Muukalaislegioonan kahlekuningas
Allekirjoittaneella on vanha sanonta: kun PlatinumGames julkistaa uuden pelin, pankaa nimi vähintään korvan taakse. Maineikkaalla osakalaisstudiolla on meriittilistallaan lukuisia NieR: Automatan ja Bayonettan kaltaisia moderneja klassikoita, mutta siitä huolimatta Platinumin toimintavelhot onnistuvat yhä leikittelemään pelaajien odotuksilla. Otetaan esimerkiksi tuoreeltaan julkaistu Astral Chain. Monet veikkailivat NieR: Automata -suunnittelija Takahisa Tauran ohjausdebyytistä välipalamaista Nintendo Switch -sivuprojektia Bayonetta 3:a odotellessa, mutta pöytään lävähtikin täysi viiden tähden ja ruokalajin illallinen.
PlatinumGamesin ja Nintendon viimeaikaista yhteistyötä syventävä Astral Chain on pienimuotoisilla roolipelielementeillä höystetty tieteistoiminta, jonka hienous kasvaa kuin nälkä syödessä. Se tuntuu alkuun turhankin yksinkertaiselta studion muihin supersulaviin toimintapeleihin verrattuna, mutta sankarihahmon ohjaaminen on vain toinen puoli varsinaisesta taistelumekaniikasta. Pian kehiin astuvat legion-muukalaiset, astraalikahlein isäntiinsä sidotut elävät aseet, jotka muuttavat taistelun luonteen kertaheitolla. Puoliautomaattisesti pelaajan rinnalla toimivat teknohirviöt tuovat taistelemiseen toistuvasti uusia ideoita ja mausteita, joiden ansiosta Astral Chain on helposti yksi viime vuosien nautinnollisimmista ja kekseliäimmistä toimintapeleistä.
Vuosi on 2078, ja ihmiskunnalla voisi pyyhkiä paremminkin. Vuosikymmenien takainen meteoriittitörmäys on levittänyt maapallolle näkymätöntä punaista materiaalia, jolle altistuminen vääristää ihmisiä epämuodostuneiksi hirviöiksi. Uhka on pakottanut ihmiskunnan rippeet vetäytymään keinotekoiselle lentävälle saarelle, teknologiseen Arkkiin, jolla on edessään tuoreempikin uhka. Arkin kaduille on alkanut vyöryä astraalirepeytymistä näkymättömiä kimairoja, joiden toimet on toistaiseksi pystytty pitämään tavalliselta kansalta pimennossa.
Kimairojen kanssa otetaan mittaa Arkin poliisivoimien Neuron-erikoisjoukkojen riveissä, joiden legion-apurit mahdollistavat uhkien näkemisen ja taltuttamisen. Pelaajahahmona toimii toinen kapteeni Max Howardin ottolapsista, joista mieluisampaa voi muokata kevyesti miellyttämään omaa silmää. Molemmat Howard-sisarukset keikkuvat valinnasta riippumatta mukana tarinassa, jonka koukerot ja mysteerit pitävät kaikesta höpsöydestään ja arvattavuudestaan huolimatta visusti otteessaan. Myös poliisilaitoksen hahmokaartissa on sen verran sympaattisia persoonia, että tarinatehtävien välillä on mukava koluta päämajan jokainen kolkka kuulumisten ja pienimuotoisten sivutehtävien varalta.
Astral Chainin rakenne ja tarinallinen rytmitys ovatkin erittäin toimivia, sillä tapahtumat etenevät kentittäin, joissa useimmiten riittää sopivissa määrin lääniä muuhunkin kuin käsillä olevaan tarinatehtävään. Kentissä vietetään usein reilu tovi, sillä ennen suoraviivaisempia toimintaosuuksia – ja toisinaan jopa niiden aikana – pelaajilla on useita tilaisuuksia tutkia alueita ja suorittaa sivutehtäviä, jotka kasvattavat näyttävän maailman viehätysvoimaa.
Poliisiteeman takia tehtävät ovat usein kansalaisten arkisten askareiden ja ongelmien ratkomista, mikä johtaa usein astraalirepeytymien löytämiseen ja yhteenottoihin kimairoja vastaan. Päätehtävissä pelaajat auttavat kahinoinnin ohella toistuvasti pienimuotoisissa rikospaikkatutkinnoissa, joissa Iris-skannerilla voi tutkia mielenkiintoisia kiintopisteitä tai seurata vaikkapa turvakameroiden simuloitua valvontakuvaa. Silminnäkijöiltä napataan talteen avainsanoja, joiden avulla voi pyytää muilta hahmoilta lisätietoa ja kuljettaa tarinaa eteenpäin. Touhu ei välttämättä ole järin syvällistä, mutta se onnistuu kiinnittämään huomiota sekä käsillä olevan tapauksen että taustalla vellovien tapahtumien yksityiskohtiin.
Osaan kentistä palataan myöhemmissäkin tehtävissä. Silloin niistä löytyy usein uusia tapahtumia, jotka tuovat alueesta esiin uusia puolia. Suuren toimintapaukuttelun jälkeen alueelle saatetaan palata auttamaan tuhon keskelle jääneitä kansalaisia, jolloin päästään hyödyntämään myös kasvavan legion-kokoelman taisteluiden ulkopuolisia kykyjä. Esimerkiksi koiramainen beast legion voi vainullaan jäljittää kohteita tai kaivaa maasta esineitä, kun taas raamikas arm legion nostelee raskaita esineitä ja avaa vaivatta suurempiakin ovia. Pelaaja pääsee vierailemaan tuon tuostakin myös astraalitasolla, jossa kyvyillä ja legionin pelaajaan sitovalla astraaliketjulla harrastetaan jopa kepeää ja nokkelaa pulmanratkontaa.
Yksinkertaiset, mutta pelimaailmaa tehokkaasti tukevat ratkaisut pitävät otteessaan jopa siinä määrin, että aiempiin tehtäviin palaa mielellään etsimään sivusuun menneitä sivutehtäviä ja tarttumaan vaikeampaan vaikeustasoon. Panostus pieniin yksityiskohtiin saakin Astral Chainin pelimaailman tuntumaan usein isommalta ja yksityiskohtaisemmalta kuin se välttämättä onkaan.
PlatinumGamesin luomusten suola on kuitenkin taisteleminen, eikä Astral Chain ole poikkeus. Varsinaisen sankarin hyökkäysten rajoittaminen yhteen näppäimeen käy lopulta erinomaisesti järkeen, sillä legionien myötä ohjattavissa on käytännössä kaksi hahmoa kerrallaan. Hahmon oma futuristinen X-pamppu toimii perinteisen miekan tavoin, mutta se muuntautuu myös raskaammaksi teräksi ja laserpistooliksi, joilla voi aiheuttaa vahinkoa melkeinpä ajattelematta samalla, kun antaa tarkempaa ohjeistusta legionilleen.
Yhteispeli legionien kanssa onkin koko toiminnan keskeisin piirre. Vaikka olennot latovat taisteluissa perushyökkäyksiä melko itsenäisesti, astraaliketju rajoittaa niiden hyökkäyskantamaa ja liikkeitä. Pelaajan onkin pidettävä etäisyys jatkuvasti mielessä ja kohdistettava apurinsa huomio haluttuihin kohteisiin joko liikuttamalla tätä vapaasti tai turvautumalla tehokkaaseen syöksyliikkeeseen. Se tuo taisteluun omaleimaisen ja upeasti toimivan dynamiikan. Astraaliketju toimii myös hauskana taktisena elementtinä, sillä legionia liikuttamalla ketjulla voi sitoa vihollisia paikoilleen ja läväyttää rynnistäviä vastustajia takaisin lähtökuoppiinsa.
Matkan varrella pelaajan avuksi rientää lopulta viisi legionia, joista jokaisella on omat ominaispiirteensä ja manuaaliset erikoishyökkäyksensä. Sword legionilla voi silpoa haluamassaan suunnassa ja kulmassa kuin Metal Gear Rising: Revengeancessa konsanaan, arrow legionilla voi harrastaa tarkempaa jousiammuntaa, arm legionilla voi tuhota suojakenttiä ja niin edelleen. Astral Chainin viholliset ja taistelutilanteet opettavatkin pelaajaa pelaamaan paremmin ja käyttämään kykyjä mahdollisimman usein, minkä myötä vastustajia ja niiden liikkeitä ryhtyy seuraamaan varsin luonnollisesti. Käytössä oleva legion vaikuttaa luonnollisesti myös yhteiskomboihin, jotka pelaaja voi aktivoida hyvällä ajoituksella sankarihahmon onnistuneen oman hyökkäyskombon päätteeksi.
Kepeiden roolipelielementtien myötä X-pampun ja legionien kehittäminen on suotavaa tehtävänantojen välissä, mikäli mielii pärjätä myöhempien haasteiden parissa. Kehittäminen tuokin pelaajan käytettäväksi uusia kykyjä, hyökkäyksiä ja ominaisuuksien tehosteita, joilla voi hienosäätää pelityyliä nokareen verran oman pelityylin suuntaiseksi. Tämä kannustaa varsinkin sivutehtäviin tarttumista kokemuspisteiden, tarvikkeiden ja valuutan toivossa.
Taistelun niksien oppimisen jälkeen toiminnassa on erittäin nopeatempoinen, taktinen ja nautinnollinen ote, joka nostattaa adrenaliinitason kattoon kerta toisensa jälkeen. PlatinumGamesin vuosien varrella hioutunut toimintataituruus näkyy ja kuuluu kauttaaltaan läpi pelin, eikä sitä latista edes lajityypin helmasynniksi luokiteltava kameratyöskentely, joka hukkaa toisinaan toiminnan keskipisteen.
Tappiin asti hiottu, kekseliäs ja oman identiteettinsä löytänyt Astral Chain onkin japanilaisten toimintapelien parhaimmistoa ja todellinen vanhan koulukunnan pelaajien peli. Jotakin pelin vetovoimasta kertoo sekin, että noin 30 tunnissa kolutun kampanjan pariin palaa mieluusti heti uudelleen ensimmäisen pelikerran aikana opittujen niksien kera. Kyseessä on ehdottomasti yksi Switchin tärkeimmistä yksinoikeuspeleistä – ellei jopa merkkiteos, joka taistelee kynsin ja hampain paikastaan pelivuoden parhaimmistossa.