Tehdessäni taustatyötä ATV Offroad Fury Pron arvostelua varten, yllätyin melkoisesti, kun huomasin pelin ilmestyneen Yhdysvalloissa jo miltei kaksi vuotta sitten. Aluksi epäilin, että toimitus oli lähettänyt minulle vahingossa väärän pelin, mutta ei: peli todella ilmestyy Euroopassa pari vuotta Yhdysvaltojen jälkeen. Pelattuani peliä en ihmettele viivästystä.

Virallisen linjan mukaan ATV Offroad Fury Pro on sisarteos samoihin aikoihin ilmestyneelle PlayStation 2:n mönkijäpelille, mutta rehellisemmin voisi sanoa, että se on PlayStation 2 -peli ruhjottuna muodottomaksi ja puristettuna sille huonosti sopivaan muottiin.

50 kuution mopo

Teoriassa mönkijäkisat sopivat mitä mainioimmin videopelien aiheeksi, sillä nyt ei puhuta mistään lantsarien peltoköröttelystä. Ehei, näillä mönkijöillä ajetaan hana auki, energiajuomatölkki kädessä ja metallisarvet osoittamassa kohti taivasta. Valitettavasti ATV Offroad Fury Pro ei pysty siirtämään yhtään näistä fiiliksistä konsolin ruudulle.

Pelin kunniaksi on laskettava se, että ainakin pelattavaa löytyy. Yksittäisten kisojen ja moninpelin ohella tarjolla on mahdollisuus ajaa kokonaisia kausia, mitä kautta saa myös avattua uusia ratoja, ajoneuvoja ja kokonaan uusia kisaluokkia. Mönkijöiden ohella pääsee nimittäin ajelemaan muun muassa moottoripyörillä.

Moiset onnistumiset jäävät kuitenkin pelkiksi sivuseikoiksi, sillä se tärkein asia, eli pelattavuus tökkii – ja pahasti. Vaikka ruudunpäivitys on ripeää ja grafiikka vanhentuneesta ulkoasustaan huolimatta kelvollista, pelistä puuttuu kokonaan se aggressiivinen ja mutainen meininki, joka tekee oikeasta lajista niin hauskan.

Kisat ovat steriiliä rata-ajoa, jossa tekoälyn kuskit suhaavat kuin kiskoilla omia reittejään, tarjoamatta kuitenkaan pelaajalle tippaakaan haastetta. Kokeeksi päräyttelin viiden kierroksen kisan aikana säännöllisesti päin seiniä ja voitin silti päästämättä kertaakaan kaasusta irti. Siinä sitä haastetta. Missä kontaktit, missä lentävä romu ja hampaat irvessä voitosta taisteleminen?

Teoriassa haastetta pitäisikin irrota siitä, että lajissa ei suinkaan ole tärkeintä olla ensimmäisenä maalissa, vaan tehdä se tyylillä. Tämä hoidetaan kikkasysteemillä, joka on kärsinyt pahasti siirrosta PlayStation 2:n puolelta PSP:lle. Kikat tehdään painamalla hypyn aikana nappia ja tämän jälkeen heiluttelemalla analoginypykkää. Toista analogitikkua tulee tässä vaiheessa tosissaan ikävä. Koska kikkapisteillä ei ole edes käytännössä mitään merkitystä, koko idea tuntuu flopilta.

Puisevaa tylsyyttä

ATV Offroad Fury Pro on arvostelijan kannalta todella ikävä peli, sillä se ei herättänyt ainakaan allekirjoittaneessa suuria tunteita suuntaan eikä toiseen. Tunnelma on vaimea, kisat ovat innottomia ja peli toistaa nopeasti itseään. Lukuisien ongelmien myötä kävi nopeasti selväksi, että en tulisi pitämään pelistä, mutta yrityksestäni huolimatta en pystynyt myöskään taikomaan esiin vihaa sitä kohtaan.

Kun jäljelle jää vain väsynyt apatia, voidaan jo sanoa, että vauhdikasta ja viihdyttävää lajia kuvaava peli on epäonnistunut melkoisesti. Tällainen peli kaipaa suurta ruutua, kovia ääniä ja suuria tunteita.

Minipelien maailma

Jos pelkkä prätkillä ja mönkijöillä huristelu ei riitä, peli tarjoaa tilaisuuden pelata jos jonkinlaisia minipelejä. Tarjolla on muun muassa mönkijäbiljardia, jossa pitää mönkijää tikkuna käyttäen pussittaa palloja. Minipelit ovatkin sangen mukavia, jos sattuu löytämään pari pelin myös omistavaa kaveria.

5/10
Lisää luettavaa