Uusi sukupolvi on täällä, eikä mikään ole enää entisensä, ei ainakaan Amped-pelisarja. Männävuosina sarjan pelit keräsivät itselleen kovan maineen vaikeina, realistisina ja pitkällistä paneutumista vaativina peleinä.
Nyt pelin henki on toinen. Haastava tasapainottelu, jyrkkä oppimiskäyrä ja armottomat kontrollit ovat vaihtuneet SSX-tyyliseen komboiluun ja hillitty tyyli Jackass-revittelyyn. Pidetään homma todellisena, jou.
Taidesuunnittelijat vastuuseen
Heti pelin alkusekunneista lähtien pelaajaa odottaa melkoinen kulttuurishokki. Amped 3:n yleisilme on kuin skitsofrenisen MTV-tuottajan märistä päiväunista. Anime-piirretyt, paperinuket ja savihahmot heittävät sulassa sovussa rentoa hemmo-läppää teinipunk-soundtrackin säestyksellä.
On vaikea sanoa, kuvitteleeko joku tällaisen olevan oikeasti tyylikästä, vai pitäisikö koko kauheutta arvostaa ironisella tasolla. Tyylikysymyksiä ikävämpää on se, että yliampuva rällästys haittaa pelin pelaamista. Monet tavoitteista jäävät epäselviksi, koska välianimaatiot keskittyvät liikaa muka-cooliin meuhkaamiseen ja liian vähän faktoihin.
Visuaalisen oksennuksen alta paljastuu lopulta myös sangen avoimeen tyyliin toteutettu peli. Amped 3:n keskipisteessä oleva vuori on periaatteessa yhtä, massiivista kenttää, jossa voi lasketella mielensä mukaan. Ympäri vuorta on ripoteltu erilaisia haasteita, joista osa vain avaa uusia varusteita ja osa kuljettaa pelin juonta eteenpäin.
Laskettelu ei tapahdu vain laudalla, vaan mäkeä pääsee laskemaan myös pulkalla ja moottorikelkalla. Osiot ovat kuitenkin turhan lyhyitä ja harvalukuisia ollakseen muuta kuin kuriositeetti.
Letkeää laskettelua
Itse lautailu tuntuu hyvältä. Lumi käyttäytyy realistisesti ja taustalla popittaa rento musiikki. Maisemat ovat komean näköisiä, ja lumista vuoristoa piirtyy kaukaiseen horisonttiin saakka. Itse lautailu on siis yksinkertaisesti hauskaa ja rentouttavaa puuhaa. Pelkällä hengailulla ei kuitenkaan pääse ensimmäistä kenttää pitemmälle, vaan tie voittoon kulkee haasteiden ja temppujen kautta.
Haasteista löytyy nopeuslaskua, pujottelua ja puhdasta pistejahtia. Perinteiseen Tony Hawk -tyyliin ilmalennon aikana voi harrastaa erilaisia voltteja, grabeja ja muita oleellisesti lautailuun kuuluvia toimenpiteitä. Haukkamaisesti hyppyrien välillä voi tasapainoilla laudan keulalla ja näin ketjuttaa huikeita komboja.
Pelattavuus on muuttunut melkoisesti sitten viime näkemän. Nyt hurjimmatkin voltit ja kiepahdukset onnistuvat helposti jo ensimmäisestä laskusta alkaen, ja haasteeksi jää vain pysyä pystyssä mielettömien sarjojen aikana.
Lautailuun on lipsahtanut mukaan myös muutamia outouksia. Vuorta voi esimerkiksi laskea melko helposti ylöspäin, ja grindeissä pääsee lähes nollavauhdilla korkeiden ja jyrkkien kaiteiden huipulle. Fysiikkamoottori olisi siis kaivannut hieman viilausta.
Missä sisältö?
Pelin oikeastaan ainoa, mutta samalla myös vuoren kokoinen ongelma on sisällön puute. Pelaaja ehtii nähdä kaiken nähtävän ensimmäisen tunnin aikana, eivätkä pelin haasteet enää sen jälkeen pysty yllättämään.
Vielä anteeksiantamattomampaa on moninpelin täydellinen puuttuminen. Xbox Liven ollessa oleellinen osa Microsoftin strategiaa on täysin käsittämätöntä, ettei peli tue sitä kuin surkean high score -listan muodossa.
Amped 3 on kelvollinen, mutta puutteellinen peli. Itseäni sen muka-cool tyyli ärsytti alusta saakka. Lautailu on hauskaa, mutta se koukku puuttuu. Kun komeiden maisemien alkuviehätys on haihtunut, jäljelle jää vain saman viiden tehtävän toistaminen hamaan loppuun saakka.