tarinan edetessä nähdään lukuisia yllättäviä käänteitä ja pelaaja ei aina tiedä, ketkä ovat ystäviä ja vihollisia. Pelin rakenne noudattelee kuitenkin tuttua BioWare-kaavaa, jossa muutaman tunnin alkutehtävän jälkeen annetaan vapaat kädet edetä haluamassaan järjestyksessä kohti vääjäämätöntä loppua. Thortonin tie viekin Saudi-Arabiassa suoritetun ensimmäisen tehtävän jälkeen Roomaan, Moskovaan ja Taipeihin, joissa jokaisessa on pääjuonen lisäksi tarjolla myös muutamia sivutehtäviä pelaajan suoritettavaksi. Tehtävien välissä pelaaja pystyy suunnittelemaan seuraavaa ratkaisuaan turvapaikasta käsin.

Valitse viisaasti

Kuten esikuvassa, pelaaja pääsee valitsemaan keskustelujen aikana muutamasta dialogivaihtoehdosta, jotka muuttavat keskustelun kulkua täysin eri suuntaan. Tarjolla on yleensä kolme erilaista vastausvaihtoehtoa, jotka edustavat yleensä joko aggressiivista, sarkastista tai asiallista vastausta. Jotkut pelin hahmoista pitävät tiettyyn sävyyn puhumisesta, ja esimerkiksi aggressiivinen, Jack Bauer henkinen huuto tepsii paremmin mafiapomojen kanssa keskusteluun kuin sarkastinen vitsailu tai neuvotteleva jutustelu. Niinpä henkilöiden taustoja kannattaa tutkia jo etukäteen, jos haluaa miellyttää kaikkia ja avata uusia keskusteluvaihtoehtoja. Suurimpana erona Mass Effectin keskustelujärjestelmään on kuitenkin se, että keskustelut ovat reaaliaikaisia, joten miettimistaukoja ei ole. Keskustelujen visuaalinen toteutus muistuttaa myöskin erittäin vahvasti esikuvaansa.

Tarinan aikana pelaaja kohtaa runsaasti uusia hahmoja ja järjestöjä, joiden kanssa voi tehdä halutessaan yhteistyötä. Apu onkin yleensä tarpeen, sillä pelaaja on tehtävissä yleensä yksin. Tiukkojen valintojen eteen joutuu useasti, ja esimerkiksi vihollispomojen jättämisellä eloon voi olla hyötyä joissain tehtävissä. Pelin pääjuoni etenee suurin piirtein samaa linjaa pitkin valinnoista riippumatta, mutta esimerkiksi pelin loppuhetket, hahmojen väliset suhteet ja tapahtumat tehtävien aikana voivat vaihdella hyvinkin suuresti riippuen pelaajan valinnoista. Valinnoista tekee entistä merkittävämpiä se, että ne joutuu päättämään ilman suurempia mietiskelytaukoja. Lisäksi hätäisesti tehdyt päätökset voivat johtaa myös pelaajan kannalta epätoivottuihin lopputuloksiin, mikä tuo mukavasti lisäpainoa päätöksentekoon. Selviä oikeita ja vääriä vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole, vaan jokaisella valinnalla on omat vaikutuksensa tarinan jatkoon.

Keskustelun lisäksi roolipelielementit ovat vahvasti läsnä myös pelimekaniikassa. Thorton saa kehityspisteitä tehtävien aikana, ja pelaaja voi tuttuun RPG-tyyliin valita hahmoluokan ja parantaa hahmon kykyjä monissa eri kategorioissa. Pelaajan käytössä on myös useita erikoiskykyjä, kuten lähialueen viholliset paljastava Awareness tai pistooleilla toimiva Chain Shot, jossa aikaa voi hidastaa hetkeksi ja ampua perätysten muutaman tähdätyn laukauksen vastustajan kalloon. Erikoiskykyjen lisäksi pelaajalla on agenttihenkeen kuuluen myös läjä erikoisvarusteita aina turvajärjestelmät lamauttavasta EMP-pommista vartijat pois reitiltään houkuttelevaan äänigeneraattoriin asti. Käytössä olevia aseita voi lisäksi kustomoida erilaisilla lisäpalikoilla aina äänenvaimentimesta parempaan rihlaukseen ja isompaan lippaaseen asti.

Kankeaa toimintaa

Valitettavasti pelin perusmekaniikat ovat varsin keskinkertaisesti toteutettuja. Suojaan meneminen ja sieltä poistuminen on todella kankeaa, ja räiskintä on äärimmäisen turhauttavaa, sillä Thorton räiskii luoteja varsinkin pelin alkuvaiheessa täysin minne sattuu. Tilanne paranee hiukan pelin edetessä ja taitojen kertyessä, mutta etenkin alkuun pelin todella isoon tähtäinympyrään tottuminen vaatii aikaa. Erityisen ärsyttävää on kuitenkin hiiviskely. Pelin kenttäsuunnittelussa hiippailu on isossa roolissa, mutta yhdenkin mokan jälkeen tämä on käytännössä mahdotonta, kiitos yli-inhimillisen tekoälyn, jonka takia kaikki kauempanakin olevat viholliset hyökkäävät heti pienenkin havainnon jälkeen pelaajan kimppuun. Esimerkiksi uusimpaan Splinter Celliin verrattuna vartijat on myös varustettu melkoisella supernäöllä eikä pelaajalla ole toivoakaan käyttää esimerkiksi valonlähteiden ampumista ja varjoja hiiviskelyn apuna. Erityistä päänvaivaa aiheuttavat myös haastavat pomotaistelut.

Kenttäsuunnittelu on myös hiukan turhankin lineaarista ja mielikuvituksetonta. Mukaan mahtuu myös muutama hiukan mielenkiintoisempi paikka, mutta valtaosa pelin ympäristöistä on tylsiä teollisuuskomplekseja tai toimistoja. Erilaisia tehtävätyyppejä ei ole tarjolla kovinkaan montaa, vaan tarjolla on lähinnä räiskintää ja hiiviskelyä, joka muuttuu jossain vaiheessa pelaajan mokatessa räiskinnäksi. Välillä päästään sentään juttelemaan rauhallisesti (tai aggressiivisesti) kontaktien kanssa, mutta salainen agentti Thorton joutuu turvautumaan aseisiin tai nyrkkeihin vähän turhankin usein. Tehtävien sisällä päästään myös hakkeroimaan tietokoneita, murtamaan lukkoja ja kytkemään pois turvajärjestelmiä, mutta nämä kolme minipeliä käyvät tylsäksi jo parin ensimmäisen tunnin aikana. Pitkä kehitysaika näkyy valitettavasti myös pelin teknisessä toteutuksessa. Visuaalisesti peli on hyvin vaatimattoman näköinen ja muistuttaa lähinnä parin vuoden takaisia Unreal Enginen ensimmäisen aallon pelejä tekstuuriongelmineen ja jatkuvine lataustaukoineen.

Alpha Protocolin agenttitarina pitää pienestä kliseisyydestään huolimatta otteessaan ja säilyy mielenkiintoisena loppuun asti. Dialogi on hyvin kirjoitettua ja ääninäyttely on onnistunutta kautta linjan. Noin 15 tunnin mittainen kampanja tarjoaa lisäksi runsaasti uudelleenpeluuarvoa, sillä kahta täysin samanlaista pelikertaa on lähes mahdotonta saada aikaiseksi valintojen valtavan määrän takia. Valitettavasti pelin pitkä kehitysaika näkyy kuitenkin varsin selvästi. Pelin perusmekaniikat olisivat kaivanneet reilusti lisähiontaa, sillä nykypäivän peleihin verrattuna ne tuntuvat jo valitettavan vanhentuneilta ja kankeilta. Onkin suorastaan sääli, että loistavasti toteutetun haarautuvan keskustelujärjestelmän ja monitahoisen juonen päällä itse pelaaminen on toteutettu niin keskinkertaisesti. Ongelmistaan huolimatta kyseessä on kuitenkin mielenkiintoinen peli, jota ei kannata ohittaa, jos roolipelielementtien yhdistäminen vakoilutoimintaan kuulostaa hohdokkaalta.