Yllätyksetön vallankumous

Niin mainio peli kuin viimevuotinen Black Flag olikin, merellä seilaaminen ja merirosvoilu eivät tuntuneet erityisemmin Assassin’s Creediltä. Se taisi olla yksi päällimmäisimpiä syitä, miksi muun muassa Pyykkönen piti pelistä erityisen paljon. Meritaistelujen erinomaisuudessa kieltämättä korostuikin, kuinka sarja on viime osien aikana menettänyt otettaan alkuperäisestä viehätyksestään, varsinaisesta salamurhaamisesta.

Uuden sukupolven Assassin’s Creed Unity yrittää olla korjausliike, joka vetoaa enemmänkin vanhempien osien parissa viihtyneisiin. Kulissina tällä kertaa toimiva Ranskan vallankumous tarkoittaa paluuta Eurooppaan, keskelle historiaa ja kulttuuria pursuavaa Pariisia. Sen ihastuttavissa – joskin kaoottisissa – maisemissa korostetaan jälleen hiiviskelyn, harhautusten sekä ihmismassoihin ja syrjäkujille piiloutumisen tärkeyttä. Tehtävässä onnistutaan varsin kohtuullisesti, vaikkakin teknisesti yllättävänkin ontuen.

Aikakausi itsessään toimii päätarinassa lähinnä dramaattisena taustana assassiini Arno Dorianin henkilökohtaiselle tarinalle, johon sekoitetaan tällä erää yllättävän vähän sarjan omaa tieteismytologiaa. Selkeämmästä historiallisesta fokuksesta huolimatta Arnon päätarina jää yllättävän eleettömäksi ja päämäärättömäksi, varsinkin jos sitä lähdetään vertaamaan Ezioon. Toisaalta sarjan oma fiktio assassiinien ja temppeliherrojen välisestä sodasta on lyöty jo sen verran lukkoon, että sen puitteissa lienee vaikea tehdä oikeasti yllättäviä asioita.

Harmillisesti myös varsinaisen vallankumouksen vaiheet ja hahmot jäävät muutamia tapauksia lukuun ottamatta turhan hämäriksi. Tilannetta paikkaillaan jonkin verran uusissa yhteistyötehtävissä ja muissa sivutehtävissä, vaikkakin hieman pintapuolisesti. Onneksi tehtävien suunnittelu ja rakenne paikkaa osan tarinan puutteista.

Unity tuntuu pelimäisemmältä kuin sarjan aiemmat osat. Vapaajuoksusta ja taistelusta on poistettu paljon automatisointia, sillä kiipeily vaatii seinää kohti juoksemisen lisäksi mekaanisempaa ja ajoitusta vaativaa napinpainelua. Yleistä vaikeustasoa on nostettu hahmo- ja varustekehityksen kaltaisilla ominaisuuksilla, mikä tuo myös yhteenottoihin selkeän oppimiskäyränsä. Viholliset eivät ole enää passiivisia töllistelijöitä, eivätkä hyvin ajoitetut torjunnat ja väistöt enää välttämättä riitä isomman vihollislauman keskellä. Siinä missä Edward kykeni viimevuotisessa seikkailussaan lahtaamaan vaivattomasti lukemattoman määrän vihollisia, Arno jää taisteluissa helposti alakynteen jopa hyvillä varusteilla.

Painotuksenmuutos korostaa mukavasti myös hiiviskelyn ja ovelien assassiinitaktiikoiden tärkeyttä entisestään, mikä tuo tehtäviin ja pelitilanteisiin uudenlaista jännitystä. Tehtäviä oppii nopeasti silmäilemään usealta eri kantilta, ja monissa päätehtävissä onkin piristävästi tarjolla lukuisia harhautus- ja apukeinoja salamurhattavien kohteiden luokse pääsemiseksi. Assassiinitaktiikoiden käyttö kartuttaa jopa varusteiden ehostamiseen tarvittavia krediittejä, ja järjestelmä on melko loppuun asti harkittu. Varusteiden ja aseiden hankkiminen saattaa aluksi tuntua suhteellisen työläältä kalliiden hintojen takia, mutta oman Café Theatre -kuppilan kehittäminen avaa rahahanatkin sen verran nopeasti, ettei syystäkin parjattuihin vaihtoehtoisiin mikromaksuihin ole syytä turvautua.

Tekemistä riittää muutoinkin reilusti päätehtävien jälkeenkin esimerkiksi aarteidenkeräilyn, melko simppeleiden murhamysteerien ja kryptisten Nostradamus-arvoitusten muodossa. Kiinnostavin lisä ovat Unityn uudet yhteistyötehtävät, jotka ovat julkaisun jälkeen ilmestyneillä päivityksillä toimineet ongelmitta. Maksimissaan neljän hengen tehtävät ovat lähes poikkeuksetta pelin parasta antia, kunhan mukaan saa omaan pelityyliin sopivaa peliseuraa. Vaikka yhteistyöhyökkäykset ja -taktiikat ovat hauskoja, sujuvat ne pienellä kärsivällisyydellä myös itsenäisesti pelattuna.

Painotuksen ja perusmekaniikan uudistuksista huolimatta pyörää ei silti ole keksitty kokonaan uudelleen, vaan alta pilkottavat yhä Assassin’s Creedin tutut ohjausmekaniikat kummallisuuksineen ja ajoittaisine epätarkkuuksineen. Sarjan pitkäikäisimmät ystävät ovat vuosien saatossa oppineet joko välttelemään epäsuotuisia tilanteita tai elämään niiden kanssa, mutta mikäli ne kohottivat liikaa verenpainetta, ei Unity muuta mielipidettä suuntaan taikka toiseen.

Valtaisa vallankumousajan Pariisi on kaikessa kaoottisuudessaankin kuvankaunista katseltavaa, ja sen vilinässä voisi harhailla tuntitolkulla vain ihastellen rakennusten yksityiskohtia ja massiivisten ihmismassojen toimia. Tämä siitä huolimatta, ettei peliin ole vielä kirjoitushetkellä julkaistu lupailtua päivitystä, jonka pitäisi korjata raportoitujen bugien lisäksi pelin huomattavat ruudunpäivitysongelmat. Selkeimmät rimanalitukset ruudunpäivityksessä nähdään suuremmissa joukkokohtauksissa, mutta tapaukset eivät sentään tee Unitysta pelikelvotonta. Harmillisilta ne silti tuntuvat.

Entäs ne paljon puhutut bugit? Testatussa PlayStation 4 -versiossa pelimaailman sisäiset ongelmat tuntuivat rajoittuvan ihmismassoihin, joissa satunnaiset kaduntallaajat saattavat ilmaantua tyhjästä tai jumiutua outoihin asentoihin. Etenkin pc-versiosta raportoituja läpinäkyviä kasvoja, Arnon jumiutumisia tai maan läpi putoamisia ei ainakaan tuoreimman version kanssa osunut omalle kohdalle edes useiden kymmenien tuntien jälkeen.

On harvinaisen selvää, että Assassin’s Creed Unityn kehitysaikatauluissa on tullut turhankin kiire. Peli julkaistiin raakileena, mutta tuoreemmat päivitykset tuntuvat poistaneen osan sitä riivanneista ongelmista. Toivottavasti loputkin epäkohdat saadaan hiottua, sillä ongelmineenkin Unity onnistui viihdyttämään reilusti päätehtävien koluamisen jälkeenkin. Vaikka kokonaisuus ei ole sarjan kärkipäätä, Arnon seikkailuun tehdyt uudistukset ovat suurimmaksi osaksi tervetulleita ja kehityskelpoisia. Täytyy vain toivoa, että Ubisoft ottaa tapahtuneesta opikseen ja antaa jatkossa sarjan tuleville osille niiden tarvitseman kehitysajan.

7/10
KehittäjäUbisoft Montreal
JulkaisijaUbisoft
Pegi-ikärajatK-18
Pegi-merkinnätHuumeet, Kiroilu, Väkivalta
Lisää luettavaa