Vaikka myyntitilastot kerta toisensa jälkeen osoittavatkin Nintendon Wii-konsolin johtavan kisaa tällä hetkellä, on laitteen pelivalikoimassa yksi hyvin vakava puute. Wiille ei nimittäin juuri ole kunnollisia roolipelejä. Nyt tällaiseksi puuttuvaksi lenkiksi pyrkii Baroque, aiemmin Japanissa Saturnille ja PlayStationille julkaistu toimintaroolipeli. Peli on nyt PS2- ja Wii-versioiden myötä rantautunut myös länsimaihin, mutta kannattiko lähes kymmenen vuoden odotus?
Baroquen tarina on ensi kuulemalta varsin persoonallinen. Maailmanlopun jälkeisessä, kieroutuneessa maailmassa on jäljellä vain kärsimystä ja hulluutta. Sen sisäisten demonien riivaamat ja hirviöiksi muuttuneet asukkaat ovat muuttuneet hulluiksi ja väkivaltaisiksi. Pelaaja on nimetön, ihmismäisen olomuotonsa jostain syystä säilyttänyt poika, joka on saanut maailmaa valvovalta arkkienkeliltä tehtävän: hänen tulee laskeutua mystisen tornin syvimpään kolkkaan, jossa hän saa vapahduksen synneistään.
Jos äskeinen kuvaus kuulosti hieman omituiselta, se johtuu siitä, että Baroquen alkutilaa kuvaa tasan yksi sana: kaaos. Se koostuu maailmasta, päähenkilöstä sekä henkilöistä, joista pelaaja ei tiedä mitään ja jotka eivät tilannetta itse juuri valota. Kaaokseen kuuluvat myös synnit, maailmanloppu ja Jumala – sekä vastauksia ilman kysymyksiä ja kysymyksiä ilman vastauksia. Ainoa keino saada tolkkua koko touhuun on astua Neuro Toweriin etsimään tietoa ja ratkaisua.
Tarinankerronta pelaa pitkälle uudelleensyntymän varassa. Dark Cloudeista tuttuun tapaan tornin kerrokset luodaan joka kerta uudelleen muutamaa vakiopohjaa käyttämällä. Koko tornin kulloinenkin läpäisy tai jopa yksinkertainen kuolemakin voivat kuljettaa tarinaa eteenpäin: syntien anteeksiannon jälkeen kaikki alkaa alusta, ja kaikki on aina hieman selvempää ja vastauksia putoilee pikkuhiljaa. Tornin läpäisy nollaa myös päähenkilön ominaisuudet ja varusteet, mutta tornista voi asiaankuuluvien apuvälineiden avulla lähettää tavaroita ylämaailmaan talteen seuraavaa kierrosta varten.
Satunnainen matkailija
Vaikka pelihahmon synnit ovat hämärän peitossa, itse Baroquen vastaavat tulevat ilmi varsin pian. Toimintaroolipeliltä, jonka lähestulkoon ainoa pelillinen elementti on monikymmenkerroksisen tornin tutkiminen, voisi odottaa kahta asiaa. Ensinnäkin toimintaosuuden pitäisi olla hyvin toteutettu, ja toisekseen tornin tutkimisen pitäisi olla mielekästä. Valitettavasti kummallakin osastolla on menty metsään. Sinänsä perinteinen taistelu on kömpelöä, nojaten muutamaan eri miekaniskuun ja eri esineiden heittelyyn. Samanaikaisesti useaa vihollista vastaan taisteleminen on tarpeettoman turhauttavaa poukkoilevan kameran takia, joskin yksittäiseen viholliseen voi sentään lukittautua.
Peli ei juuri anna anteeksi virheitä, mutta pelaajan hermoja säästetään sentään sillä, että pelin voi tallentaa kerrosten vaihtamisen yhteydessä. Joka tapauksessa lopullinen kuolema koittaa usein, sillä pelillä on kiero tapa ohjata varovainenkin pelaaja nopeasti umpikujaan, josta ei selviä edes lataamalla.
Kun itse taistelu ei ole mielekästä, ei sitä myöskään ole itse tutkiminen. Ympäristöt ovat tylsiä, itseään toistavia ja juonipaljastuksia tarjoavien erikoishuoneiden välissä on kerroskaupalla tympeää perustauhkaa. Poikkeuksellisen hämärä ja persoonallisella tavalla kerrottu tarina on piilotettu niin tiukasti, että sen selvittäminen onnistuu vain kovanahkaisilta. Graafisesti peli on nykystandardien mukaan todella ruma, mutta esimerkiksi industrial rock -henkinen musiikki toimii.
Tarinan ja sen kerronnan takia Baroquesta tekisi todella mieli pitää. Ne eivät kuitenkaan ole sellaisia tekosyitä, jotka oikeuttaisivat tekemään itse pelin täysin päin honkia. Mielenkiintoisen tarinan ulkopuolella peli on tylsä, huonosti toimiva ja yksinkertainen toimintaroolipeli, josta nauttimisesta on tehty lähes kaikin puolin mahdotonta. Se jättää suurimman osan pelaajistaan lopulta samaan tilaan kuin sen postapokalyptisen maailman asukkaatkin: huutamaan tuskissaan keskelle aavikkoa hulluuden partaalla, kidutettuna synneistä, joita ei ole edes tiennyt tehneensä.
Barokin pitkä matka
Baroque julkaistiin ensimmäistä kertaa Japanissa Sega Saturnille vuonna 1998, ja PS-versio seurasi vähän yli vuotta myöhemmin. Alkuperäinen Baroque toimi ainoastaan ensimmäisen persoonan kuvakulmasta, ja musiikki oli tuolloin vielä ambient-pohjaista. Baroquen lähes kymmenen vuotta myöhemmin tehtyyn uudelleenjulkaisuun lisättiin myös kolmannen persoonan kuvakulma, ja musiikki muuttui rockahtavammaksi. Jäljelle jää lähinnä vain kysymys, miksi nähdä vaivaa? Baroquesta saisi hyvän pelin vain muokkaamalla koko roskan – tarinaa lukuun ottamatta – uusiksi, pelkkä kiillottaminen ei riitä.