Tässä numerossa arvostellun Tunguskan ohella myös Barrow Hill edustaa harvinaista lajityyppiä. Se on kauhupelin ja pulmailun sekoitus, jossa liikutaan ruutunäkymä kerrallaan Mystin tapaan.
On syyspäivän tasaus, ja Cornwallissa sijaitsevalla Barrow Hillin muinaisella hautapaikalla on piru merrassa. Omapäinen arkeologi Conrad Morse on aloittanut kaivaukset, herättänyt toimillaan paikalla uinuneen voiman, mennyt päästään sekaisin ja kadonnut – kuten seudun muukin väestö. Pelaajan hahmo on ajelemassa seudulla, kun auto hajoaa. Koko tienoo on kuin ihmeen lailla eristetty muusta maailmasta, joten pelaaja ryhtyy tutkimaan paikkoja. Mysteeri alkaa avautua ympäristöön jääneiden dokumenttien avulla – niiden selaaminen on kuin Blair Witchiä pelaisi. Tehtävänä on löytää seitsemän uhrilahjaa hautakiville sekä pyhän esineen kolme fragmenttia. Peliin on hehkutettu ”aitoja arkeologisia tutkimusvälineitä”, mutta käytännössä välineet ovat metallinilmaisin ja pikkulapio.
Kaksi klikkausta eteen, kolme taakse
On nostettava hattua Shadow Tor Studiosin sissimeiningille, sillä pelitiimi muodostuu vain miehestä nimeltä Matt Clark ja hänen lähipiiristään. Peliin kerätyn dokumentaation perusteella mytologia ja mysteerit ovat lähellä miehen sydäntä, mutta pienet resurssit näkyvät kaikessa. Esimerkiksi Myst-pelimekaniikka on Barrow Hillin tapa paitsi välttyä oikean pelimoottorin kehittämiseltä, myös pitkittää pelin kestoa. Pelialue on tavattoman pieni, sillä se koostuu oikeastaan vain kolmesta paikasta: huoltoasema, sen ohi kulkeva tienpätkä reunustoineen ja hautakukkula. Jos pelissä voisi liikkua vapaasti, alue olisi vartissa koluttu. Nyt pelaaja on kuitenkin alati vähän sekaisin siitä, missä ollaan ja mihin suuntaan katsotaan. Yksinkertaisessakin tilassa navigointi on hankalaa. Pelaaja hallitsee liikkumisen vain neljään pääilmansuuntaan, mikä nykymaailmassa tuntuu jo auttamattoman vanhanaikaiselta.
Välillä pelottaa
Tunnelma on aluksi kohdallaan. Pimeissä maisemissa siirtyileminen on viihtyisää ja välillä pelottavaakin, jos mainittua sekavuuden ongelmaa ei lasketa. Peli onnistuu myös säikäyttämään pari kertaa, mikä ei tosin ole vaikeaa: kun pelaajan ensin totuttaa rentoon klikkailuun ja sitten heittää pari säväriä silmille, temppu on halpa. Positiivisena piirteenä tässä pelissä voi kuulemma jopa kuolla, jos satunnaistapahtuma tulee kohdalle. Itse selvisin ilman vaaratilanteita. Satunnaiset taustamusat, kraapaisut ja kolinat vetävät etenkin heikkohermoisemmat pelin tunnelmaan mukaan. Ennen pitkää käy kuitenkin ilmi, että vaikka musiikki vihjaisi jotakin tapahtuvaksi, mitään ei tapahdu. Illuusio säilyy silti yli puolivälin. Lopulta Barrow Hill jättää yhdentekevän fiiliksen. Se toistaa lajityypin kaavoja normaalia vaatimattomammin, anonyymi pelihahmo ei kiinnosta ja loppu on totaalinen antikliimaksi. Ja koska pelin voi läpäistä kohtaamatta mitään oikeasti vaarallista, jäljelle jää vain tavaran kerääminen ja paikkojen putsaaminen. Pöh.
Alkuperäinen pistemäärä: 60/100