Battlefield-sarja on ensi esiintymisensä jälkeen siirtynyt niin nykyaikaan, tulevaisuuteen kuin konsoleillekin. Alkuperäiselle, toiseen maailmansotaan sijoittuneelle Battlefield 1942:lle, on kuitenkin toivottu jatkoa jo vuosien ajan. Nyt se on lopulta täällä, muttei ehkä ihan siinä muodossa kuin olisi osattu odottaa. Ensinnäkin se ilmestyy aluksi vain konsoleille ja pelkästään verkosta ostettavana.

Vähän mutta tarpeeksi

Battlefield 1943 on kaikin tavoin aito Battlefield-peli, mutta äärimmäisen tiivistettynä ja jopa pelkistettynä – eli puhtaimmillaan. Mukana on vain verkkomoninpeli sekä muutama yksin pelattava opetustehtävä. Pelattavia hahmoluokkia on vain kolme, varusteita tai aseita ei avata pelaamalla lisää, pelikarttoja on neljä ja ajoneuvojakin vain neljä erilaista.

Ylimääräistä säätöä ei ole. Ammuksia riittää loputtomiin, kuntopalkkia ei ole eikä mitään uusia varusteita tai muuta vastaavaa avata pelaamalla. Silti sotiminen on aivan yhtä hauskaa kuin muissakin sarjan peleissä. Alkuperäinen idea sotasirkuksesta, jossa tapahtuu kaikenlaista yllättävää, toimii tiivistettynäkin erinomaisesti.

Pelin kolme karttaa sijoittuvat kaikki toisen maailmansodan aikaiselle Tyynellemerelle. Taistelevat osapuolet ovat USA ja Japani. Ulkoasua lukuun ottamatta kummallakin osapuolella on käytössään täsmälleen samat eväät eli osapuolet ovat täysin tasapainoisia. Hahmoluokkia on kolme: konepistoolilla ja singolla varustettu Infantry, pikakiväärillä ja kiväärikranaateilla aseistettu Rifleman ja tarkkuuskiväärillä ja räjähteillä varustettu Scout.

Jokainen hahmo on hyvä juuri siinä, mihin niiden varusteet soveltuvat. Yksikään hahmo ei ole toista parempia. Niiden käyttö on kiinni omasta mieltymyksestä ja taistelutilanteesta. Pelin kolmella hahmolla voi hyvin pitkälti tehdä kaiken sen, mitä verkkosotapelissä tarvitseekin.

Ajoneuvoja on vain neljä, mutta nekin täyttävät kaikki taistelun tarpeet: syöksyvene on vesillä liikkumiseen, konekiväärillä varustettu jeeppi nopeaan maalla liikkumisen, panssarivaunu jalkaväen jyräämiseen ja pommeilla varustettu lentokone ilmataisteluun. Lisäksi kentistä löytyy kk-pisteitä ja it-tykkejä täyttämään loput aukot kalustossa.

Saarelta toiselle

Pelimuotona verkkosodassa toimii Battlefield-sarjan vakio, eli taistelu valtauspisteiden hallinnasta kunnes toisen osapuolen täydennyspisteet loppuvat. Pelikarttoina toimivat Iwo Jima, Guadalcanal ja Wake Island. Kaksi ensimmäistä ovat mäkisiä saaria, jälkimmäinen hevosenkengän muotoinen saari, jonka muoto tuo mukanaan aivan erilaiset taktiikat. Neljäs kartta, Coral Sea, julkaistiin sen jälkeen, kun pelaajat saavuttivat yhteensä 43 miljoonan tapon rajan.

Kartat on suunniteltu hyvin. Valtauspisteet, ajoneuvot ja bunkkerit on ripoteltu varmistamaan jatkuva sotiminen. Kartoissa on tietenkin omat kikkansa ja taktiikkansa, jotka tulevat tutuiksi, kunhan karttoihin on ehtinyt tutustua tarpeeksi. Lisämakua sotaan tuo pelin käyttämä Bad Companysta tuttu pelimoottori, jonka ansiosta rakennukset ja irtaimisto menevät palasiksi taisteluiden raivotessa. Ainoa taistelua häiritsevä tekijä on pieni verkkoviive, jota esiintyy aina silloin tällöin. Se ei kuitenkaan pilaa peli-iloa.

BF1943:n tiivistetty kokonaisuus tarjoaa vauhdikkaita ja hauskoja verkkosotia. Sen ongelma pidemmän päälle saattaa kuitenkin olla siihen kyllästyminen. Peliä pelaa taatusti tiivisti aikansa, mutta lopulta pelikartat ja pelin kalusto ovat niin tuttuja, että mukaan kaipaa jo jotain uutta. Toisaalta, eipä peli ole myöskään hinnalla pilattu.

8/10
Lisää luettavaa