Olipa kerran salamurhaajat

Kaivattu välivuosi on tehnyt hyvää Assassin’s Creed -toimintapelisarjalle, jonka tuorein osa Origins vie pelaajat entistä kauemmaksi menneisyyteen, muinaiseen Egyptiin. Monin tavoin uudistettu uutuus paljastaa, kuinka sarjalle keskeinen salamurhaajien kilta sai alkunsa. Tarinavetoisen seikkailun todelliseksi tähdeksi nousee kuitenkin sen rikas maailma.

Varjoissa viihtyvän organisaation juuret ulottuvat Ptolemaioksen hallitsijasuvun viimeisille vuosille muutama vuosikymmen ennen ajanlaskumme alkua. Poliittisesti epävakaan ja kulttuuriltaan moninaisen Egyptin vallanhimoisten sisarusten leikkiin sotkeutuu myös faaraoiden eliittikaartin viimeinen soturi Bayek. Hänen henkilökohtainen kostoreissunsa salaperäistä lahkoa vastaan toimii samalla pelaajien historianluentona hellenistiseen Egyptiin.

Muinaisvaltion korkeakulttuuri tarjoaakin rikkaan maaperän monimuotoiselle hiekkalaatikolle, joka säästää parhaimman antinsa tosin pääjuonen ulkopuolelle. Reilun parikymmentuntisen tarinan suurin ongelma on sen sokea keskittyminen tympeään kostoon, joka alkaa olla jo pelipuolellakin kovin kulunut tekosyy viedä kerrontaa eteenpäin. Bayek ja tämän vaimo Aya ovat onneksi hahmoina varsin onnistuneita, mutta juonen parhaimmat hetket ovat silti sen pienet silmäniskut pelisarjan vakiintuneita käytäntöjä kohtaan.

Pääjuonen sijaan muinainen Egypti herää virtuaaliloistoonsa lukuisten sivutehtävien kautta. Irrallisten kokemusten sijaan yksittäiset tarinat on liitetty osaksi laajempaa historiallista ja tarinallista kehystä, joka saa maailman tuntumaan yhtenäiseltä ja elävältä. Ajankuvaan sopien ratkottavien ongelmien taustalla vaikuttavat vahvasti mystiikka, korruptio ja kulttuurien yhteentörmäykset – monesti vielä samanaikaisesti. Jumalten langettaman kirouksen takaa saattaakin paljastua maskin alle piiloutuneen lahkolaisen maallinen suunnitelma, mikä yhdistää sivupolut pääjuoneen.

Antiikin loiste yltää myös tehtävien ulkopuolelle, sillä Ubisoft Montreal on mallintanut Assassin’s Creed Originsia varten Egyptistään sarjan historian laajimman pelialueen. Avoin maailma yltää aina Niilin vehreältä länsirannikolta ja sen suurkaupungeista itäisen Saharan kuivaakin kuivempiin aavikoihin asti. Vaihtelevuutta löytyy myös perusoletusta enemmän, sillä monen kulttuurin kehtona muinainen Egypti oli koti kreikkalaisille, egyptiläisille ja pohjoisesta saapuneille roomalaisvalloittajille. Ihailtavaa riittääkin kuuluisien muistomerkkien lisäksi sekä arkkitehtuurin että luonnon saralla. Maailmaan piilotettujen yksityiskohtien määrä on monin paikoin häkellyttävä.

”Maailmaan piilotettujen yksityiskohtien määrä on monin paikoin häkellyttävä.”

Uuden aikakauden lisäksi Assassin’s Creed Originsissa on rukattu uusiksi varsinaista pelimoottoria. Suurimman muutoksen kouriin on joutunut taistelumekaniikka, jota on viety lähemmäksi nykyisiä toimintaroolipelejä. Tarkat osumapisteet, aseiden eri etäisyydet ja nopeudet sekä aiempaa taktisemmat taistelut muokkaavatkin pelaajan lähestymistavan tilanteisiin kokonaan uusiksi. Vihollisten määrällinen ylivoima on tällä kertaa oikeasti syy välttää suoraa kontaktia, mikä puolestaan kannustaa entistä enemmän hiiviskelyyn ja joukon harventamiseen yksitellen. Etenkin jousimiehet tekevät nopeasti selvää huolimattomasta pelaajasta, mutta yhtälailla vastaiskut ja väistöliikkeet on hyvä opetella muutamia vihollistyyppejä vastaan.

Maltillisempaan etenemistapaan on tuotu myös liuta uusia jippoja, joskin vanha kunnon puskista viheltely on edelleen aivan liian tehokas apukeino alueiden puhdistukseen. Kekseliäämmät vaanijat voivat silti nukuttaa vastustajansa nuolilla, houkutella vartijat tukikohdan toiseen päähän esimerkiksi sytyttämällä tulipalon tai tartuttaa koko varuskunnan myrkyttämällä ruumiin ja lähettämällä sen hepan selässä kohti kasarmia. Myös vangittujen villieläinten tai siviilien vapautukset voivat toimia oivana harhautuksena, jolloin pelaaja pääsee kohteensa luokse ilman vastarintaa. Jos vihellys ei olisi niin naurettavan ylivoimainen, pakottaisi Assassin’s Creed Origins oikeasti monipuoliseen hiiviskelyyn.

Ennen alueelle ryntäämistä tienoo on hyvä kartoittaa etukäteen, ja siihen soveltuu Bayekin matkassa kulkeva lemmikkikotka Senu. Yläilmoissa liitävän kumppanin voi ottaa haltuunsa milloin vain, jolloin lähiympäristöstä voi merkata itse näkyviin viholliset sekä tärkeät kohteet. Senua voi hyödyntää myös metsästyksessä eläinten paikallistamisessa tai taisteluissa, kunhan tarvittavat hyökkäystaidot avaa ensin kykypuusta. Lemmikin lisäksi päivitettäviin ominaisuuksiin lukeutuvat myös lähitaistelu- ja jousiammuntataidot sekä hiiviskelyyn liittyvät erikoisuudet, kuten villieläinten kesytys. Erilaisia kykyjä on sen verran vähän, että yhden läpipeluun aikana ennättää käytännössä avaamaan kaikki tärkeimmät.

Roolipelielementit jatkuvat hahmon varusteissa, joita tippuu arkuista ja satunnaisesti vihollisilta. Aseet on värikoodattu harvinaisuusasteen mukaan, ja harvinaisimmissa legendaarisissa esineissä on uniikkeja bonusominaisuuksia. Aseluokat vaikuttavat myös konkreettisesti taistelutyyliin. Keihäs yltää pitkälle, mutta valtava nuija horjuttaa vastustajia helpommin. Vastaavasti myös jousipyssyjä on muutamia erilaisia, kuten sarjatuleen kykenevä kevytjousi, joten myös taisteluissa on valinnanvaraa. Haarniskat ovat sen sijaan aina vakiot, mutta niistä pystyy nikkaroimaan laadukkaampia eläinten nahoista ja metalleista.

Assassin’s Creed Origins on pohjimmiltaan edelleen hyvin tunnistettava pelisarjansa osa, mutta lukuisat muutokset on kohdistettu juuri oikeisiin puutteisiin. Uudistunut taistelu sekä monipuolisempi hiiviskely piristävät pelattavuutta, mutta muistoihin peli jää sen yksityiskohtaisen ja rikkaan maailman vuoksi. Milloin saamme tosielämän Animuksen?

8/10
KehittäjäUbisoft
JulkaisijaUbisoft
PeligenretSeikkailu, Toiminta
Pegi-ikärajatK-18
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa