Battleborn / Arvostelut / pelaaja.fi

Battleborn

3.06.2016 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
0

MOBA ja fps törmäyskurssilla

Kevään 2016 nettiräiskintäpelit ovat aiheuttaneet hämmennystä. Miltei samaan aikaan ilmestyvät Paragon, Overwatch ja Battleborn sisältävät kaikki vähän samanlaisia elementtejä, mutta eri suhteissa sekoitettuna. Paragon on puhdas MOBA, joka nyt vain sattuu näyttämään räiskintäpeliltä. Overwatch taas on tiimivetoinen räiskintä, johon on lainattu MOBA-peleistä pieniä vaikutteita. Battleborn haluaisi kovasti olla vuorotellen molempia.

Gearbox on vuosien varrella tullut tunnetuksi vuoroin paremmista ja vuoroin huonommista peleistä, mutta ainakin itse pidin kovasti Borderlandseista. Myös Battleborn on selvästi niiden hengessä tehty peli. Siinä on runsaasti Gearboxin tavaramerkiksi muodostunutta huumoria, persoonallinen taidetyyli ja rempseää räiskintätoimintaa koko rahan edestä.

Peli kertoo tarinan futuristisesta vastarintaliikkeestä, joka käy taisteluun galaktista imperiumia vastaan. Aluksi pieni poppoo rekrytoi lisää väkeä galaksin eri ryhmittymistä taistoon toisiaan ja pahuuden voimia vastaan. Käytännössä tämä siis tarkoittaa räiskintäpeliä, josta löytyy pelitiloja sekä tarinasta että toisia pelaajia vastaan pelaamisesta pitäville.

Vaikka Gearboxin väki väittäisikin, että molemmat osa-alueet ovat yhtä tärkeitä, itse sanoisin Battlebornin olevan ensisijaisesti PvP-peli. Sen kautta peli elää tai kuolee. Tarjolla on kolme erilaista pelitilaa, joista yksi on miljoonasta nettiräiskinnästä tuttu hallintapisteiden valtaamisesta kisailu. Toisessa yritetään rynnistää tekoälyn mosurien saattamana taistelukentän läpi vihollisen tukikohtaan tuhoamaan siellä istuva megarobotti. Kolmannessa saatetaan omasta tukikohdasta marssivia botteja kohti jättimäisiä raudansulattamoja, jotta paikallinen tulivuorijumala ei polta koko porukkaa tuhkaksi.

Pelitiloista kaksi jälkimmäistä on puhdasta MOBAa, ja sitä on pelattavuuskin. Tällä kertaa ei tosin naksutella hiirellä, vaan räiskitään perinteisemmin. Tarjolla on 25 erilaista sankaria, jotka kaikki on jaettu karkeasti eri luokkiin. Jotkut on tarkoitettu lyömään kovaa, mutta kestämään vähän vahinkoa. Toiset taas kestävät paljon kuritusta, mutta eivät tee niin paljon vahinkoa. Ja jotkut parantavat tai ovat muuten vain tukemassa taistelua.

Kullakin hahmolla on oman vakioaseensa ohella kolme kykyä, joista kahta saa käyttää noin 10–20 sekunnin välein ja kolmas on tehokas pelinkääntäjä, jonka pitää antaa käyttöjen välissä jäähtyä vähän kauemmin. Vihollisten kaatuessa hahmot keräävät kokemuspisteitä, ja kun taso pamahtaa plakkariin, saa valita aina kahden mutaation välillä ja näin hieman räätälöidä sitä, miten omat kyvyt toimivat.

Otetaan esimerkki. Oscar Mike on pelityyliltään lähinnä perinteistä räiskintäpelin hahmoa. Kädessä on rynkky, jonka rautatähtäinten läpi voi katsella ja näin ampua tarkemmin. Kykyinä Oscar Mikellä on näkymättömyyskenttä sekä kiväärin alta ammuttava kranaatti. Ultimate-kykynä taas on mahdollisuus kutsua haluttuun paikkaan ilmaisku, joka tekee reippaasti vahinkoa.

Kun Oscar Mike saa tason, hän saa esimerkiksi valita, sytyttävätkö kranaatit osuessaan räjähdysalueen palamaan vai hajoavatko ne pienemmiksi sirpalekranaateiksi, jotka pamahtelevat sitten hetken aikaa. Toisella tasolla voi vaikkapa valita, aloittaako näkymättömäksi meneminen heti suojien palautumisen vai tekeekö ensimmäinen isku varjoista enemmän vahinkoa.

Valinnat eivät ole suunnattomia, mutta ne antavat hieman kehittää hahmoja haluamaansa suuntaan ja paikata tiimissä olevia aukkoja. Jos mukana ei ole vaikka parantajaa, voisi olla hyvä idea ottaa mutaatio, jolla tehty vahinko parantaa aina hieman itseä.

PvP on enimmäkseen pahuksen hauskaa, mutta MOBA-pelien tavoin se vaatii tiimiltä kommunikointia ja kykyä pelata yhteen. Kun sitä löytyy, homma toimii ja matsit ovat tiukkoja. Kun ei, jälki on usein aika paljon rumempaa.

Tätä pahentaa se, että pelin kesken jättänyttä pelaajaa ei voi paikata uudella yrittäjällä. Ymmärrän tavallaan syyn: hahmot valitaan ennen matsin alkua, eikä niitä voi enää vaihtaa. Uuden tulijan olisi siis ehkä pakko pelata hahmolla, jota ei osaa – tai halua – pelata. Mutta ei tämäkään hyvä juttu ole, sillä valtaosassa pelaamistani matseista toinen puoli joutui jossain vaiheessa alivoimalle, mistä alkoi alamäki, jota ei saanut enää katkaistua.

Tarinatila taas kuulostaa ehkä nimenä vähän kattavammalta paketilta kuin mitä se todellisuudessa on. Yhdeksän tehtävää eivät sinänsä kerro mitään suunnatonta tarinaa, vaan ovat pikemminkin vinjettejä sodan eri vaiheista. Välillä autetaan muinaista tekoälyä pakenemaan vankilasta ja välillä kuljetetaan korvaamatonta dataa kirjastoplaneetan elävistä arkistoista kohti evakkoa ennen kuin koko planeetta räjähtää.

Tehtävät ovat yksittäisiä ja irrallisia matseja, joita voi pelata joko yksin tai joihin voi hakea ryhmän aivan kuin PvP-matseihinkin. Mitä enemmän pelaajia, sitä enemmän vihollisia. Kavereita kannattaa varata mukaan, sillä yksin pelaaminen on hyvin kinkkistä puuhaa.

Tyypillisessä tehtävässä juostaan aina hetken aikaa tunneleita pitkin ja sitten paukahdetaan suuremmalle areenalle, jossa pitää puolustaa kiintopistettä, saattaa tekoälyn kavereita paikasta toiseen tai taistella pomoa vastaan. Usein näissä tilanteissa pitäisi ehtiä tuhanteen paikkaan samaan aikaan: omat puolustukset kaipaavat korjausta, laajalle alueelle levittäytyneitä vihollisia pitäisi kurittaa kaikkia yhtä aikaa ja niin edelleen.

Tämä on melkoinen ongelma myös sen takia, että kun tehtävä kerran epäonnistuu, sitä ei voi suinkaan aloittaa edellisestä välietapista, vaan koko roska päättyy siihen. Kun yksi tehtävä kestää noin 30–45 minuuttia, viimeisen matsin lopussa tuleva epäonnistuminen nostaa V-käyrää aika reippaasti.

Tarinatila ei siis ole ihan sitä, mitä voisi olettaa, mutta hauskaa sekin on. Tehtävät tuovat kovasti mieleen MMO-pelien instanssit tai vaikka Gears of Warin Horde-pelitilan. Hyvällä porukalla koettuna ne ovat todella viihdyttäviä.

Battleborn on siis kohtalaisen kokoinen pino irrallisia ja erillisiä pelitiloja, jotka on tarkoitettu pelattavaksi uudelleen ja uudelleen. Taustalla rullaavat erilaiset haasteet (”tapa 50 vihollispelaajaa”), joita suorittamalla kerätään pelitilille ja hahmoille matsien ulkopuolista kokemusta. Näin saa käyttöönsä uusia ominaisuuksia, erilaisia ulkoasuja hahmoille sekä tietenkin loottia.

Nykykunnossaan peli on lupaava ja parhaimmillaan erittäin hauska, mutta usein myös turhauttava, sekava ja itseään toistava. Tuntuu, että se on yrittänyt olla vähän kaikkea kaikille mahdollisille pelaajatyypeille, ja sitten kaikki nämä osa-alueet ovat jääneet vaille sitä viimeistä kiillotusta.

Nykyaikana pelit eivät toki ole kertajulkaisuja, vaan tasaisesti päivitettäviä ja hiottavia palveluita, joten voi olla, että Battleborn on parin kuukauden päästä paljon ehommassa kunnossa. Tällaisenaan se on kokeilemisen arvoinen peli, jota tulen itse pelailemaan silloin tällöin vielä jonkin aikaa. Mutta se olisi voinut olla paremmalla fokuksella paljon enemmänkin.

7/10

Kehittäjä: 
Gearbox
Julkaisija: 
2K Games
Peligenre: 
Räiskintä
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox One, Sony PlayStation 4, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-16
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu

Nostoja