Atelier Ryza 2: Lost Legends & the Secret Fairy -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden maaliskuun 2021 numerossa 220. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!

Alkemistin arkea

Atelier-nimeä kantavia pelejä ilmestyy nykyään parhaimmillaan useita vuodessa, mutta monikaan niistä ei ole koskaan eksynyt Pelaajan sivuille. Perusteita tälle ei oikeastaan edes ole. Japanilainen roolipelisarja on laadukas ja pitkäikäinen, ja sen erottaa selkeästi kilpailijoistaan mielenkiintoinen alkemiamekaniikka, jota on helppo verrata askarteluun vaikkapa Minecraftissa – joka tosin ehti markkinoille 12 vuotta ensimmäistä Atelieria jäljessä. Nyt viimeistään on siis korkea aika arvostella alakynteen jääneen Atelier-sarjan edustaja.

Atelier Ryza 2: Lost Legends & the Secret Fairy on suoraa jatkoa viime vuonna ilmestyneelle Atelier Ryzalle, mutta se ei alkemiaummikon menoa oikeastaan hidasta. Viime seikkailusta on kulunut pelin sisällä kolme vuotta ja miljöökin on vaihtunut välissä päähenkilö Ryzan kotikylästä elämää kuhisevaan pääkaupunkiin, joten sisään on helppo päästä edellistä pelaamatta. Pelin sydämessä ovat tarinat hahmoista ja heidän välisistään ystävyyssuhteista, ja edellisen pelin kuviot tulevat kyllä tutuiksi joka nurkan takana vaanivien lämminhenkisten välipätkien avulla.

Atelier Ryza 2: Lost Legends & the Secret Fairy -arvostelu

Ryzan tuiki tavallinen arki järkkyy, kun hänen haltuunsa päätyneestä maagisesta munasta kuoriutuu omituinen keijuolento, jonka veri vetää paikallisille raunioille. Kaupungin ja sen lähialueiden lisäksi tutkittavaa piisaa siis pelin luolastoina toimivissa hautapaikoissa ja maanalaisissa kylissä, joita kolutaan keijun alkuperän selvittämisen toivossa. Pelaajan pääasiallinen tehtävä luolastoissa on etsiä niihin ripoteltuja muistojen sirpaleita ja laittaa ne oikeaan järjestykseen. On mukavaa, että luolastoihin on keksitty mätkeen kylkeen muutakin tekemistä, mutta kunnon pulmia jää kaipaamaan. Valitettavasti pulmanratkonta ei ole enää vuosiin ollut JRPG-piireissä kovinkaan kuuma muoti-ilmiö.

Taistelu taas on nykypäivän trendien mukaan sekoitus reaaliaikaista ja vuoropohjaista toimintaa. Hahmojen ja vihollisten vuorot vierivät eteenpäin automaattisesti, ja pelaajalle annetaan kerrallaan hyvin lyhyt aika toteuttaa suunnitelmansa. Perushyökkäyksillä kerrytetään pisteitä, joilla taas toteutetaan erikoishyökkäyksiä, joita taktista silmää omaava pelaaja voi ketjuttaa varsin näyttävällä tavalla. Kavereiden taistelun tuoksinassa huikkaamat avunpyynnöt antavat yhdistellä myös eri hahmojen kykyjä. Parhaimmillaan taistelu on jatkuvaa eri hahmojen välillä loikkimista ja suorastaan rytmikästä reaktiopeliä, jossa jokainen napinpainallus on merkittävä. Tähän pisteeseen pääseminen vaatii kuitenkin aimo tukun pelitunteja ja ennen kaikkea harrasta harjoittelua, eli ensimmäisten kahinoiden perusteella toimintaa ei kannata tuomita.

Atelier Ryza 2: Lost Legends & the Secret Fairy -arvostelu

Koska kyse on Atelier-pelistä, maailma on pullollaan alkemia-aineksia, joista voi kotiin päästyään loihtia mitä tahansa parannusesineistä varusteisiin tai jopa parempiin alkemiavälineisiin. On yhtä aikaa hauskaa ja turhauttavaa yrittää selvittää, mistä maailmankolkasta mitäkin metallia tai rehua löytyy. Itse alkemia on sarjalle tyypillisesti äärimmäisen monimutkainen verkosto lomittaisia järjestelmiä, jotka vaikuttavat aloittelijalle ensi alkuun mustalta magialta. Aineksia ladotaan alkemiakehikkoon elementtiedustuksen ja laadun mukaan, ja lopputulos luonnollisesti riippuu osatekijöiden laadusta. Uusia reseptejä voi löytää vanhoja muokkaamalla, ja Ryzan kykypuu on pullollaan avattavia alkemiatekniikoita. Taiteenlajiin perehtyminen on siis koko pelin mittainen projekti, mutta matkan varrelle mahtuvat onnistumiset ja ahaa-elämykset ovat tyydyttävyydessään aivotyön väärtejä.

Kokonaisuutena Atelier Ryza 2 on sen verran hyvin toimiva paketti, että on suorastaan häpeä, ettei sarjaa ole aiemmin yritetty tuoda lukijakuntamme tietoisuuteen. Mikäli alkemiakärpänen pääsee puraisemaan, huhtikuussa itseään voi sivistää myös Atelier Mysterious Trilogy Deluxe Packilla, joka kasaa Ryzan seikkailuja edeltäneen trilogian yksiin kansiin.

8/10
KehittäjäGust, Koei Tecmo
JulkaisijaKoei Tecmo
PeligenretRoolipeli
Pegi-ikärajatK-12
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa