Armed Assault / Arvostelut / pelaaja.fi

Armed Assault

28.02.2007 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
1

Pc:n paras ja ainoa sotasimulaatio Operation Flashpoint saa monen vuoden jälkeen jatkoa, tosin eri nimellä. Pieniä parannuksia ja nätimpää grafiikkaa ? riittävätkö uudistukset?

Pc:n pelivalikoimasta löytyy kymmeniä, ellei jopa satoja sotaräiskintäpelejä. Sotasimulaattoreita onkin sitten huomattavasti vähemmän. Yksittäisin aselajeihin keskittyneitä pelejä on jokunen, mutta koko sotaa ei ole tähän saakka kuvannut kuin kulttimainetta nauttiva Operation: Flashpoint. Sitä mukavampaa on, että peli sai vihdoin jatkoa samoilta tekijöiltä. Heti alkuun lienee hyvä tehdä selväksi, että kyseessä ei ole Operation: Flashpoint. Peli pohjautuu pitkälti samaan koodiin kuin alkuperäinen pelikin, joskin myös muutoksia löytyy. Lentomallin väitetään parantuneen, joskaan itse en huomannut suurta eroa. Jalkaväki pystyy nyt kurkkimaan esteiden ja kulmien ympäri. Myös kalusto on muuttunut, sillä pelin aikajana on loikannut parikymmentä vuotta eteenpäin. M16:n rautatähtäinten ja kuorma-autojen sijaan jenkkisotilaat räiskivät punapistetähtäimillä varustetuilla M4-karbiineilla ja huristelevat Stryker-vaunuilla. Muuten homma onkin tuttua.

Sota maistuu

Päivän nimi on sodan simuloiminen. Peli sijoittuu fiktiiviseen banaanivaltioon, jonka pohjoisosa on päättänyt laajentaa maitaan ystävällisten ja demokraattisten etelän serkkujensa maille. Alueella olleet amerikkalaisjoukot jäävät taistelun keskelle, ja pian käynnissä on täysi sota. Melko ihanteelliset sotaolot tarjoava saari on kooltaan suunnaton ja täynnä kaupunkeja, rantoja, hiekan täyttämiä kanjoneita ja kumpuilevia havumetsiä. Pelin yksinpelikampanja vie pelaajan mukavalle retkelle tärkeimpiin nähtävyyksiin reilun 20 tehtävänsä aikana. Sotasimulaatiosta kun on kyse, pelaajan on unohdettava kaikki Call of Dutyssa oppimansa, tai henki ei pysy hallussa minuuttiakaan kauempaa. Peli mallintaa enemmän tai vähemmän pikkutarkasti kaiken käytössä olevan kaluston, jota on todella paljon. Jokaiselle aseelle on esimerkiksi mallinnettu oma, kuulemma tarkka ballistinen mallinsa ja jopa rekyyli. Jokainen ase ja ajoneuvo tuntuu erilaiselta ja vaatii harjoittelua toimiakseen kunnolla.

Realistisen epäreilu

Vaikka pääpaino on jalkaväkitaistelussa, pelaajaa ei suinkaan ole sidottu yhteen rooliin saati sitten aselajiin. Hän voi milloin tahansa hypätä kentälle jääneiden tai tuotujen ajoneuvojen rattiin tai vaikka poimia kaatuneen taistelutoverin singon ja yrittää itse tuhota ryhmää hätistelevä panssarivaunu. Tehtäväeditorilla voi toki luoda itse helposti vaikka maailman suurimman panssaritaistelun tai mitä tahansa muuta haluamaansa. Ideasta ja pelisuunnittelusta näkee, että aihe on ollut kehittäjä Bohemialle rakas. Näin pikkutarkkaan, asialliseen ja armottoman tehokkaaseen jälkeen ei pysty kuin vuosien omistautumisella. Armed Assault on loputtoman pullamössöräiskinnän keskellä kuin piristävä tuulahdus. On oikeasti hauska pelata peliä, jossa vihollinen voi täysin epäreilusti ja realistisesti tappaa sinut yhdellä laukauksella satojen metrien päästä, ennen kuin edes tiesit hänen olevan siellä. Kun vihdoin loputtomien yritysten ja epäonnistumisten jälkeen homma natsaa ja pelaaja on sankari, fiilis on sanoinkuvaamaton. Ainakin siihen asti, kun sodan arki heittää eteen seuraavan mahdottoman ja realistisen epäreilun haasteen. Pelin tapahtumia ei ole ennalta ohjelmoitu sen suuremmin, vaan taistelu vyöryy eteenpäin luoden itse omia kohokohtiaan, dramaattisia tilanteitaan ja tarinoitaan.

Ötökän elämää

Kyseessä on siis jokaisen toimistojääkärin märkä uni, joskin kehno toteutus laimentaa hieman peli-iloa. Hommasta lähtee se suurin hohto, kun tehtävä päättyy autokuskin aivohalvaukseen ja liekehtivään romuun rotkon pohjalla. Tai kun autosaattue jää pyörimään puskan ympäri kymmeneksi minuutiksi. Tai kun rynnäkkökiväärillä aseistettu tiimikaveri lähtee ottamaan yhteen T-72-vaunun kanssa. Peli on muutenkin julkaistu täysin raakileena. Pelimoottori on armottoman raskas ja sai jopa upouuden tehomyllyn polvilleen. Runsaat bugit eivät auta asiaa, sillä esimerkiksi julkaisuversiossa pelin tahmaaminen näkyy ensimmäisenä kontrolleissa. Miten hienoa onkaan, kun kesken taistelun näppäimistön ja pelin väliin tulee viiden sekunnin viive tai hiiren liikkeet muuttuvat peilikuviksi. Pienempiä ötököitä riittää sivukaupalla. Rehellisyyden nimissä on myös todettava, että peli on todella samankaltainen kuin Operation Flashpoint aikanaan. Sarjan veteraanit toivoivat suurempia uudistuksia, mutta toki hieman parempi, hieman kauniimpi ja hieman tiukempi pelikin kelpaa. Bohemia on ilmoittanut tiedostaneensa pelin bugit ja työstävänsä suurta, maaliskuun alkuun ajoittuvaa päivitystä. Toisaalta monet bugeista ovat olleet mukana jo ensimmäisestä versiosta saakka, joten täysin puhtain paperein en ole valmis Bohemiaa vielä päästämään.

Katse horisonttiin

Paketista tuleva peli on siis pienoinen pettymys. Monen muun pelin tapauksessa kiinnostus päättyisi tähän, mutta Operation: Flashpointin tavoin Armed Assault on vain pohja tulevalle suuruudelle. Tehokkaat ja helppokäyttöiset muokkaustyökalut pitävät huolen siitä, että peliin tulee valumaan huippuluokan sisältöä vielä vuosikausien ajan. Flashpointissa pääsi vuosia sen julkaisun jälkeen muun muassa suomalaisten nopean toiminnan joukkojen mukaan Kosovoon tai sataan muuhun upouuteen paikkaan. Ei sovi myöskään unohtaa pelin potentiaalia ratkiriemukkaan moninpelisähellyksen saralla. Bugit ja puutteet eivät muistu edes mieleen silkan nauramisen vuoksi, kun tekee kaveriporukalla kommandoiskua traktorien kyydissä tai yrittää kuljettaa helikopteria lentokoneen siivellä. Nettiyhteyttä ja innokasta kaveriporukkaa voikin pitää pelin perusedellytyksenä, sillä julkisilla palvelimilla pelattavasta wannabe-tappomatsista ei tule kuin vihaiseksi. Armed Assaultia voisi melkein ajatella sijoituksena paremman ja hauskemman tulevaisuuden varalle, vaikka pelistä irtosi jo nyt tuskan ja ilon sekaisia hetkiä. Yksinpelistä riittänee hupia juuri siksi ajaksi, että pahimmat virheet korjaava päivitys ja ensimmäiset suuremmat modit ehtivät linjoille. Sen jälkeen taivas onkin rajana. Kun näin tapahtuu, lopulliseen arvosanaan voi lisätä kymmenkunta pistettä.

Peli kertaiskulla paremmaksi

Eräs pelin suurimmista ongelmista on vihollisten yliluonnollinen ja masentava tehokkuus. Pelaajan koko ryhmä on palasina sekunneissa, eikä pelistä tule mitään. Onneksi tähän on helppo ratkaisu. 1.Muuttele pelin vaikeusasetuksia, jotta peli tallentaa ne asetustiedostoonsa. 2.Avaa My Documents/ArmA-hakemistossa sijaitseva sinunnimesi.ARMAPROFILE-tiedosto tekstinkäsittelyohjelmassa. 3.Etsi tiedostosta rivi precisionEnemy=0.850000; ja muuta sen arvoa. Mitä pienempi luku, sitä kehnompia ampujia viholliset ovat. Tallenna tiedosto. 4.Nauti pelistä, jossa tulitaistelut kestävät yli 10 sekuntia ja ovat hauskoja.

Alkuperäinen pistemäärä: 82/100

8/10

Kehittäjä: 
Bohemia Interactive Studios
Julkaisija: 
Atari505 Games
Peligenre: 
sotaräiskintä
Julkaisualustat: 
Tietokoneet, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-16
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta, Online

Kommentit

Käyttäjän Zett0r kuva
Zett0r

Hyvä seuraaja OF:lle

Nostoja