Myös huippusuositun Asterix-sarjakuvan hahmot nähdään olympiavuotta juhlistavassa pelissä. Vastoin odotuksia kyseessä ei ole kuitenkaan uusilla hahmoilla maustettu suora kopio Marion ja Sonicin tähdittämästä pelistä.
Uusia lajeja ja pelihahmoja avataan tarinatilassa, joka ei tosin säväytä syvällisyydellään. Pelissä Asterix ja Obelix lähtevät auttamaan rakkaushuolista kärsivää Lovestorixia Roomaan. Keisarin ja hänen tyttärensä voi vakuuttaa vain voittamalla alkamaisillaan olevat olympialaiset.
Tarinatilassa pelataan paljon minipelejä, jotka koostuvat pääasiassa pienistä pulmista ja gallialaisten lempipuuhista, kuten roomalaisten heittämisestä maalitauluihin. Mukana on myös kaksinpeli, johon tarvitaan kuitenkin toinen nunchuk-ohjain.
Pelissä kilpaillaan antiikin perinnelajeissa, kuten juoksussa, pituushypyssä, köydenvedossa ja hevosajoissa. Ohjaus on pitkälti samanlaista kuin Segan pelissä, vaikka monet lajeista ovat aivan toisesta maailmasta. Voimankäyttö lajissa kuin lajissa tapahtuu edelleen ohjaimia raivokkaasti heiluttamalla, mikä takaa, että pelisessiot pysyvät lyhyinä.
Vaikka Asterix at the Olympic Gamesissa on kevyellä juonella varustettu tarinatila, se jää paljon jälkeen Nintendon ja Segan hahmojen karkeloista. Moninpeliä voi pelata vain kaksi pelaajaa, ohjaus on kauttaaltaan yhtä kökköä kuin Segan teoksessa ja audiovisuaalinen esitys on todella heikko.
Yksi pelin positiivisista puolista on sarjakuvallekin ominainen kekseliäs ja hauska dialogi. Ranskalaisten ja italialaisten välistä vääntöä väritetään muun muassa viittaamalla Zinédine Zidanen ja Marco Materazzin välienselvittelyyn kesän 2006 jalkapallon MM-finaalissa.
Asterix at the Olympic Games tarjoaa lajivalikoimansa puolesta varmasti nostalgisia hetkiä, muttei jaksa viihdyttää yhtä iltaa kauempaa. Jos tällä sivulla arvostelluista kahdesta pelistä olisi valittava toinen, olisi se ehdottomasti Segan tuotos.