Army of Two / Arvostelut / pelaaja.fi

Army of Two

7.03.2008 // Kirjoittanut: Miika Huttunen
77

Army of Two on kahden pelaajan yhteispeliä painottava toimintapeli, jonka on tehnyt EA:n taidokas Montrealin studio. Sen oli tarkoitus ilmestyä alun perin jo viime vuoden lopulla, mutta EA ei ollut tyytyväinen pelistä saamaansa palautteeseen. Se päätti poikkeuksellisesti lykätä lähes täysin valmiin pelin julkaisua tämän vuoden puolelle, jotta tekijät voisivat muokata ja hioa peliä palautteen mukaisesti. Päätös kannatti, sillä viimeistelty Army of Two on varsin mielenkiintoinen.

Lähin vertailukohta pelille on Epicin Gears of War. Army of Two on kuvattu Gearsin tapaan pelihahmojen selän takaa, ja suojan käyttäminen ja sen takaa räiskiminen on yhtä tärkeää kuin Epicin pelissä. Myös pelien ulkoasut ovat yhtä komeat etenkin ihmishahmojen osalta, sillä ne perustuvat samaan Unreal-pelimoottoriin.

Kalmanhajuinen kaksikko

Army of Twon pääosissa ovat entiset USA:n armeijan rangerit Rios ja Salem, jotka päättävät siirtyä yksityissektorille palkkasotilaiksi. Tämä raskaasti aseistettu ja panssaroitu, tylynnäköisiin suojamaskeihin sonnustautunut kaksikko hoitaa tehtäviä ympäri maailmaa SSC-turvayhtiön leivissä. Karpaasi Rios on yllättäen kaksikon älykkäämpi puolisko. Salem on yksinkertaisempi kaveri, joka puhetapansa perusteella kaipaa surffilautaa kainaloonsa.

Hahmot eivät onneksi ole niin yksiulotteisia kuin voisi luulla, ja tarinassa on enemmän väriä kuin keskiverrossa Tom Clancy -räiskinnässä. Aluksi kaverukset ovat tyytyväisiä palkkasotureita, mutta juonen edetessä epäilykset työnantajan motiiveita ja toimintaa kohtaan kasvavat. Lopulta miehet ovat kahden tulen välissä ja panokset kasvavat todella suuriksi.

Tehtävät kuljettavat kaksikkoa ympäri maailmaa aina Somaliasta Afganistaniin ja Irakista Kiinaan. Miehet ansaitsevat palkkionsa yleensä ratkomalla USA:n armeijan ongelmia, joita se ei voi hoitaa virallisesti.

Salemille ja Riolle voi ostaa parempia aseita tehtävien pää- ja sivutavoitteista saadulla rahalla. Aseita voi muokata ja parannella monipuolisesti osa kerrallaan, ja ne voi jopa kullata. Aseita voi antaa toiselle pelaajalle kesken tehtävien. Pelihahmoille voi myös ostaa erilaisia suojamaskeja.

Vihaista räiskintää

Pelin räiskintä on suunniteltu kahta pelaajaa varten. Vastustajat ovat monilukuisia ja osaavat pysyä ikävän hyvin suojassa, mutta suoja auttaa tietenkin myös pelaajia. Yhden pelaajan on vedettävä vihollisten huomio itseensä räiskimällä niitä päin, jolloin toinen pelaaja voi liikkua vapaasti ja esimerkiksi koukata vihulaisten selustaan. Pelissä on Aggro-mittari, joka näyttää, kuinka paljon huomiota pelaaja on herättänyt. Kun mittari on täynnä, vihollisen huomion saanut pelaaja alkaa välkkyä punaisena ja toinen pelaaja muuttuu läpikuultavaksi.

Pelaajan aseistus vaikuttaa tietenkin huomion määrään. Äänenvaimentimella varustetulla pistoolilla ammuskeleva pelaaja kiinnostaa vastustajia huomattavasti vähemmän kuin pelaaja, jonka kullatussa kevytkonekiväärissä on kaksi piipunpidennystä ja suuri rumpulipas.

Vihollisten huomion herättäminen on luonnollisesti vaarallista, ja syöttinä toimivan pelaajan kannattaakin yleensä ampua suojatulta sokkona esteen takaa. Suojaan meneminen ei ole aivan yhtä luontevaa kuin esimerkiksi Gear of Warissa tai Rainbow Six Vegasissa, sillä erillistä suojautumisnappia ei ole. Useimpien kentillä olevien suojien taakse voi suojautua kyykistymällä, mutta joissain kohdissa tarvittaisiin erillistä nappia, jonka avulla voi painautua suojaa vasten.

Suojien läpi ei voi ampua eikä sarjatuli ole pelissä ole kovin tarkkaa, joten suojassa pysyvät viholliset ovat yleensä vaikea pala. Juuri siksi kahden pelaajan yhteispeli ja Aggro-mittarin täyttäminen on pelissä erittäin tärkeää. Etenkin suojattuja konekivääritorneja on vaikea tuhota ilman yhteispeliä. Vastaan tulee myös raskaasti panssaroituja vihollisia, jotka voi tappaa vain selkään ampumalla.

Panssaroitujen pelihahmojen lisäksi myös vastustajat kestävät luoteja huomattavasti paremmin kuin oikeat ihmiset. Se ei sinänsä haittaa, sillä se korostaa yhteispelin tärkeyttä.

Kaveria ei jätetä

Kentät ovat täynnä kohtia, joissa vaaditaan pelaajien yhteistyötä. Useissa kohdissa yksi pelaaja nostaa toisen pelaajan ylemmäs, minkä jälkeen ylempänä oleva pelaaja vetää toisen luokseen. Välillä myös harrastetaan samanaikaista tarkka-ammuntaa ja hypitään laskuvarjolla tandemhyppyjä, joissa toinen ohjaa ja toinen ampuu maassa olevia vihollisia.

Taisteluun eniten vaikuttava yhteistyön muoto on mellakkakilpien tai autonovien käyttäminen suojana. Toinen pelaaja liikkuu kilven kanssa, ja toinen liikkuu automaattisesti suojan mukana ja ampuu. Pelaajat voivat myös joutua vihollisten ympäröimäksi. Silloin pelihahmot asettuvat selkä selkää vasten ja hidastus käynnistyy. Kaikki viholliset pitää tappaa, ennen kuin ne teilaavat pelaajat.

Erilaiset toiminnot luovat yhteispeliin tunnelmaa, vaikka kaikki niistä eivät ole kovin ihmeellisiä. Pelihahmot voivat jopa kehua toisiaan, ja kovempaa palautetta voi antaa pääpuskun muodossa.

Eniten yhteispelin tarve korostuu pelin kuntosysteemissä. Kun toinen pelaaja imee itseensä liikaa luoteja, peli ei ole heti ohi. Haavoittunut pelaaja lysähtää maahan ja voi edelleen ampua, mutta hän kuolee lopulta, ellei toinen pelaaja tule hätiin antamaan ensiapua. Apuun tullut pelaaja voi raahata haavoittuneen suojaisempaan paikkaan, kun maassa oleva kaveri antaa suojatulta. Kaveria ei tosiaankaan jätetä!

Kaksi vastaan kaksi

Army of Two on pohjimmiltaan kaksinpeli, mutta mukana on myös varsin mielenkiintoinen moninpelitila. Siinä kaksi taisteluparia yrittää kerätä mahdollisimman paljon rahaa suorittamalla satunnaisesti luotuja tavoitteita suurilla pelikentillä. Vastustajat ovat koneen ohjaamia, mutta joukkueet voivat tietenkin myös ampua toisiaan. Ansaitulla rahalla voi parantaa hahmojen aseita kesken tehtävän, mutta ottelua ei tietenkään voi voittaa, jos käyttää kaikki rahansa aseisiin.

Moninpelikarttoja on toistaiseksi vain neljä, mutta ne kiinnostavat pitkään suuren koon ja etenkin satunnaisesti luotujen tavoitteiden ansiosta. EA on luvannut julkaista lisää moninpelikarttoja pelin ilmestymisen jälkeen.

Army of Two on pätevä ja mielenkiintoinen yhteistoimintapeli. Aggro-systeemin ja erilaisten yhteispelitoimintojen ansiosta yhteistyö tuntuu luonnolliselta. Pelaaminen on koko ajan hauskaa, ja yhteispeli on aina dynaamista. Pelin ulkoasu on kaiken lisäksi komea.

Pelissä on myös yksinpelitila, jossa pelaaja voi komentaa koneen ohjaamaa taistelutoveriaan toimimaan aggressiivisesti tai pysymään suojassa. Se ei kuitenkaan ole läheskään yhtä kiinnostava kuin moninpeli. Arvosana perustuu kahden ihmispelaajan yhteispeliin, sillä tätä peliä on tarkoitus pelata kaverin kanssa.

8/10

Kommentit

Käyttäjän Becco kuva
Becco
Käyttäjän Prokopjev kuva
Prokopjev

Tulen hakemaan PS3 version..

Käyttäjän JuhaTheMan kuva
JuhaTheMan

Ei loistava mutta pirun hyvää viihdettä silti ;

Käyttäjän Final Fantasy X kuva
Final Fantasy X

Hyvältä näyttää. Pakko hankinta

Käyttäjän niksaisa kuva
niksaisa

Hyvä pelihän tämä on.. :)

Käyttäjän Kain kuva
Kain

Co-op kaverin kanssa on hauskaa ja hyvin tehtyä

Käyttäjän Janne82 kuva
Janne82

Lyhyt yksinpeli kampanja mutta co-op on mahtavaa!

Käyttäjän agent 47 kuva
agent 47

kivaa räiskintää

Käyttäjän vahinkolapsi kuva
vahinkolapsi

Loistava co-op peli.

Käyttäjän molotus kuva
molotus

Hyvää vaihtelua normaali räiskintään

Nostoja