Tekijä: Vector Cell
Julkaisija: Lexis Numerique
Myynnissä: nyt
Pelikoneet: Xbox 360 (testattu), PS3
Moninpeli: ei
Hinta: 800 MS-pistettä/ 10 euroa
Kauhuseikkailu Amy on onnistunut lyhyessä ajassa hankkimaan itselleen kunnon kulttimaineen – tosin tavalla, jollaista pelin kehittänyt Vector Cell -studio tuskin toivoi: arviot toisensa perään ovat hehkuttaneet peliä surkeimmaksi tekeleeksi vuosikausiin.
Amyssa on toki kauheuksia, joita peleissä ei pitäisi enää olla. Dialogi on melkoista ö-luokkaa, ja jo aloituskohtauksen puhelinkeskustelu on luontevuudessaan silkkaa tuskaa. Vähän myöhemmin alussa törmätään taksikuskiin, jonka lässytystä hetken kuunneltuaan tekisi mieli ampua kuula miehen kalloon. Pelin pulmat ovat rasittavia, ja pelaaja joutuu ravailemaan paikasta toiseen päämäärättömästi. Tallennuspaikkoja on kitsaasti, ja monia kohtauksia joutuu pelaamaan uusiksi: kun zombi sattuu puraisemaan ilkeästi niskasta, niin henkihän siinä lähtee. Sitten aloitetaan taas edellisestä tallennuspaikasta, jossa vierailtiin liki puoli tuntia sitten.
Taistelusysteemi on hirveä, ja päähenkilö, Lana-niminen naikkonen, huitoo yhtä usein ilmaa kuin ympärillä hyöriviä zombeja. Lanan lapsi ja kaiken keskipisteessä oleva Amy ryntäilee äidin helmoista karkuun vähän väliä ja houkuttelee zombeja puoleensa. Silti Amy käy vähemmän hermoille kuin Icon sysityhmä prinsessa.
Löytyy pelistä positiivistakin. Pelin alkuasetelma pitää mielenkiintoa yllä sen verran paljon, että sitä pelailee ihan vain nähdäkseen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Lanalla pelaaminen on miellyttävää vaihtelua yleensä miespuolisten bodaribimbojen kansoittamaan pelimaailmaan. Myös yhteistyöskentely äidin ja lapsen välillä toimii – jotenkuten ja horjuvasti kuin päähän ammuttu zombi, mutta toimii silti. Autistinen Amy on myös aidosti erilainen pelihahmo.
Monet ovat arvostelleet pelin päähahmon ohjausmekaniikkaa. Onhan se kömpelö, mutta parempi kuin Resident Evileissä tai Silent Hilleissä.
Amyssa on potentiaalia, mutta heikko toteutus tuhoaa kokonaisuuden. Se ei ole hyvä peli, ei lähelläkään sellaista, mutta negatiivinen nettihype ja vahingonilo peliä kohtaan on silti liioiteltua. Amy on auttamattoman vanhanaikainen ja kömpelö, mutta siinä on sentään yritystä erottua massasta, ja rohkeus on aina kunnioitettavaa.
Amy on myös peli, josta tietää, onko arvostelija pelannut sitä enemmän kuin vähää alusta. Monet arviot näet väittävät pelimaailman olevan aivan liian tumma, jotta pelin tapahtumista saisi mitään selvää.
Kannattaisi varmaan laittaa se pelihahmojen mukana oleva lamppu päälle.