Rusikoitu sankari
Batmanilla on aina parhaat pelit ja vehkeet, jotka rikkaan perheen rahoilla saa. On siksi aika ironista, että Lepiksen pahin vihollinen Arkham-pelisarjassa ei ole Jokeri vaan tekniikka. Arkham Knight tullaan ikuisesti tuntemaan yhtenä huonoimmista pc-käännöksistä koskaan, ja nyt samaa tuskaa jaetaan konsolipelaajille. Mikä voisi mennä pieleen, kun kootaan yhdeksi kokoelmaksi Arkham Asylum ja Arkham City, kaksi jo ennestään uskomattoman hyvää peliä, ja annetaan ne uusien tehokkaampien koneiden huomaan? Niin, mikäpä.
Batman: Arkham Asylum on yksi viime sukupolven merkittävimpiä pelejä, täysverinen klassikko. Se on peli, jonka luojat Rocksteady-studiossa ymmärsivät täysin, kuka on Batman. Yön ritari on samaan aikaan ovela etsivä, tekninen nero, voittamaton lähitaistelija ja rikollisissa kauhua herättävä hahmo, joka on kuitenkin panssaripuvun alla vain mies. Arkham Asylum heitti hänet kujanjuoksuun Arkhamin mielisairaalaan, jossa arkkivihollinen Jokeri piteli käsissään kaikkia lankoja. Mark Hamillin pilkkaava hekotus piinasi sankaria, joka riisuttiin vereslihalle pahimpien superrikollisten ilmestyessä vastaan yksi kerrallaan. Peli mullisti lähitaistelutoiminnan ja teki kömpelönä siihen asti pidetystä hiiviskelypelaamisesta lennokasta.
Arkham City vei Batmanin laajemmille leikkikentille, rähjäiseen Gothamiin, missä loputtomat rikollisjengit mellastavat synkässä kaupunkivankilassa. Juoni oli entistä kunnianhimoisempi siinä, miten se toi esiin ja ymmärsi Batmania ja tämän konnakaartia. Pelattavuus oli jo puoliksi Ubisoftia eli lisäpuuhalla täytettyä avointa maailmaa. Se mikä Asylumin intensiivisyydestä menetettiin vapaan maailman myötä, voitettiin pelaajan vapaudessa olla kaupunkia valvova sankari. Pelisarjan voi katsoa huipentuneen laadultaan tässä uskomattoman hienossa toimintaseikkailussa.
Kun käsissä on kaksi tämän luokan peliä, on kokoelman luominen helppoa. Isketään pakettiin ne ja lisäksi kehnompi mutta silti kiinnostava Arkham Origins, käännetään pelit 1080p-tarkkuuteen ja 60 ruudun fps-tahtiin nykypolven konsoliteholla, kootaan kaikki ladattavat lisäpaketit mukaan ja pistetään kaupan hyllylle. Vain jälkimmäinen osa toteutui tässä Virtuos-studion käännöksessä. Originsista ei ole tietoakaan, ja Asylum sekä City pyörivät vain 30 ruudun sekuntivauhdilla – teoriassa. Skaalaltaan pienempi Asylum jopa pysyy tahdissa suuren osan ajasta, mutta Arkham City sen sijaan pätkii rumasti jopa välianimaatioissa. Taistelu on tuskaisempaa kuin alkuperäisjulkaisussa, kun ruudunpäivitys tökkii koko ajan.
Miten on edes mahdollista, että voimakkaammille koneille käännetty kokoelma pyörii huonommin kuin aikanaan PS3:lla ja Xbox 360:llä? Hävetkää! Kaunis 60 ruudun päivitystahti on ollut vuosia todellisuutta pc-versioissa. Tavoitteena on ilmeisesti ollut päästä grafiikan detaljien suhteen lähelle Arkham Knightin modernimpaa tyyliä, kun pelit on portattu Unreal Engine 4 -pelimoottorille. On aivan itsestään selvää, ettei sitä ei olisi saanut tehdä suorituskyvyn hinnalla. Nämä ovat pelejä, joissa saumaton ohjaus olisi elintärkeää komboketjuihin pohjaavan taistelun takia. En ole koskaan edes ollut ensimmäisenä itkemässä ruudunpäivityksen tippuessa hetkellisesti, mikä todella kertonee Batmanin ongelmien koosta. Vielä oudompaa on se, että valaistus näyttää peleissä läpeensä kirkkaammalta. Kuka oli studiossa oikeasti sitä mieltä, että Yön ritari tarvitsee yövaloa?
Kun pykimiseen yhdistää uuden bonussisällön puutteen, Return to Arkham haisee halvalta ja nopeasti tuotetulta paketilta. Kaksi viime konepolven parhaimmistoon kuuluvaa peliä yhden hinnalla ei ole huono tarjous, mutta onko liikaa pyydetty, että uudelleenmasteroitu versio olisi pelistä myös paras? Ehkä on vain pakko totutella ajatukseen, että suurpelien uudelleenjulkaisut eivät edes yritä olla arvokkaita kunnianosoituksia klassikoille.