Assassin's Creed Valhalla / Arvostelut / pelaaja.fi

Assassin's Creed Valhalla

21.01.2021 // Kirjoittanut: Jason Ward
8

Assassin's Creed Valhalla -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden joulukuun 2020 numerossa 217. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!

Sivustakatsojan tarinoita

Maineikas Assassin’s Creed -sarja on aikain saatossa ehtinyt sekä taantua toistamaan itseään että uudistanut ilmettään rohkein ottein. Raa’asti karrikoiden pelisarja voidaan jakaa kolmeen sukupolveen: scifistiseen salamurhailuun ja parkour-pomppimiseen keskittyvät alkupään teokset, merenkäyntiä ja joukkotaisteluita alkuperäiseen keitokseen lisänneet toisen sukupolven pelit sekä vuoden 2017 Originsilla käynnistynyt kolmas sukupolvi, jolloin pelisarja nytkähti kertaheitolla lähemmäs avoimen maailman roolipelejä. Viimeisimmissä peleissä hiiviskely ja selkäänpuukotus ovat ennemmin vain osa suurempaa kokonaisuutta.

Assassin’s Creed Valhalla on perheen kolmannen sukupolven kolmas edustaja, joka seuraa koko sarjan kenties laadukkainta teosta, Assassin’s Creed Odysseyta. Tarunhohtoinen Kreikan saaristo vaihtuu Valhallassa keskiaikaisen Euroopan maisemiin ja Homeroksen tarustot Eddan legendoihin. Tarinan keskiössä on Skandinaviasta vyöryvien viikinkijoukkojen Englannin-valloitus, varhaiskristillisyyden yhteenotot vanhojen pakanauskomusten kanssa ja roomalaisten kukistuksesta yhä toipuvan maan sisäiset konfliktit.

Valokeilassa on kovia kokenut viikinkisoturi Eivor, joka on pelaajan valinnan mukaan joko mies- tai naispuolinen. Pelin alkutaipale vietetään hyisessä Pohjois-Norjassa, mutta ennen pitkää viikinkiklaanien valtataistelu ja jatkuvat keskinäiset kahinat ajavat Eivorin klaaneineen kohti Englantia perustamaan uutta siirtokuntaa. Viikinkipäällikkö Ragnar Lodbrok poikineen on jo ehtinyt myllätä maan valta-asetelmat uusiksi, ja Eivor yhdessä ottoveljensä Sigurdin kanssa haluaa osansa saarivaltion rikkauksista.

Assassin's Creed Valhalla -arvostelu

Jos Odyssey oli sukulaissielu God of Warin kaltaisille elämää suuremmille toimintaseikkailuille, Valhalla on lähempänä Red Dead Redemption II:n maanläheisempää kerrontaa. Pelisarjalle ominaiset juonivyyhdet assasiinien ja temppeliritarien varjoissa käydyistä taisteluista elävät omaa elämäänsä myös Valhallassa, mutta Eivor tuntuu usein lähinnä sivuhahmolta omassa tarinassaan. Samalla kun Sigurd kiertää mantuja mystisen assasiinin kanssa etsien kohtaloaan, Eivor keskittyy asettamaan nukkehallitsijoita maakuntien valtaistuimille ja päsmäröi viikinkikylän rakennusurakoita.

Assassin’s Creed Valhalla on hyvin kirjoitettu, vaikka usein tuntuukin, että Ubisoft Montreal on pyrkinyt ottamaan myös käsikirjoituksen saralla pesäeroa edeltäviin peleihin. Englanti valloitetaan maakunta kerrallaan, ja jokainen vallankaappaus on oma itsenäinen tarinakaarensa. Osaltaan se tekee valtavasta pelistä hieman helpommin sisäistettävän, mutta toisaalta se myös saa Eivorin saagan tuntumaan ryppäältä yksittäisiä lyhyttarinoita. Kokonaisuuden kannalta ratkaisu on kuitenkin hyvä, sillä se auttaa terävöittämään pelaajan keskittymistä ja luo mielikuvan etenemisestä perimmäistä päämäärää kohti.

Se mielikuva tuleekin tarpeeseen, sillä Assassin’s Creed Valhalla on suunnattoman kokoinen peli, muttei yksinomaan hyvässä mielessä. Peltojen, suistojen, metsien ja nummien täplittämä Englannin maaseutu on kuvissa upea ilmestys, mutta pitkien välimatkojen taittaminen alkaa ennen pitkää väsyttää, sillä ihmisiä ja tekemistä tulee vastaan säästeliäästi. Puuhaa löytyy toki yltäkylläisesti, mutta pää- ja sivutehtävät noudattavat melkoisen yksinkertaisia peruskaavoja ja sisällön sävyt tulevat tutuksi nopeasti. Sivutehtävistä myös uupuu Odysseyn viimeistelyn tuntu, sillä dialogiosuuksista puuttuvat usein lähikuvakulmat ja hahmot jäävät toistamaan samoja liikeratoja keskustelun luonteesta riippumatta.

Suurin osa sisällöstä keskittyy akrobatiaan ja taisteluun, ja varsinkin jälkimmäinen on edeltäjäänsä kankeampaa ja takeltelevampaa puurtamista. Viholliset lähetetään ajasta ikuisuuteen joko salamurhaten tai hyökien päälle yleisen syyttäjän elkein, mutta lähestymistavasta riippumatta edessä on jos jonkinlaisia teknisiä lapsuksia. Eivorin iskut viuhuvat usein vihollisten hyökkäysanimaatioiden läpi tekemättä lainkaan vahinkoa. Sotilaat kääntyvät selustaan pyörähtävää Eivoria kohti kuin autopilotilla, ja adrenaliinipisteitä kuluttavat erikoishyökkäykset menevät surullisen usein kohteesta ohi.

Assassin's Creed Valhalla -arvostelu

Ensisijaisesti käydään kuitenkin joukkotaisteluja. Asutukset tapaavat olla täynnä vihamielisiä engelsmanneja, ja Eivor voi halutessaan kutsua viikinkikollegansa apuun töräyttämällä käyrätorveensa. Valitettavasti myös joukkomähinät kärsivät teknisistä ongelmista, sillä sekä omien käskyläisten että englantilaissotilaiden tekoäly on paikoin järisyttävän surkeaa. Omat taistelutoverit saattavat juosta kahinoista ohi tai jäädä patsastelemaan paikoilleen, ja lähes jokaisen ryöstö- ja valloitusretken yhteydessä löytyi vähintään kourallinen varuskunnan sotilaita, jotka eivät olleet huomanneet kotinsa olevan ilmiliekeissä. Kaikki tämä saa taistelut tuntumaan sarjalta hapuillen kasassa pysyviä koitoksia.

Viikinkiteemaan sopivasti Valhallassa käydään soitellen sotaan myös vesiteitse. Englantia halkovien jokien varsilla vastaan tulee jatkuvasti luostareita ja pieniä sotilastukikohtia, joiden ryöväämisellä rahoitetaan kotikylän uudet rakennukset. Tällöinkin eteen etsiytyy outo suunnittelukeskeinen ristiriita. Yhtäältä Valhalla tuntuu haluavan antaa pelaajalle rauhallisia hetkiä nautiskella kuvankauniista maisemista, mutta toisaalta viikinkiveneessä raikuva laulanta katkeaa jatkuvasti, kun eteen etsiytyy jälleen uusi ryövättävä asutuskeskus ja miehistö alkaa valmistautua murhapuuhiin. Toisin kuin Odyssey, Valhalla ei tunnu osaavan päättää, milloin olla seesteinen ja milloin kaoottinen. Niinpä se on usein molempia samanaikaisesti.

Alkaako vertailu pelisarjan edelliseen osaan jo kyllästyttää? Niin minuakin. Valitettava totuus on kuitenkin se, että Valhalla täyttää edeltäjänsä muhkeat saappaat vain nimellisesti ja kompensoi innovatiivisuuden ja viimeistelyn puutetta pelkällä sisällön määrällä. Toki suureen tekemisen ja touhuilun määrään mahtuu myös paljon miellyttäviä ja dramaattisia hetkiä, mutta jatkuvat tekniset kömmähdykset ja yleinen viimeistelemättömyyden tuntu vaivaavat peliä joka osa-alueella.

Assassin's Creed Valhalla -arvostelu

Typerryttävin suunnitteluratkaisu koskee varusteita. Edeltäjistä poiketen Valhallassa tulee vastaan huomattavasti vähemmän uusia aseita ja haarniskoja. Varustuksen kehittäminen priimatasolle vaatii valtavan määrän resursseja, joten pelaajan täytyy sitoutua tietynlaiseen ulkonäköön ja haarniskan ominaisuuksien viitoittamaan pelityyliin varhaisessa vaiheessa, vaikka uusia varusteita tulee tasaisesti vastaan. Toisaalta pelaaja voi myös keskittyä hamstraamaan kamoja ja resursseja, mutta tällöin herkkuluokan varusteet saa käyttöönsä vasta, kun peli on jo lopuillaan. On kuin Valhalla yrittäisi samaan aikaan sekä uudistaa että sabotoida roolipeleille ominaista keräilyn ja kehityksen symbioosia.

Tekniset ongelmat ja suunnittelun ristiriidat olisivat jo yksistään ikäviä ominaisuuksia, mutta yhdistelmänä ne tekevät Valhallasta paikoin raivostuttavan kokemuksen. Kelkka alkaa kääntyä hiljalleen noin 25 pelitunnin jälkeen, kun kömmähtelevän taistelun vastapainoksi pelaajan erikoiskykyjen kirjo alkaa olla niin kovassa tikissä, että monet mekaaniset lapsukset hiipuvat taka-alalle. Samalla käsikirjoitus kiepahtaa korkeille kierroksille ja Eivorin tarinaan alkaa hiipiä todella kiintoisia sävyjä. Kysymys kuuluukin, että haluaako pelaaja uhrata yli vuorokauden verran peliaikaa päästäkseen nautinnollisemman kokemuksen äärelle.

Rehellisyyden nimissä on todettava, että mikäli tämän arvostelun eteenpäin toimittamisen aikaraja olisi ollut parin viikon sijaan vaikkapa kolme kuukautta, mielipiteeni saattaisi olla ainakin hitusen myötämielisempi. Loputtoman laajuutensa ja verkkaisen tahtinsa johdosta Valhalla ei sovellu erityisen hyvin kerralla ahmittavaksi, ja melkoisen tasalaatuisesti itseään toistavat pelitapahtumat pitävät mielenkiinnon paremmin yllä, kun on mahdollista tauottaa pelaamistaan pitemmillä väliajoilla. Vaan siihen faktaan ei ajan hammaskaan auta, että Assassin’s Creed Valhalla kärsii vakavasta identiteettikriisistä sisältönsä suhteen. Hinnan siitä konfliktista maksaa viime kädessä pelaaja.

Todettakoon myös, että megalomaanisen suurta peliä ei tätä arvostelua varten ehditty saatella aivan lopputeksteihin asti. Lähestyessäni Englannin valtauksen loppusuoraa jouduin tilanteeseen, jossa ryöstöretki kilpistyi siihen, että uljaat viikinkisoturini unohtivat taidon nousta laivasta ja jäivät lauteille raapimaan kankkujaan samalla, kun englantilaisten nuolet kynsivät laivani runkoa. Kun sama toistui puolisen tuntia myöhemmin naapuriluostarissa, Assassin’s Creed Valhalla suistui siihen pelättyyn sudenkuoppaan, johon yksikään peli ei haluaisi tipahtaa: se sai pelaajan toteamaan, että nyt riitti. Game over.

Jason Ward

6/10

Kehittäjä: 
Ubisoft Montreal
Julkaisija: 
Ubisoft
Peligenre: 
Toiminta, Seikkailu
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox One, Sony PlayStation 4, Sony PlayStation 5, Xbox Series X/S, Microsoft Windows, Google Stadia
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Huumeet, Seksi, Väkivalta

Kommentit

Käyttäjän renebauman kuva
renebauman

Itselle tämä Kolahti taas enemmän kuin Odyssey. Nämä on kyllä niin mielipide juttuja.. 8/10 itse antaisin tälle..

Käyttäjän Agathon kuva
Agathon

Tästä olisi hyvä nähdä vaihtoehtopelaaja. Tämähän on reilusti parempi, kuin Odyssey monella eri tasolla, mutta nähtävästi arvostelijaan tämä ei iskenyt. En muista kuka Odysseyn arvosteli, mutta se sai muistaakseni 9/10, mikä oli ehkä tuon pelin kohdalla hivenen yläkanttiin.

Käyttäjän Audiovarmennus kuva
Audiovarmennus

No jos on pelannut odysseyn ja tämän niin olihan odysseyssä huomattavasti paremmin etenevä (ja päättyvä!) juoni, taitopuu paljon fiksumpi, aseita pystyi vaihtelemaan ja upgreidaamaan järkevästi ja tekeminen oli mielekkäämpää. Seiska olisi sopiva arvosana, grafiikat nostaa yhdellä pykälällä.

Käyttäjän Raissi kuva
Raissi

125h peliä takana ja aivan kaikki tehty. Pari trophya uupuu vielä.
Sarjan kaksi aiempaa osaa on kyllä jäänyt heti kesken kun tarinat pelasi läpi. Mutta tämän kohdalla tein aivan kaiken muun ennen itse tarinaa. Jotenkin tuo viikinki teema vain toimi.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Jos minuta kysytään (ei kysytä, mutta kerron silti) niin tuon 6/10 arvosanan olisi voinut antaa jo Odysseylle. Mielestäni ihan samanlaista ylimenevää pelimäistämistä ja puolivillaisia roolipelielementtejä, jotka ei kasaudu millään tapaa tyydyttäväksi kokonaisuudeksi.

Lainaus Agathon

Tästä olisi hyvä nähdä vaihtoehtopelaaja. Tämähän on reilusti parempi, kuin Odyssey monella eri tasolla, mutta nähtävästi arvostelijaan tämä ei iskenyt. En muista kuka Odysseyn arvosteli, mutta se sai muistaakseni 9/10, mikä oli ehkä tuon pelin kohdalla hivenen yläkanttiin.

Lehdestä löytyy Arvekarin Vaihtopelaaja. Ilman arvosanaa tosin. Ei kun lehtikaupoille siis.

Jos arvostelijan ajatukset pelistä kiinnostaa tarkemmin, niin voi kuunnella pari viimeisintä Nelinpeli-podcastia.

Käyttäjän dexmann kuva
dexmann

AC: Syndicate oli niin rikkinäinen että päähän sattui. Origin jäikin siitä syystä välistä kunnes reilu vuosi ilmestymisen jälkeen - aloin pelaamaan. Origin oli loistava, tästä syystä odotin Odysseyta kuin kuuta nousevaa. Odysseykin toimi - tehtävät eivät jumineet ja craftailu oli mukavaa puuhaa. Tarina suorastaan fantastinen.

Kun kuulin viikinki-teemaisesta AC:sta - oli varma että siinä on vuoden peli, ellei jopa vuosikymmenen. Ja sieltä se sitten ilmestyi - jo alkumetreillä havaitsin taistelusysteemin olevan aivan sekavaa huttua ja tekniset viat tekivät siitä roskaa. Parkouraminen tuntuu Eivorille ylitsepääsemättömältä esteeltä, kun sankari välistä syöksähtää aivan väärään suuntaan.

Epäilen vielä tovin ja sain pelitunteja reippaat 30h täyteen, sitten päätin luovuttaa. Tehtävät bugasivat toinen toistaan pahemmin eikä loppua näkynyt.

Jopa oman kylän puuhastelusta on tehty - ns pakko raidausta ja raidaukset vaan on tylsiä teknisiä kömmähdyksiä.

Aion odottaa läjää päivityksiä ja kokeilla sitten uudestaan. Siihen saakka 6/10 kuullostaa nappiin osuvalta.

Käyttäjän Agathon kuva
Agathon
Lainaus Haerski

Lehdestä löytyy Arvekarin Vaihtopelaaja. Ilman arvosanaa tosin. Ei kun lehtikaupoille siis.

Okei, olen tilaaja ja lehti löytyy mutta tuon missasin kokonaan. En vaan silloinkaan hirveästi tykännyt jotenkin "asenteellisesta" arvostelusta, joten lukaisin sen läpi aika pintapuolisesti. Jännää vaan, että Valhalla saa 6 ja CP2077 vastaavasti 9. Jos ajattelee kumpaa peliä pystyy oikeasti pelaamaan ja nauttimaan siitä, ei kyllä 9 CP2077:lle (edes PC:llä) ole oikein.. noniinnojoo. Subjektiivinen näkemys ja muut jutut. Eri mieltä saa olla.

Käyttäjän Defgon kuva
Defgon

siis hyvä pelihän tää oli tunteja kerty varmaa 130h, MUTTA peli kaatu sinä aikana noin 50kertaa tuntu että hajoo koko pleikkari ton pelin takia, siitä pitkä fukin miinus koko pelille. 6.5/10. antasin muuten 8 tai jopa 9 en oo vaa koskaa törmänny yhtä kaatuilevaa pelii.