”Lue ja ratko kuin mysteerikirjaa!” mainostetaan pelin kannessa. Varoitusteksti onkin paikallaan, sillä valtaosa Another Code R:n parissa vietetystä ajasta kuluu tekstiä lukien.

Nintendo DS:n alkuaikoina ihastuttanut seikkailu-pulmapeli Another Code jatkuu nyt Wiillä. DS:ää nokkelasti hyödyntäneet aivopähkinät ovat vain vesittyneet hieman siirrossa Wiille, ja monet uuden pelin pulmista ovat hädin tuskin edes interaktiivisia. Jatko-osan pituus on viidellätoista tunnillaan kuitenkin noin kolminkertainen, eli tarinaan on panostettu sitäkin enemmän.

Äitinsä vuosia sitten menettänyt teinityttö Ashley on varsin miellyttävä päähahmo pelille kaikessa normaaliudessaan, ja tämän palava halu muistaa menneisyyden tapahtumia ei tunnu pelaajalle täysin yhdentekevältä. Ihmissuhteita ja ihmisen muistia käsittelevän juonen kiinnostavuus kuitenkin kärsii dialogin laadusta. Yksinkertaisimmatkin asiat vaativat lausekaupalla turhaa ihmettelyä, ja toisinaan tekstinpätkiä eteenpäin klikkaillessa vierähtää puolituntisia, ilman että pelaaja pääsee tekemään oikeastaan mitään pelaamiseen viittaavaa.

Ulkoiset puitteet ovat kunnossa. Ruudulla keskustelevat hahmomallit ovat laadukkaita, musiikki hyvin tehtyä ja erityisesti pelimaailma näyttää upealta, kuin rikkaalta maalaukselta. Rajoittuneista kulkureiteistä koostuva pelialue tuntuu kotoisalta. Pelimaailman tutkiminen ja pulmissa käytettävien tavaroiden etsiminen ympäristöä klikkaillen johtavat nekin tosin kuvaileviin tekstinpätkiin. Seikkailupelinä Another Code R:lle pitää kuitenkin antaa lisäpisteitä täysin turhista esineistä ja paikoista, sillä yleensä jokaisella asialla on se yksi ja ainoa käyttötarkoituksensa.

Another Code R: A Journey into Lost Memories vaikuttaisi olevan suunnattu kokemattomammille pelaajille, joille Wiimoten käyttäminen vasarana käy elämyksestä. Sen tuntikausia luettavaa sisältävä tarina toimii aluksi sisäänheittäjänä keveille ongelmakohdille, mutta en yllättyisi, jos useammallakin aloittelevalla pelaajalla menisi loppuvaiheissa sormi suuhun pysyvästi. Pulmat nimittäin vaikeutuvat huomattavasti samalla, kun verkkainen mutta kiinnostava juoni kiihdyttää tahtiaan. Another Code R:ään kannattaakin asennoitua niin, ettet lue tarinaa päästäksesi pelaamaan, vaan pelaat päästäksesi lukemaan tarinaa.

6/10
Lisää luettavaa