Assassin’s Creed III

Assassin’s Creedin pelaaminen ei ole koskaan tuntunut näin tyydyttävältä.

1.11.2012 14:46

Pelin virallinen nimi: Assassin’s Creed III
Pelisarja: Assassin’s Creed
Pelityyppi: Toiminta
Kehttäjä: Ubisoft Montreal
Julkaisija: Ubisoft
Alustat: PlayStation 3 (testattu), Xbox 360, Windows, Wii U (tulossa)

Jakelumuoto: Levyllä

Julkaisupäivä: Myynnissä

Ikäraja: K-18

Pegi-merkinnät: Väkivalta, kiroilu
Pelaajamäärä samalla koneella: 1
Pelaajamäärä verkossa: 2-16

Harha-askelten aika on ohi

Ezion kertausharjoitukset Välimerellä ovat ohitse. Jokunen vuosisata on vierähtänyt, ja assassiinien matka rapakon taakse uudelle mantereelle on vihdoin käsillä. Ja onhan se myönnettävä: aikakausi uusine ympäristöineen ja pääsankareineen on tarpeeksi dramaattinen irtiotto Välimeren tyylikkäästä ja historiarikkaasta arkkitehtuurista, johon sarjan ystävät ovat tottuneet.

Hienolta Assassin’s Creed III silti näyttää. Bostonin ja New Yorkin kaltaisissa nuhjuisissa siirtomaakaupungeissa ja Amerikan kesyttämättömissä metsämaisemissa riittää uudenlaista ihasteltavaa riittämiin asti. Mikäli poikkeava yleisilme ja -tunnelma eivät riittäisi tekemään Assassin’s Creed III:sta uuden järjestysnumeron arvoista, peli myös sujuvoittaa ja monipuolistaa pelimekaniikan elementtejä, joita Assassin’s Creedin Brotherhood– ja Revelations-sivuosat tyytyivät lähinnä kierrättämään sellaisenaan.

Uusi asetelma on herättänyt yhtä paljon närää kuin innostustakin. Ennakkoon itkettiin, kuinka Amerikan vallankumoukseen ja Yhdysvaltojen syntymiseen keskittyvän pelin myötä Assassin’s Creedistäkin tulisi patrioottinen Yhdysvaltojen ylistys, jossa lahdattaisiin vain vapauteen uskovaa kansaa sortavia brittisotilaita. Tapahtumia ei kuitenkaan esitetä näin mustavalkoisina, vaan matkan varrella värit sekoittuvat tuon tuostakin harmaan eri sävyiksi.


Amerikan alkuperäisasukkaana kasvatettu uusi assassiini Ratohnhaké:ton, eli kavereiden kesken Connor, on vain yksi ratas historian suuressa koneistossa. Hän taistelee ennen kaikkea oman kansansa puolesta, minkä seurauksena assassiini ajautuu auttamaan uudisasukkaita taistelussaan. Se tuo tarinaan, Yhdysvaltojen itsenäistymiseen ja George Washingtonin kaltaisiin hahmomyytteihin mielenkiintoisia ja jopa kriittisiä näkökulmia, joihin sarjan tuttujen salaseurojen – assassiinien ja temppeliherrojen – vastakkainasettelu istuu kiehtovasti. Tyyni Connor ei kenties ole hahmona ole täysin Ezion veroinen, mutta hänestä kehkeytyy hiljalleen muutakin kuin tylsän auttavainen jees-mies.

Kaikki eivät varmasti lämpene hömpsäyksen verran lisähuomiota saaneelle tieteishörhöilylle. Seikan ei toisaalta pitäisi tulla yllätyksenä sarjaa aktiivisesti seuranneille, onhan sen tähänastinen tarinakaari loppusuoralla. Tällä kertaa Desmond Milesin nykyaikaan sijoittuvissa maailmanlopputunnelmissa annetaan sentään parempi kuva siitä, millaista olisi olla huippuunsa koulutettu nykyassassiini, ja lyhyet tehtävät ovat varsin onnistuneita. Varsinainen loppuratkaisu sen sijaan herättänee keskustelua ja tunteenpurkauksia laidasta laitaan.

Assassin’s Creed III hämmästyttää jo puhtaasti kokonsa puolesta. Heti alkuun pelaaja päästetään temmeltämään 1700-luvun Bostonissa, jossa harhaileminen tuntuu päällisin puolin tutulta ja turvalliselta, joskin lukuisin pienin päivityksin. Peli pyörii suurimmilta osin sulavasti huolimatta graafisista uudistuksista, kuten parantuneesta valaistuksesta ja hahmoanimaatioiden kasvaneesta määrästä. Jonkinasteisia yskähtelyjä ilmenee lähinnä silloin, kun pakoon pötkivällä Connorilla on perässään mittava vihollisjoukko.

Eläväisissä kyläpahaisissa ja niiden lähiympäristössä riittää lääniä ja tutkittavaa, mutta touhu pääsee täyteen vauhtiin vasta siirryttäessä Assassin’s Creed Brotherhoodin massiivista Roomaakin kookkaammalle rajaseudulle sekä assassiinimestari Akhilles Davenportin maaseudulle. Massiivista metsäaluetta pikkukylineen hyödynnetään varsinaisissa tehtävissä kohtuullisesti, ja sen uumeniin on ripoteltu pientä puuhasteltavaa sopivin välimatkoin aina kerättävistä esineistä metsästettäviin eläimiin. Teknisesti maisemat ovat upeaa katsottavaa, sillä kasvusto on persoonallista, eikä se näytä juurikaan itseään toistavalta. Jopa lumi on komeaa katseltavaa, eikä se jää pelkäksi graafiseksi kikkailuksi. Lumessa tarpominen todella hidastaa Connorin liikkeitä, jotka vuorostaan jättävät näyttävästi jälkensä hankeen. Mieleen jääneitä säröjä ovat lähinnä tyhjästä kaupungin kaduille ilmaantuvat kaduntallaajat sekä sisätiloissa harvakseltaan seinille ilmestyvät grafiikkabugit.  
 
Metsässä liikkuminen on alkuun hidasta, kunnes pelaaja löytää omatoimisella tutkimisella tärkeät nähtävyydet ja kiintopisteet, joihin voi siirtyä kartan kautta napin painalluksella. Samoaminen on kuitenkin yllättävän hauskaa, mistä suuri kiitos selkeille visuaalisille vihjeille sekä päivittyneelle ohjaukselle. Kiipeilystä ja vapaajuoksusta on vihdoin ja viimein kitketty edellisosien lukuisia pinttyneitä kömpelyyksiä, jotka johtivat vauhdikkaissa kohtauksissa harhahyppyihin. Nyt Connor liikkuu ketterästi jopa sivuttaissuunnassa, minkä lisäksi sprinttaamisen pyhittäminen pelkälle olkanäppäimelle selkeyttää asioita yllättävän paljon. Rakennukset, puut tai edes kallionjyrkänteet eivät aiheuta harmaita hiuksia tai ohjaimen heittelemistä seinään käytännössä enää lainkaan. Oli jo korkea aikakin – Assassin’s Creedin pelaaminen ei ole koskaan tuntunut näin tyydyttävältä.

Samainen mentaliteetti pätee myös entistä näyttävämpiin taisteluihin, joissa on lisätty hieman lihaa luiden ympärille. Vihollistekoäly on yhteenotoissa huomattavasti aiempaa aggressiivisempaa, ja perässä juoksevien vihollisten lukumäärää on nostettu nokareen verran. Seurauksena pelaajan on oltava alati valppaana ja pidettävä silmällä useampia asioita, kuten taistelua vierestä seuraavia kiväärimiehiä. Luonnollisesti toiminta helpottuu, kunhan torjuntaliikkeet, suojauksen rikkovat hyökkäykset, heitot ja vihollisten käyttäminen ihmiskilpenä tulevat tutuksi, mutta virheet kostautuvat nopeasti ja toisinaan vihollisten välttely on oikeasti taistelemista otollisempi ratkaisu. Virkistävää!

Mutta entäpä sisältö? Assassin’s Creed Revelations ymppäsi kaavaan lukuisia täysin turhia ja irrallisia lisäyksiä, mutta kolmannessa osassa lähes kaikella puuhastelulla tuntuu olevan loppuun asti mietitty tarkoituksensa. Metsästyksestä ja Davenportin maatilan asukkaiden auttamisesta saa yhä parempia ja tuottavampia tarvikkeita, ja brittilinnoitusten valloittamisesta sekä kaupunkien maanalaisten tunneliverkostojen tutkimisesta aukeaa matkantekoa helpottavia pikamatkustuspisteitä. Kapteeni Kiddin korujen kerääminen avaa suoraviivaisempia tasoloikkakenttiä, jotka ovat kenties pelin viihdyttävimpiä ja parhaiten suunniteltuja tehtäviä.

Paljon puhutut meritaistelut ovat huomattavasti toimivampi ja viihdyttävämpi lisäys kuin vaikkapa Revelationsin tyhjänpäiväiset torninpuolustustehtävät. Vaikka meritaisteluissa ei oikeastaan keskitytä muuhun kuin vihollislaivueiden tykittämiseen ja toisinaan valloittamiseen, merenkäynti eri sääolosuhteissa on oma hauska taitolajinsa. On yllättävän tyydyttävää seurata oman miehistön ahertamista laivan kannella, kun pelaaja jakaa komentoja purjeiden laskemisesta, ampumisesta ja vihollistulitukselta suojautumisesta.

Meritaisteluiden ympärille on rakennettu omat tarinatehtävänsä ja lukuisia pienempiä sivutehtäviä, jotka hyödyttävät erilaisten tavaroiden myyntiä. Jopa uusien assassiinien värväämisessä on uusi kiinnostava otteensa, eivätkä apuun rientävät joukot ole enää satunnaisia kadunmiehiä vaan tutuksi tulevia persoonia. Jokaisen uuden assassiinikokelaan myötä aukeaa myös uusi tapa hyödyntää heidän taitojaan. Vihollisten kimppuun käymisen lisäksi oppipojilta luonnistuvat rivien kohentuessa erilaiset harhautukset ja väijytykset. Heidät voi Brotherhoodin ja Revelationsin tapaan lähettää ympäri maailmaa suorittamaan lukuisia tehtäviä, mikä vuorostaan kasvattaa assassiinien rahalipasta ja tarvikevalikoimaa.

Sivupuuhastelu lisää pelituntien määrää huomattavasti, ja niiden pelaaminen myös kannattaa. Ne sisältävät lukuisia hienoja hetkiä, jotka täydentävät päätehtäviä erinomaisesti ja avartavat ajanjaksoa kiitettävästi. Myös varsinaiset päätehtävät ovat monipuolisia ja tarjoilevat tutun salamurhahiippailun lisäksi lukuisia uudenlaisia pelitilanteita, kuten sotatantereella liikkumisen. On kuitenkin myönnettävä, että mukana on yhä turhan monta tehtävää, jossa lähinnä kävellään tai ratsastetaan paikasta toiseen kuunnellen hahmojen välistä keskustelua.

Assassin’s Creed III:n yksinpelikampanja on selkeästi sarjan paras ja monipuolisin, vaikka itse aihealue, tarina ja hahmot eivät omalla kohdalla miellyttäneet aivan yhtä paljon kuin Ezion ensimmäisessä seikkailussa. Pelilliset uudistukset ja lisäykset kuitenkin tekevät Assassin’s Creedistä jälleen tuoreelta tuntuvan kokemuksen, mikä vaikutti jo hetken verran mahdottomuudelta. Kolmas – tai oikeastaan viides – kerta toden sanoo: Assassin’s Creed III on kuin onkin vuoden todellisia merkkitapauksia

9/10
KehittäjäUbisoft Montreal
JulkaisijaUbisoft
PeligenretToiminta
Pegi-ikärajatK-18
Lisää luettavaa