Lepakkomiehen nousu vai tuho?
Rocksteady Studios on palannut jälleen Batmanin puikkoihin, ja sen myötä viittasankarinkin tarina on synkempi kuin koskaan. Ajallisesti se sijoittuu noin vuoden päähän sarjan edellisestä osasta. Jokerista on vihdoin ja viimein päästy, ja Gothamin kadutkin ovat muuttuneet mukavan turvallisiksi kulkea. Harmonia ei kuitenkaan kestä turhan pitkään, sillä Scarecrow ilmaantuu jälleen rikkomaan rauhaa yhdessä muiden superrikollisten kanssa. Apuna nähdään myös Batmanille jonkinlaista kaunaa kantava Arkham Knight, joka tuntuu olevan aina askeleen tätä edellä. Lisäksi menneisyyden haamut tuovat mielenkiintoisen otteen jo valmiiksi karuun tarinaan, eikä sankarimme ole koskaan ollut näin selvästi alakynnessä. Ikävistä asetelmista käynnistyykin yksi vuoden tiukimmista öistä.
Pelin tapahtumat sijoittuvat jälleen noin vuorokauden sisälle, ja sinä aikana pelaajan tehtävänä on hypätä Lepakkomiehen sukkahousuihin palauttamaan kuri ja järjestys kaoottiseen Gothamin kaupunkiin. Yksin puuhaan ei tarvitse lähteä, sillä on vain reilua, että yhdistyneitä kriminaaleja vastaan lähdetään oman joukon kera. Tarinaa tukevien taustavoimien lisäksi pelattavina hahmoina nähdäänkin jo vanhastaan tuttuja kasvoja, kun Kissanainen, Robin ja Nightwing kantavat omalta osaltaan vastuuta kaupungin pelastamisesta. Mistään suuresta roolista ei kuitenkaan ole kyse, sillä kavereita hyödynnetään lähinnä vain satunnaisissa taistelukohtauksissa. Tarinan myötä Batmanin psyyke on kovalla koetuksella, ja tämän myötä apua tulee myös sangen yllättävältä taholta, kun Jokeri tekee paluun – ainakin sankarimme pään sisällä. Tämä tuo hienon säväyksen hulluuden rajamailla keikkuvaan peliin, sillä hahmoa on hyödynnetty hyvin oivaltavasti. Edesmennyt vastustaja ilmaantuu satunnaisilta tuntuviin paikkoihin höpöttelemään joko omiaan tai muistelemaan menneitä, mutta monesti tätä käytetään myös ohjaamaan pelaajaa hienovaraisesti oikeaan suuntaan. Tehokeino toimii monellakin eri tasolla, ja se tuntuu alleviivaavan sekä tarinaa että pelin toimintaa. Jokerista on ehkä aika jättänyt, mutta hulluus pysyy maailmassa läsnä siitä huolimatta.
Batman on esitetty perinteisesti lähes voittamattomana sankarina, mutta asetelma on nyt käännetty päälaelleen. Peleissä on nähty ylivoimaa ja hankalia paikkoja ennenkin, mutta ensimmäistä kertaa Rocksteady Studios onnistuu välittämään tunteen siitä, ettei Lepakkomies ehkä olekaan niin voittamaton. Peliä varten suunniteltu Arkham Knight on hahmona armottoman päämäärätietoinen, ja jokin siinä kylmässä laskelmoinnissa aiheuttaa kylmiä väreitä. Pelaajalle ei ripotella minkäänlaisia tiedonmurusia tästä mystisestä kostajasta, joka tuntuu kuitenkin itse tuntevan lähes koko Batmanin elämänkaaren. Pelin muista vastustajista tiedetään entuudestaan hyvinkin paljon, eikä esimerkiksi Harley Quinn tunnu kovinkaan suurelta uhkalta aikaisempien yhteenottojen vuoksi. Koko kuvion aivoina häärivä Scarecrow niin ikään on vastustajana toki pelottava lähinnä kemiallisten keinojensa ansiosta, mutta tämäkään ei ole vastustajana lyömätön. Arkham Knightia hyödynnetäänkin hienosti vetämällä mattoa jatkuvasti Batmanin jalkojen alta, jolloin pelaaja pysyy varuillaan ja oppii myös varomaan tätä arvaamatonta vastavoimaansa. Missään vaiheessa ei jätetä sijaa minkäänlaiselle varmuudelle siitä, että sankarimme selviytyisi yöstä voittajana.
Pelin pääpaino pysyy edelleen tasapuolisesti erilaisissa taistelutilanteissa sekä pulmanratkonnassa ja etsiväntyössä. Batmanilla on käytössään laajalla skaalalla erilaisia teknisiä apulaitteita, joiden avulla esimerkiksi ympäristöstä selviää paljaalle silmälle näkymätöntä tietoa tai jotka mahdollistavat pääsyn erilaisiin suljettuihin tiloihin. Vaikka Arvuuttajan eriskummalliset mysteerit ovat löytäneet tiensä peliin tälläkin kertaa, on myös ihan tavallisissa kentissä eteneminen joskus pienen pähkinän takana. Ilmalaivassa seikkaillessa on ehkä hakkeroitava pääsy laivan tasapainosäätimiin, jotta painovoima voi tehdä tehtävänsä ja päästää pelaajan muutoin ulottumattomissa oleviin kohteisiin.
Pelaajan on usein mietittävä etenemistään sisätiloissa, jotka kätkevät sisäänsä turhan suuren määrän vastapuolen aseistettuja vartijoita – nämä kun tapaavat taistella melko ärhäkästi. Tämä onkin yksi pelin parhaimmista anneista, sillä monipuolisesti rakennetut kentät mahdollistavat useita vaihtoehtoisia lähestymistapoja. Pelaaja voi häiritä aseita tai sähkölaitteita eräänlaisella lamauttimella, kadota savupommien luoman verhon taakse tai houkutella uhrin optimaaliseen asemaan batarang-heittoasetta käyttäen. Erilaisia piiloja mahdollisimman näkymättömän toiminnan takaamiseksi löytyy runsaasti, jolloin jokainen alue muuttuu kuin omaksi minipelikseen parhainta mahdollista etenemistapaa suunnitellessa.
Jo entuudestaan erinomainen taistelumekanismi on jätetty pääsääntöisesti koskemattomaksi. Rytmiseen väistöjen, iskujen ja torjuntojen ketjuttamiseen nojaava nyrkkitappelu saa voimaa runsaasti käytettävissä olevista erikoishyökkäyksistä, joissa hyödynnetään ympäristöä, kaveria tai Batmobilea. Näistä saa miellyttävää variaatiota ytimen ympärille, ja parhaimmillaan naurettavakin ylivoima talttuu uskomattoman soljuvalla liikesarjojen virralla. Samaa ketteryyttä osoittavat myös kumppanit Kissanainen, Robin ja Nightwing, joiden trikoissa päästään myös taistelemaan satunnaisesti Batmanin rinnalla.
Kullakin hahmolla on omat erikoisuutensa, mutta mistään syväluotaavasta mekaniikasta ei kuitenkaan voi puhua. Pääsääntöisesti he toimivat tatamilla täysin samalla logiikalla kuin pääsankarimmekin, joten roolit ovat helppoja omaksua. Erilaiset tiimityönä toteutettavat erikois- ja päätösliikkeet tuovat mukavaa tekemisen tuntua touhuun, vaikka mitään varsinaista tarvetta tai pakkoa niille ei olekaan. Kyseessä onkin hieno esimerkki siitä, miten pienellä ja loppupeleissä varsin mitättömällä yksityiskohdalla voi luoda yhteistyön tuntua ja toverillista tunnelmaa ilman, että näitä auttavia hahmoja itsessään tuodaan suuremmassa roolissa esille.
Edellisistä osista poiketen Batman ei joudu taistelemaan ilman kättä pidempää, ja suurin muutos pelin mekaniikkaan tuleekin Batmobilen kautta. Pieni ja ärhäkkä urheiluauto muuttuu napin painalluksesta tuhovoimaiseksi tankiksi, jolla voi rangaista turvallisesti niin jalkaisin kuin ajoneuvoinkin varustettuja alamaailman hahmoja. Päivitettävien lisäominaisuuksien ansiosta menopeliä voi muovata jossain määrin haluamaansa suuntaan, mutta mistään kykypuiden riemunvoitosta ei kuitenkaan ole Batmanin itsensä tavoin kyse.
Batmobilea hyödynnetään loppupeleissä yllättävän paljon tankkisodan ulkopuolellakin, ja sillä on mahdollista ajaa Gothamin kaduilla täysin vapaasti. Monet alueet ovat pelaajan saavuttamattomissa ilman auton vinssiä tai rakettimoottoria, ja tätä hyödynnetään pulmissa ilahduttavan paljon. Batmobilen käyttö nostaa peliä aidosti uudelle tasolle, eikä sitä ole jätetty vain toissijaiseksi kikaksi tai silmäkarkiksi satunnaiseen käyttöön. Auto tekeekin pelille sen harppauksen mitä avoin maailma aikoinaan teki sarjan toiselle osalle, Batman: Arkham Citylle.
Batman: Arkham Knight on graafisesti erittäin kaunista katseltavaa, ja esimerkiksi Batmanin viittaa riepotteleva sade-efekti elävöittää synkkää värimaailmaa miellyttävästi. Taustamusiikkia on käytetty hyvin hillitysti, ja kaupungin hiljaisuutta rikkovat ainoastaan satunnaiset poliisiradiosta kuuluvat keskustelunpätkät tai Batmobilen moottorin ärjyntä. Hiljaisuus ei ole painostava, mutta se alleviivaa kaupungin tilaa ja vaaran tuntua hienovaraisesti. Pelin tekninen toteutus on erinomainen, eikä minkäänlaista pykimistä juuri esiintynyt. Onkin ilo huomata, että Rocksteady Studios on pystynyt ylläpitämään korkealle asettamaansa rimaa myös tällä osa-alueella, ja peliä on todellakin ilo pelata jo pelkästään audiovisuaalisen annin takia.
Sarjan tuorein osa erottuu jatko-osien loputtomasta suosta edukseen. Se on viimeistelty ja hiottu kokemus, joka todella toimittaa sen mitä se lupaakin. Batmanin hahmoa ei ole lähdetty uudistamaan merkittävästi, vaan variaatiota on haettu ulkoisilla tekijöillä, kuten Batmobilella ja pelattavilla sivuhahmoilla. Lepakkomiehen ongelma onkin varsin positiivinen – supersankari kun on kehitetty alusta alkaen niin toimivaksi, ettei paranneltavaa oikeastaan edes ole. On ilo huomata, että sarja jaksaa pitää otteessaan vielä neljännelläkin pelillään, eikä väsymisen merkkejä voi havaita hyvälläkään tahdolla. Edellisessä osassa poissaolollaan loistanut Rocksteady Studios palaa kehiin komeasti. Batman: Arkham Knight on helposti yksi vuoden parhaimmista peleistä, sillä sen saumaton mekaniikka tekee pelaamisesta yksinkertaisesti hauskaa.