Assassin’s Creed Rogue

Assassin’s Creed Rogue viihdyttää poikkeavalla näkökulmallaan, mutta ei kuitenkaan kannattele peliä täysillä loppuun saakka.

5.12.2014 09:26

Merikapteenin viimeinen ristiretki

Assassin’s Creed Rogue jää vanhan sukupolven viimeiseksi salamurhaajaleikiksi ja päättää samalla merellisten maisemien ympärillä pyörivän trilogian astetta erikoisemmista lähtökohdista. Shay Cormac on nuori assassiinikokelas, joka päätyy vaihtamaan leiriä poikkeuksellisen surkeiden sattumusten kautta. Uusi elämä temppeliritarina antaa miehelle lähes rajattomat resurssit toteuttaa itseään vanhan veljeskuntansa vastapelurina, eikä sisäpiirin tiedoistakaan ole haittaa. Mielenkiintoisista asetelmista ponnistava teos on kuitenkin toteutuksensa uhri, jolloin kokemus jää väistämättä hieman valjuksi.

Näkökulman muutos tuntuu raikkaalta, ja Shayn petos entistä veljeskuntaansa kohtaan saa mukavaa konkretian tuntua, sillä tarinaa pelataan miehen molempien roolien kautta. Temppeliritarien riveissä pelaaja pääsee hyödyntämään salamurhaajana opittuja taitojaan. Tällöin myös itse peli muuttuu ja saa piirteitä aikaisempien osien moninpeliltä. Vastapuolen piileskeleviä sotureita etsitään tuttujen ilmaisimien avulla erilaisista kätköistä, jolloin pelaajan on mahdollista pyrkiä iskemään ensiksi. Ratkaisu tukee hyvin ajatusta päälaelleen käännetystä asetelmasta.

Pelimekaniikka on pysynyt ennallaan, joten peliä leimaa kauttaaltaan tietynlainen tuttuuden tunne. Taistelusysteemi nojaa edelleen paljon vastahyökkäyksien tehokkaaseen hyödyntämiseen, eikä meritaistelukaan ole muuttunut merkittävästi sitten ensinäkemän. Shayn laiva on toki ketterämpi kuin aikaisemmissa peleissä, mutta mitään variaatiota tai taktista elementtiä se ei tuo. Sarjan kipeästi kaipaama muutos on selkeästi säästetty uutta sukupolvea varten.

Merellä on pelissä edelleen suuri rooli. Se mahdollistaa paikasta toiseen siirtymisen, ja tätä ominaisuutta hyödynnetäänkin vähän turhan ahkerasti. Tarinan rakenne tuntuu juoksuttavan pelaajaa saarelta ja mantereelta toiselle vain merenkäynnin ilosta, jolloin kokonaisuus vaikuttaa hätiköidyltä ja osin pirstaleiselta. Erilaisia maisemia on käytetty ehkä liiankin kanssa – olkoonkin, että ne tuovat myös virkistävää vaihtelua. Arktiset pakkasmaisemat vaihtuvat New Yorkin katuihin alta aikayksikön, ja salamurhaajia kuhisevissa viidakoissa vasta sielu lepääkin.

Niin merellä kuin kaupungin kaduillakin riittää tekemistä. Erilaisia sivutehtäviä on totuttuun tapaan valaanpyynnistä aarrearkkujen etsimiseen tai vastapuolen linnakkeiden valtaamiseen saakka. Nähtävää ja koettavaa ryöpytetään lähes jokaisella alueella pelattavaksi sellaista tahtia, että perässä ei meinaa pysyä. Perfektionisti viettääkin Assassin’s Creed Roguen parissa hyvän tovin, etenkin kun suuri osa keräiltävistä esineistä on siroteltu viidakkojen uumeniin tai pikkuruisille saarille. Edellisessä pelissä tutuksi tullut Abstergo Entertainment toimii edelleen puitteina nykyaikaan sijoittuvissa osuuksissa. Selkeästi sivuosassa nähtävä rinnakkaisjuoni antaa pelaajalle tilaisuuden perehtyä sarjan mytologiaan astetta syvällisemmin.

Kokonaisuutena Assassin’s Creed Rogue on tasaisen varma viihdyttäjä niille, jotka eivät kaipaa muutoksen tuulia. Kerronnalliset epäloogisuudet yhdistettynä paikoin suuriinkin teknisiin ongelmakohtiin luovat kokonaisuudesta turhan huolimatonta vaikutelmaa. Shayn petos tuo kuitenkin raikkautta tarinaan kuin itse pelaamiseenkin, eikä moninpelistä tuttujen elementtien hyödyntäminen ollut välttämättä turha päätös. Kyseessä on selkeästi tietyn aikakauden päättävä teos, ja lopputuloksesta on helppo huomata, että suurin panos on uhrattu aivan toisaalle.

7/10
KehittäjäUbisoft Sofia
JulkaisijaUbisoft
PeligenretToiminta
Pegi-ikärajatK-18
Pegi-merkinnätKiroilu, Väkivalta
Lisää luettavaa