Tulevaisuuden tasohyppely
Ensi kertaa PlayStation VR:n Astro Bot: Rescue Missioniin tarttuessani en kyennyt alkuunkaan näkemään, kuinka päälle liimattu virtuaalitodellisuus voisi parantaa varsin keskiverrolta vaikuttanutta tasohyppelytekelettä. Ilokseni voin ilmoittaa vian olleen puhtaasti minussa, sillä peli on mullistavinta, mitä tasoloikkagenrelle on tapahtunut sitten Super Mario 64:n.
Astro Botin keilakuvana toimii mahakasta viiksivallua huomattavasti söötimpi pikku robotti, jonka avaruusalus päätyy pelin alussa lunastuskuntoon. Mikä pahinta, aluksen kappaleiden ohella pitkin pientareita leviää myös satamäärin sankarin veljiä ja siskoja, joita roboparan täytyy pikimmiten lähteä pelastamaan toinen toistaan hankalammista tilanteista.
Kolmannesta persoonasta kuvattu tasoloikka olisi ilman virtuaalitodellisuusulottuvuuttakin varsin miellyttävää pelattavaa. Pelin reilut 25 tasokokonaisuutta kattavat kaikki genren klassikot läkähdyttävistä laavakentistä vedenalaisiin satumaailmoihin, eikä yksikään taso häviä toisille haasteen tai hauskuuden määrässä. Sininen pikku robotti suhailee tiensä läpi esteiden tarkkuudella, joka tekee ensinäkemältä päättömiltä vaikuttavista akrobaattisista haasteista täysin tavoiteltavia.
Virtuaalitodellisuus on kuitenkin se seikka, joka nostaa Astro Bot: Rescue Missionin kuvitteellisessa kenttäsuunnittelukisassa korkeimmalle pallille. Peli ottaa kaiken irti kolmiulotteisen maailmansa korkeus- ja syvyyseroista tavalla, joka saa pelaajan tuntemaan itsensä pieneksi parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka visiiri päässä ei voi lähteä kuljeksimaan, on moni ympäristö rakennettu pelaajan ympärille niin, että tämän on kurkittava näköesteiden taakse, katseltava alas kuiluihin ja noustava välillä seisomaan paremmin nähdäkseen.
Astro Bot tekee pelaajan tietoiseksi omasta itsestään myös muilla tavoin. Pelaaja on fyysinen objekti maailmassa siinä missä pikku robottikin ja voi yhtä lailla jäädä vierivän kiven tai kohti lentävän ammuksen tielle. Kun robokaverin voimat ehtyvät, voi pelaaja pukata esteet pois tieltä päällään, ja jollain taianomaisella tavalla ratkaisu luo ihastuttavan illuusion tiimityöstä. Peliohjainkin toimittaa erilaisia käyttötarkoituksia liikeohjattavasta vesitykistä näppärään tarttumakoukkuun, ja vaikka paperilla moinen kuulostaa pelimekaaniselta sillisalaatilta, Astro Bot onnistuu tekemään kikkailusta niin luontevaa, että jopa testiperheen pienin pärjäsi sen parissa.
Yhtä suurella huolella ja rakkaudella on rakennettu myös pelin audiovisuaalinen puoli, joka on helposti alustansa parasta A-luokkaa. Astro Botin värikkään lapsenomainen grafiikka kestää katselua niin läheltä kuin kaukaa, eikä löytämisen riemua ole unohdettu tälläkään saralla, sillä ympäristö reagoi usein pelaajan katseeseen konkreettisesti. Pelin soundtrack tuntuu suorastaan hyräiltäväksi suunnitellulta ja jää soimaan päähän pitkäksi aikaa.
Astro Bot: Rescue Missionista on todella vaikeaa keksiä yhtä ainoaa poikkipuolista sanaa. Pelin suurin heikkous lieneekin sen vajaaksi jäävä pituus, sillä kahdeksan tuntia ei tunnu riittävän mihinkään näin kutkuttavan nerokkaan pelin kohdalla. Siitäkin huolimatta se on pakko-ostos kaikille PlayStation VR:n omistaville – ja ehkä jopa niille, jotka visiirin hankkimista vasta harkitsevat.