Klassikko rinnakkaisulottuvuudesta
Axiom Verge ei jätä pahemmin arvailujen varaan, mikä peli on toiminut sen merkittävimpänä esikuvana. Jo alkuruudussa kaiuttimista ulos särähtävän tunnuskappaleen kuullessaan on hankala olla ajattelematta alkuperäistä Metroid-trilogiaa, eikä tästä tunteesta pääse ohi pelin alkaessakaan. Muukalaismaailmassa tapahtuva sivulta kuvattu toimintaseikkailu on tunnelmaltaan ja tutkiskelua painottavalta rakenteeltaan paljon velkaa Nintendon klassikoille, eikä se missään vaiheessa yritä tätä myöskään millään tavalla häpeillä.
Kokonaisuutena Axiom Verge on kuitenkin kaikkea muuta kuin vain tympeä ”Metroid-klooni”. Pelin yhtäläisyydet Samus Aranin koettelemusten kanssa ovat tärkeä osa pelin kokonaisidentiteettiä, sillä pelin huomattavimpia erityisominaisuuksia on juuri sen tapa käsitellä pelaajien odotuksia ja nostalgiaa. Selvimmin tämä näkyy seikkailun aikana kohdattavissa monissa hyvin Metroid-tyyppisissä pulmissa, joiden ratkaiseminen ei tapahdu aina sillä oletetulla tavalla, vaan usein jonkin Axiom Vergen omintakeisen keinon avulla. Näin seikkailu ei alusta alkaen ole vain tuoreen tuntuinen, vaan se onnistuu samalla pitämään itsensä toistuvasti myös kovin yllätyksellisenä.
Eräs huomattavin Axiom Vergen omista ideoista on pelaajien haltuun jo varsin alussa annettava häirintäsäde. Erikoinen kapistus ei ole niinkään taisteluväline vaan enemmänkin monikäyttöinen linkkuveitsi, joka päästää manipuloimaan sekä ympäristöä että erityisesti myös monia vihollisia erilaisin keinoin. Olemassaolollaan säde tuokin mielenkiintoisia elementtejä taisteluihin ja salaisuuksien löytämiseen, sillä varsinkin vihollisten kyvyille saattoi säteen avulla löytää yllättäviäkin käyttötapoja. Pelin loppupäässä olisin vain melkein toivonut, että säteen käyttöä olisi painotettu kenttä- ja vihollissuunnittelussa aggressiivisemminkin, sillä sen tarjoamat mahdollisuudet tuntuvat välillä unohtuvan peliltä itseltäänkin.
2D-toimintaseikkailuksi Axiom Vergessa piisaa varsin mukavasti pelattavaa. Ensimmäinen läpipeluukerta vei allekirjoittaneelta rauhallisella tahdilla reilut 15 tuntia, ja tuolloinkin löytämättä jäi vielä kourallinen salaisuuksia. Pelin uudelleenpeluuseen rohkaistaan muun muassa mukavalla Speedrun-tilalla, joka virtaviivaistaa uusia pelikertoja karsimalla niistä automaattisesti kaiken dialogin pois. Tavanomaista haastavampi vaikeustaso löytyy sekin sitä kaipaaville, joskaan se ei tarjoa juuri vahvistettuja vihollisia kummempaa haastetta.
Axiom Verge ei välttämättä näytä ensisilmäyksellä kummoiselta, mutta pintansa alla se piilottelee yllättävänkin älykästä 2D-seikkailua. Pelin lukuisat pienet ideat pitävät sen helposti viihdyttävänä alusta loppuun asti. Kun sen kuitenkin lopulta läpäisee, on hankala olla ajattelematta, miten paljon hienompi kokemus olisi voinut olla, jos uusia ideoita olisi hyödynnetty rohkeammin.
8/10
Axiom Verge leikittelee pelaajien odotuksilla ja nostalgialla ilman turhaa kikkailua.
Panu Saarenoja