Army of Two: The 40th Day / Arvostelut / pelaaja.fi

Army of Two: The 40th Day

4.02.2010 // Kirjoittanut: Jukka Kauppinen
23

Kahden vuoden takainen Army of Two oli äijyydessään herkullinen peli. Se lähestyi räiskintöjä hieman poikkeavasti, lyöden ruuduille puhtaasti kaksinpelattavaan yhteistyöpelaamiseen panostavan toiminnan. Pelissä oli pulmansakin, mutta asenne oli hauska, ideat kivoja ja kokonaisuus toimi.

Vaikka peli ei jättihitiksi noussutkaan, niin yli kahden miljoonan myynnit takasivat sen kehittymisen pelisarjaksi. The 40th Day jatkaa tiukan co-op-pelattavalla linjalla, mutta hioo kokonaisuuden edellistä sulavammaksi.

Katastrofin aineksia

Peli alkaa järisyttävissä tunnelmissa. Päähenkilöt, Rios ja Salem, tuo rempseä kahden miekkosen palkkasoturiarmeija, suorittaa ihan tavallista tehtävää Kiinan Shanghaissa. Sitten taivas aukeaa ja helvetti repeää. Tehtävästä tulee selviytymispainajainen.

Shanghai näet joutuu selittämättömän invaasion kohteeksi. Keitä hyökkääjät ovat? Eivät ainakaan minkään maan armeija. Mitä he tavoittelevat? Ei havaintoa. Miksi heitä on niin valtavasti, joka paikassa? Miten kokonainen yksityisarmeija on pystytty salakuljettamaan Shanghaihin?

Tilanne on siis vakava ja kaksikkomme on loukussa. Pakoon pääsee vain raivaamalla tie hyökkääjien läpi. Ja se tie on verinen.

Kaksin aina kaunihimpi

Army of Twon tärkein idea on nimenomaan kaksinpeluu. Kentällä on aina kaksi soturia, pelasit sitten yksin tai kaverin kanssa. Vaikka peli onkin alusta loppuun enemmän tai vähemmän kapeaa putkea, niin niiden mittaan vastaan tulee hidasteita, joista selviää vain kaverin avulla. Nämä saattavat olla niinkin yksinkertaisia kuin liian korkean esteen ylittäminen tai kulkureitin raivaaminen yhdessä. Välillä pelaaja pääsee myös valitsemaan kulkureittejään, jolloin kaveri siirtyy automaattisesti eri väylälle. Ja tällöin pelaamisen herkku on suurimmillaan.

The 40th Dayssa kaverin tekoälyä ja komentamista on näet parannettu selvästi, minkä ohella kenttien paikoin oiva suunnittelu houkuttelee pelaajaa hyödyntämään aggro-mekanismia. Aggron idea on se, että räiskiessään pelaajat kiinnittävät vastustajien huomiota itseensä. Kun aggro-mittari on kallistunut toisen pelaajan puoleen, voi toinen yrittää siirtyä kentällä paikasta toiseen vihollisten huomaamatta. Jos pääset siirtymään hyvään asemaan sivummassa, on vastustajia helppo napsia – ainakin kotvan ajan – ennen kuin nämä tajuavat läsnäolosi. Aggroilun salojen avautuessa suoraviivainen räiske saakin uuden, taktisemman ulottuvuuden.

Joskus kaveria ei edes näe, joten sitä vain mennään eteenpäin pyssy tanassa ja nautitaan näkymättömän kollegan antamasta tulituesta. Ja annetaan sitä itsekin. Lopulta hahmojen reitit taas yhtyvät ja on aika pamauttaa komea high five! Hyvin tehty! Äijjä! Välillä taas kyykitään kollegan pitämän kilven takana ja edetään hitaasti hirmuisen luotimyrskyn keskelle, joskus jopa ollaan selät vastakkain vihollislauman keskellä. Peluu onkin kiitettävän monimuotoista.

Aggron piikkiin voi laittaa muitakin mielenkiintoisia yhteistyön mahdollisuuksia. Esimerkiksi sotureiden potentiaalinen asevalikoima on mahtava. Näistä mukana voi tosin olla vain kaksi isompaa pyssyä ja hätävarapistooli, mutta kädessä olevia työkaluja voi vaihtaa kesken urakan. Asevalikoimaa voi myös kustomoida ostamalla parempia osia, ja osan lisävarusteista voi ruuvata kentälläkin kiinni ja pois. Esimerkiksi kiikaritähtäimellä, vakauttavalla kahvalla ja pidemmällä piipulla varustettu AK-47 on päheä työkalu, jolla työt sujuvat niin läheltä kuin kaukaa.

Aseiden käytännön ominaisuuksien kannalta virittelyissä voi huomioida senkin, että vaimentamaton rähinäpyssy kiinnittää taatusti vastustajien huomiota. Toisaalta, jos käytössä on hyvin vaimennettu tarkka-ampujan tussari, on kaveri hyvä pistää aggroamaan kunnolla ja napsia vastustajia puolihuomaamatta.

Suoraviivaista mutta viihdyttävää

Syvälliseksi The 40th Dayta ei voi kuvailla. Se on väkevä äijäpeli, joka viehättää suorasukaisella toiminnallaan ja kaikenkattavalla yhteistyöpelillään. Tosin ainakin allekirjoittanutta harmittaa se, että äijäilyä on vähennetty alkuperäispelistä. Ilmeisesti macho-uhoamiselle nauraminen oli monille liian vaikeaa ymmärtää.

Pelaaminen on hyvin tyypillistä nykysukupolven peleille. Hahmojen ohjaaminen on sujuvaa ja toiminnot on lajiteltu järkevästi padeille. Ympäristön käyttäminen, suojautuminen ja suojasta tulittaminen sujuvat niin hyvin, kuin tänään uskaltaa olettaa.

Meiningiltään ja asenteeltaan peli onkin päheä, mutta turhan suoraviivainen. Kentät ovat enimmäkseen kapeita eikä kulkureittejä tarvitse ihmetellä. Räväkkä toiminta ja massiivisen ympärillä tapahtuvan katastrofin tunnelma saavat kuitenkin hymyn huulille. Kun kaipaa vahvaa räiskintää, niin sitä itseään riittää. Kaverin kanssa pelattaessa ja kenttien eri reittejä kokeilemalla pelistä löytää myös uudelleenpelattavuutta, minkä ohella neljä verkkopelitilaa viihdyttävät nettisotureita.

Palkkasoturien aikakausi

Palkkasotilaat eivät ole mikään elokuvamaailman keksintö, vaan hyvinkin aktiivinen osa nykypäivän sodankäyntiä. Niin virallista kuin epävirallista. Erityisesti Afrikassa palkkasotureita käytetään laajalti epävakaammilla alueilla, mutta todellinen boomi maksusta aseeseen tarttuville sotilaille on löytynyt ns. terrorismin vastaisen sodan sivurintamilta.

Vaikka Rios ja Salem ovatkin hahmoina karikatyyrejä ja heidän konfliktinsa ylidramatisoituja, operoi maailmalla tänään enemmän pienoisarmeijoita kuin koskaan. Ei tosin vain kaksistaan.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:14]

Ensimmäinen Army of Two ilmestyi aikana, jolloin puhtaasti kahden pelaajan yhteispelin ympärille rakennettu räiskintäpeli oli vielä jotain melko uutta ja ihmeellistä. Sellaisena peli olikin varsin mainio, mutta monia ärsytti todella paljon sen päähahmojen Salemin ja Rioksen keskenään viljelemä ääliömäinen kaverihuumori, joka ei oikein tuntunut soveliaalta kylmään palkkasotilastoimintaan.

Jatko-osassa huumoria on karsittu, mutta muutoin perusidea on ennallaan. Räiskinnän peruskaavaan vaihtelua tuovat uudet tavat jujuttaa vihollisia, panttivankien kanssa toimiminen sekä ajoittaiset moraaliset valinnat – ne ovat kaikki tervetulleita uudistuksia, kuten myös aseiden entistäkin monipuolisemmat muokkausmahdollisuudet. Tosin aseiden osien kanssa nysvääminen ei tunnu niin mielekkäältä, koska siitä saatava etu on usein minimaalista eikä tunnu aiheuttavan merkittävää muutosta. Kentissä on nyt myös enemmän kerättävää kissapatsaiden, äänitallenteiden ja aseiden osien piirustusten muodossa, mikä tekee niiden tutkimisesta tarpeellisempaa kuin aiemmin.

Pettymyksen jatko-osa aiheuttaa kuitenkin teknisellä puolellaan. Ulkoasu ei alkuperäisessäkään pelissä ollut sitä parasta A-luokkaa, mutta nyt se näyttää ajoittain jopa huonolta verrattuna moniin muihin uusiin räiskintäpeleihin. Lisäksi peliä rikkovat pienet bugit, kuten paikoillaan jököttävät viholliset ja grafiikkapintojen repeily. Juoksunappi on ihan tervetullut lisä, mutta suojasysteemin uudistamisessa on sen sijaan menty metsään. Nyt hahmot painautuvat suojaa vasten automaattisesti – ainakin teoriassa. Usein pelihahmo jäi raivostuttavasti tuleen seisomaan, kun yritin hinkata sitä suojautumaan seinää vasten, tai tunki vaihtoehtoisesti esiin kulman takaa, johon se muka suojautui.

Army of Two: 40th Day ei ole huono peli ja yhteispeliin perustuva räiskintäpeli kelpaa aina. Nykypäivänä kilpailu tälläkin saralla on kuitenkin kovaa eikä tämä peli yrityksistä huolimatta nouse sen kärkeen. Kannattaa siis tietää, mitä haluaa, ja ehdottomasti pelata peliä kaverin kanssa. Yksinpelinä 40th Day kyllästyttää todella nopeasti.

6/10

Kommentit

Käyttäjän Luffy kuva
Luffy
Käyttäjän Valsu kuva
Valsu
Käyttäjän SEPPO-SILAKKA kuva
SEPPO-SILAKKA

kaverin kanssa hauskaa, yksin taas tervanjuontia.

Käyttäjän Jaketzu kuva
Jaketzu
Käyttäjän Newfriikki577 kuva
Newfriikki577

Pelataan vain co-oppina

Käyttäjän j-urski kuva
j-urski
Käyttäjän Janne82 kuva
Janne82
Käyttäjän CreasedHALO kuva
CreasedHALO

yksin ei hyvää pelatttavaa

Käyttäjän TheDistillers kuva
TheDistillers

kaveripeli ehdottomasti.

Käyttäjän SILIK kuva
SILIK