Nakkaa lintu, katso mainos, maksa rahaa
Paljastan salaisuuden: pidän Angry Birdsistä. Ei, en ole Angry Birds -fani, vaikka olohuoneen nurkassa nököttävästä jykevästä Mighty Eagle -pehmolelusta voisi muuta päätellä. Angry Birds on kiva pelisarja, vaikka se tuntuikin joku aika sitten paisuvan holtittomasti sinne sun tänne ja tursuavan ulos joka tuutista.
Uskokaa tai älkää, Angry Birds 2 ei ole vasta toinen Angry Birds -peli. Tosiasiassa julkaisujen määrä lähestyy jo hyvää vauhtia kahtakymmentä, mutta ei nyt takerruta laskuoppiin. Tavallaan Angry Birds 2 tuntuu aidolta jatko-osalta, ennen kaikkea hyvällä tavalla.
Angry Birds 2 on sitä samaa lintujen nakkelua possuja kohti kuin ennenkin. Peli kuitenkin tuntuu tuoreelta. Tasot ovat moniulotteisempia kuin ennen. Possujen rakennelmat vaihtelevat satunnaisesti yritysten välillä, ja ilkimysten kellistäminen vaatii myös ympäristön hyödyntämistä. Pomotaisteluissa pelkkä kaiken tuhoaminen ei yleensä riitä, vaan voitto edellyttää pulmanratkaisukykyä. Onnistuminen on palkitsevaa, oli kyse sitten pomon kukistamisesta tai kentän tyhjentävästä unelmaosumasta.
Aiemmista Angry Birds -peleistä poiketen myös tasojen lintuvalikoima on satunnainen. Lintuja ja tehokkaita loitsuja jaetaan korttien muodossa ennalta määrättyjen vaihtoehtojen sijaan. Valittavissa on aina enintään kolme korttia, mikä ei suinkaan tarkoita, että tarjolla olisi aina tilanteeseen sopiva vaihtoehto. Yhtäältä ratkaisu pakottaa miettimään erilaisia lähestymistapoja, toisaalta taas sopivan kortin saaminen väärään aikaan tuntuu ärsyttävältä.
Tuttuun Rovio-tyyliin Angry Birds 2 on todella viehättävä peli. Peligrafiikka on täynnä kauniita yksityiskohtia niin hahmojen kuin kenttienkin osalta. Possut velmuilevat persoonallisesti joutoajalla ja vapisevat kauhusta iskua odotellessaan. Oma suosikkini on rakettivoimalla karkuun ampaiseva possu, joka onnistuu paetessaan lähinnä aiheuttamaan lisää tuhoa.
”Onnistuminen on palkitsevaa, oli kyse sitten pomon kukistamisesta tai kentän tyhjentävästä unelmaosumasta.”
Angry Birds 2:n pimeä puoli paljastuu kuitenkin nopeasti. Pelaajaa rangaistaan surutta epäonnistumisesta, ja elämät hupenevat hankalammilla tasoilla rivakasti. Lisää elämiä ja lintukortteja saa pitkän odotusajan jälkeen, mutta peliä voi jatkaa myös maksamalla tai mainoksia katselemalla. Loputtomiin peliä ei voi venyttää mainosrahoitteisesti, vaan ensimmäisen ”ilmaisen” lintukortin jälkeen on jo kaivettava kuvetta.
Satunnaismuuttujat tekevät ansaintamallista vieläkin sietämättömämmän. Joskus satunnaisesti muuttuvat tasot ovat läpihuutojuttuja, joskus taas mukana on läpäisystä liki mahdottoman tuntuisen tekeviä elementtejä. Ainahan Angry Birdsissä on ollut iso annos lottoamisen tuntua, mutta systeemi tuntuu vähintäänkin kieroutuneelta, kun studion rahavirrat ovat suoraan sidottuja pelaajan epäonnistumiseen. ”Onneksi” noin eurolla voi hankkia Mighty Eagle -loitsun, joka on käytännössä automaattiläpäisy tasolla kuin tasolla.
Pelin luonne on muuttunut ratkaisevasti uuden ansaintamallin myötä. Tavoitteena ei enää ole täydellisen suorituksen tavoittelu, vaan tason läpäiseminen keinolla millä hyvänsä. Kenttien seassa on selkeitä maksumuureja, jotka pysäyttävät etenemisen ja lähes pakottavat upottamaan peliin rahaa lisäyritysten tai loitsujen muodossa. Uusia yrityksiä nimittäin jaetaan vain puolen tunnin välein.
Angry Birds 2 on pelillisesti sarjan paras, mutta valitettavasti ansaintamalli on turhan tuntuva osa peliä. Monessa kohdassa peli tuntuu olevan suunniteltu vain ohjaamaan pelaajaa käyttämään lisää rahaa tai vähintäänkin katselemaan mainoksia. Angry Birds 2:sta on helppo pitää, mutta sitä on myös aivan liian helppo inhota.
6/10
Angry Birds 2 on pelillisesti paras Angry Birds -peli, jonka maksumalli aiheuttaa harmaita hiuksia.
Jukka Moilanen