Battlefield 2: Modern Combat

Sotilas saa mitalin kaikesta mahdollisesta: sadas tarkka-ampujatappo, ensimmäinen joukkosurma kranaatilla ja niin edelleen.

2.10.2011 16:07

Battlefield 2: Modern Combatin piti ilmestyä jo viime vuonna, mutta jossain vaiheessa EA:lla tajuttiin, ettei konsolinettipeleistä vielä ole hyväksi bisnekseksi. Silloin joukko suunnittelijoita laitettiin hikoilemaan. Heidän tehtävänsä: muuttaa suosittu verkkopeli yksinpeliksi. Uskon että joku porukasta sai oivalluksen: ?Pelaaja on kummallinen eläin. Se haluaa saada palkintoja kaikesta, mitä se tekee!? Ja niinpä tähän haluun rakentuu koko Battlefield 2: Modern Combatin yksinpelin houkutus. Suurelle sotasirkukselle on tehty Burnoutit. Pelaaja kerää pisteitä eli mitaleja ja nousee niiden avulla sotilasarvosta toiseen. Palkinnoksi avataan uusia aseita ja parannetaan vanhoja. Ja totta kai sotilas saa mitalinsa kaikesta mahdollisesta: sadas tarkka-ampujatappo, ensimmäinen joukkosurma kranaatilla ja niin edelleen. Sama saavutuksiin pyrkiminen on tuttua EA:n urheilupeleistä. Toimintapelin henki tulee vielä vahvemmin esille, kun pelaajaa palkitaan erikseen tapposarjoista hetken kestävillä erikoiskyvyillä: tuplaterveys, pikatulitus tai vaikkapa vahinkokerroin. Uudenlainen tyyli toimii. Vaikka pistesysteemi tekee Battlefieldistä entistä vähemmän sotaa ja vielä enemmän sirkusta, homma sopii pelisarjan henkeen. Yksinpelille on rakennettu hauska pohja.

Agentti Smith?

Hyvä pohjakin menisi hukkaan, ellei sen tueksi tehdä kunnon tehtäviä. Tekijät ovat yrittäneet päästä mahdollisimman kauas Battlefieldien peruspelistä eli lippujen valloittamisesta. Yksinpelissä puolustetaan tukikohtia, puhdistetaan alueita vihollisista, tehdään maihinnousuja, hypätään laskuvarjolla vastustajan niskaan, räjäytetään siltoja ja vyörytetään. Vain välillä pelimoottorin peruslogiikka paistaa läpi: vihollisia syntyy lipun eli tukikohdan ympärille kunnes se on valloitettu. Ja joskus tehtävässä vain puetaan lipunvaltaus ?tiedustelun? tai muun yhtä mielikuvituksellisen nimekkeen alle. Jo sellaisenaan yksinpeli olisi onnistunut, mutta hommaa tukee vielä yksi tärkeä idea. Pelaaja ei ole sidottu yhden sotilaan rooliin, vaan hän voi ja hänen täytyy loikata taistelijasta toiseen, jotta tehtävät onnistuisivat. Hotswapiksi kutsuttu temppu on sijoitettu ohjaimeen yksinkertaisesti. Kun pelaaja siirtää tähtäimen liittolaisen päälle, sen tunnus vaihtuu sinisestä valkoiseksi ? sitten vain painetaan Xboxilla Y-nappia tai PS2:lla kolmiota, ja aika pysähtyy. Nopea, näyttävä animaatio linkoaa pelaajan kentän halki uuden hahmon näkökulmaan ja kello alkaa taas rullata. Ideasta tulee mieleen Matrixin agentti Smith, joka siirtyy tietokonemaailmassa kehosta toiseen. Varsinkin maasta helikopteriin tai päinvastoin hypätessä homma tekee vaikutuksen: tunne taistelukentän hallinnasta on todellinen. Ominaisuudesta on iloa myös puhtaasti pelin tasolla. Kun pelaaja jää takalinjoille antamaan tarkka-ampujalla hyökkäystukea, olisi muussa pelissä edessä pitkä juoksu kärkijoukkoon. Nyt etulinjaan loikataan napin painalluksella ja tekoäly saa huolehtia taakse jääneistä hahmoista. Välillä täytyy myös raivata reittiä tankeille tai kuljetushelikopterille. Silloin pelaaja käy ensin putsaamassa paikat muilla yksiköillä ja vaihtaa sitten haavoittuvamman yksikön ohjaimiin.

Ripaus TimeSplittersia

Lisäksi Battlefieldin yksinpelistä löytyy ripaus TimeSplittersiä. Menestys sotakentillä avaa erilaisia haasteita, joilla voi taas ansaita lisää pisteitä. Tarjolla on esimerkiksi ajotehtäviä pelin ajoneuvoilla, ampumaratoja eri aseilla ja hotswappaustemppuilua yksinpelin kentissä. Uskon, että moni innostuu tavoittelemaan näissäkin pikkupeleissä täysiä pisteitä. Battlefield 2: Modern Combatin kaiken nerokkaan arcade-kikkailun tukena pyörii yllättävän mielenkiintoiseksi ja jopa vakavaksi mietitty juoni. Pelaaja taistelee vuorotellen NATOn ja Kiinan joukkojen komentajana ja kamppailee Kazakstanin hallinnasta. Molempien puolien uutiset ja kenraalit puhuvat samoista tapahtumista, mutta niille tarjotaan jyrkästi eroavia tulkintoja. Kun pelaaja räjäyttää vihollisen helikopterikentän, toisten mukaan sitä käytetäänkin avustuskuljetuksiin. Hävitetty silta on puolestaan historiallinen maamerkki. Ja ollaanko täällä kansakuntaa vapauttamassa vai öljyn perässä? Vaikka juoni onkin lopulta puettu pönäkkään ja stereotypioita vilisevään videopelityyliin, täytyy yrityksestä nostaa hattua. Sillä aikaa kun realismillaan ylpeilevät, viralliset Tom Clancy -pelit hekumoivat sodan ihanuutta, koko homman lekkeriksi lyövä Battlefield onnistuukin tarjoamaan pitkästä aikaa fiksuimman pelikommentin nykypäivän sodista.

Teknistä loistoa

Toki osasyy Battlefieldin hauskuuteen ovat perinteisen videopelin ominaisuuksissa. Ohjaus on helppoa ja kentät vaikuttavia. Ympäristöt vaihtelevat vehreästä metsäluonnosta aavikkoon, lumimyrskyyn, viidakkoon ja myrskyävään mereen ? tekijät vakuuttavat, että näitä kaikkia löytyy myös oikeasta Kazakstanista. Yleensä yksinpelissä pelataan useampi tehtävä samalla kartalla. Se piilotetaan kuitenkin taitavasti: esimerkiksi erään taistelun keskipisteenä toimii vain yksi silta. Juuri edellisellä komennuksella lennettiin puolestaan helikopterilla koko laajan alueen yli, eikä siltaan edes kiinnittänyt huomiota. Eri ympäristöjen eroja painotetaan tehokkaasti efekteillä. Lunta ja vettä vihmoo ilmassa, sumu peittää viidakkoa ja niin edelleen. Moninpelistä tehosteita on karsittu ? tekijöiden mukaan siksi, että pelaajat arvostavat nettitaistossa selkeää näkökenttää. Tekniikkapuoli ontuu kuitenkin tekoälyssä ja vihollisten määrässä. Nyt laajoissa kentissä huomaa, kuinka viholliset katoavat toiselta alueelta ja ilmestyvät taas toisaalle pelaajan liikkuessa. Teho ei myöskään riitä antamaan älyä kaikille vihollisille ja omille kavereille. Pelaaja on kentällä ylivertaisen fiksu olento. Nämä kauneusvirheet ovat kuitenkin pientä verrattuna siihen saavutukseen, johon Battlefieldin yksinpelin luojat ylsivät. Suositusta nettipelistä on saatu aikaan menevä konsolipeli, joka sekä säilyttää sarjan sotasirkuksen ja kaaoksen hengen että ylittää nettipelien yksinpeleille ominaisen botmatch-tunnelman. Ja entä moninpeli? Loistava, koska pohjimmiltaan tämä on yhä aito Battlefield.

MUISTAAKO KUKAAN CODENAME EAGLEN?

Battlefield.-pelien tarina ei ala pc:n Battlefield 1942:sta, vaan vielä vanhemmasta tietokonepelistä. Digital Illusionsin vuonna 1999 tekemässä Codename Eaglessa eletään vaihtoehtohistoriaa, jossa kommunistinen vallankumous ei toteudu Venäjällä ja pelaaja lähtee surmaamaan tsaaria. Juonen sijaan pelin vahvuus oli moninpeli, jossa taisteltiin sekä jalan että erilaisten ajoneuvojen avulla. Pelillä on yhä pieni, mutta sinnikäs fanikunta, joka keskustelee osoitteessa www.cebf.ws

NEO-CON?

Modern Combatin tarinan sotauutisista huolehtii Neo-Coniksi nimetty tv-kanava. Tajusitko vitsin? Uuskonservatiivit eli Neo-Conservativet ovat vaikutusvaltainen joukko amerikkalaisia poliitikkoja, jotka tukevat aggressiivisesti Irakin sotaa, rajoittamatonta kauppaa ja voimakasta Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa. Toisen puolen näkökulmaa paasaa puolestaan Kiinan hallituksen virallinen televisio. Haluatko uskoa kumpaakaan?

NETISSÄ PAUKKUU

Pelaajan nettipelitestissä Modern Combat toimii tekniikan puolesta ilman ongelmia. Pelinä homma palaa takaisin pc:stä tuttuun meininkiin, eivätkä yksinpelin uudistukset yllä tänne. Kaksi joukkuetta kamppailee yhä kartalla tiettyjen pisteiden hallinnasta. Kuolleet syntyvät uudestaan johonkin hallintapisteistä ja meno jatkuu kunnes toiselta joukkueelta loppuvat elämät. Tärkeintä Battlefieldissä on kuitenkin, että eri pelikertoihin mahtuu lähes loputtomasti vaihtelua. Pelin säännöt taipuvat monenlaiseen temppuiluun ja kikkailuun. Räiskintäjuoksemisen vaihtoehtona joku miinoittaa vihollisen ajoneuvot, toinen lentää helikopterilla valtaamaan kaukaisia hallintapisteitä ja yksi kyttää tornissa tarkkuuskiväärin kanssa.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:15]

VAIHTOPELAAJA

Pidän räiskintäpeleistä, mutta verkossa pelaaminen ei ole muinaista Counter-Strike -vaihetta lukuun ottamatta ollut mielipuuhaani. Se johtuu muista ihmisistä. Sen lisäksi inhoan extremeä kaikissa sen muodoissa ? en juo Pepsi Maxia, enkä pelaa pelejä, joissa ?tyyli? on tulosta tärkeämpää. Mutta vaikka Battlefield 2: Modern Combat koostuu näistä tekijöistä, minä pidän siitä. Sotilaasta sotilaaseen hyppääminen näyttää paperilla äärimmäisen typerältä ominaisuudelta, mutta käytännössä sen ansiosta pelaamisessa on parhaimmillaan vuoropohjaisuuden makua. Se on hyvä asia. En kuitenkaan ymmärrä sitä, miksi sotapelissä pitää jakaa pisteitä sen mukaan, miten pitkälle ajoneuvo hyppää tai kuinka monta vihollista niittaa yhdellä lippaalla. Testiversiota pelasin verkossa Xbox Liven välityksellä. Peli näyttää uskomattoman komealta ja vaikka helikopterikokeilut päättyivät ohjuksen imemiseen eikä skalppejakaan kertynyt kovin monta, Modern Combat rullaa niin hyvin, että palaan pelin pariin mielelläni. Siitäkin huolimatta, etten pidä verkkopeleistä.

9/10
Lisää luettavaa