Battlefield 3

Battlefield 3:a on odotettu kuin kuuta nousevaa, eikä ihme. Onhan kyseessä suuren verkkosotasirkuksen uuden sukupolven ensimmäinen varsinainen jatko-osa sitten vuonna 2005 pc:lle ilmestyneen Battlefield 2:n. Ajat ovat muuttuneet, sillä kolmasosa julkaistaan tällä kertaa tietokoneen lisäksi myös pelikonsoleille. Pelin pääkehitysalusta on kuitenkin ollut pc, jolle peliä on voitu tehdä laadusta tinki

16.11.2011 12:36

Battlefield 3:a on odotettu kuin kuuta nousevaa, eikä ihme. Onhan kyseessä suuren verkkosotasirkuksen uuden sukupolven ensimmäinen varsinainen jatko-osa sitten vuonna 2005 pc:lle ilmestyneen Battlefield 2:n. Ajat ovat muuttuneet, sillä kolmasosa julkaistaan tällä kertaa tietokoneen lisäksi myös pelikonsoleille. Pelin pääkehitysalusta on kuitenkin ollut pc, jolle peliä on voitu tehdä laadusta tinkimättä ja tehoja säästelemättä. Pelikonsoleilla niiden nykytehot tulevat kuitenkin vastaan, joten konsoliversiot eroavat pc:stä hyvin paljon. Niinpä tämä arvostelu perustuu vain ja ainoastaan pelin konsoliversioon.

Tuttua ja turvallista tunnelia

Vaikka Battlefield onkin – ainakin minulle – puhtaasti suuri verkkosotapeli, on uusimmassa mukana myös vakavasti otettava yksinpeli. Siinä seurataan pääsääntöisesti USA:n merijalkaväen tiedusteluosaston kersantti Blackburnin edesottamuksia salaperäisen terroristiuhan kanssa. Terroristien perässä liikutaan ympäri maailmaa ja hypitään välillä myös muiden hahmojen saappaisiin varsin tuttuun tyyliin. Tarinassa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta sitä vaivaa sama stereotyyppisyys kuin kaikkia muitakin nykyaikaan sijoittuvia sotapelejä: vastustajat ovat joko venäläisiä tai epämääräisiä Lähi-idän kansalaisia, ja uhkana toimii suuri ydintuho.

Stereotyyppisyyttä enemmän häiritsee kuitenkin yksinpelin jäykkä putkimaisuus. Pelaaja etenee tarkkaan määrättyjä reittejä ja tapahtumia pitkin kuin tunnelissa ikään ja räiskii läjäpäin vihollisia, joiden tekoäly vastaa lähinnä maalitaulua. Lisäksi pelaaja on pääsääntöisesti pelkän suorittajan tai seuraajan roolissa lähes koko pelin ajan. Putkimaisuus on toki jälleen kerran koko lajityypin perusongelma, mutta laajoista ja avoimista kentistä tutun pelisarjan olisi toivonut pystyvän johonkin parempaan – tosin liika avoimuuskin kostautuu, kuten ensimmäisen Bad Companyn yksinpeli osoitti.

Niin tai näin, yksinpeli tarjoaa kiitettävän sodanmakuisen ja kilpailijoitaan pykälää maanläheisemmän kokemuksen, josta löytyy monia varsin mieleenpainuvia hetkiä, etenkin loppupuolelta. Asearsenaali on laaja, mutkissa on mukavasti potkua ja viholliset kestävät luoteja juuri sopivasti. Pelaajakaan ei ole niin kestävä, ettei tilanteissa olisi jatkuvasti vaaran tuntua.

Yksinpelin lisäksi mukana on kuusi erilaista haastavaa yhteispelitehtävää, joissa voi kokeilla taitojaan kavereiden kanssa, tosin vain verkon välityksellä. Yhteispelihaasteet ovat sinänsä tervetulleita ja mielenkiintoisia, mutta niiden uudelleenpeluuarvo laskee huomattavasti, kun tajuaa, että niiden viholliset ovat aina samoissa paikoissa ja käyttäytyvätkin lähes samoin.

Täydellä höyryllä

Ulkoisesti peli näyttää upealta, tosin vain jos asentaa pelin mukana tulevan 1,5 gigatavun teräväpiirtografiikkapäivityksen – PS3:lla se on osa pakollista kahden gigatavun peliasennusta. Ilman kyseistä päivitystä grafiikan yksityiskohdat kärsivät ja puuroutuvat ikävästi. Eritystä kehua ansaitsee valon käsittely, jonka luonnollisuus ei ole pelkästään kaunista katsoa, vaan sillä on myös pelillistä merkitystä. Pimeästä kirkkaaseen valoon siirtyminen häikäisee hetkeksi, ja valosta taas näkee huonommin pimeämpiin nurkkiin. Tällä on vaikutusta etenkin moninpelissä, jossa valon käyttö on jopa taktinen ase taskulamppujen ja lasertähtäinten säteiden muodossa. Lisäksi valomaailma vahvistaa pelin realismintunnetta.

Silti on myönnettävä, että peli natisee välillä liitoksistaan kamppaillessaan konsolialustan tehojen kanssa. Se näkyy monissa pienissä asioissa, kuten grafiikkapintojen ajoittaisessa leikkaamisessa, pintakuvioiden myöhäisessä latailussa tai kaukaisempien esineiden äkillisessä ilmestymisessä tai katoilussa ja jopa ajoittaisessa nykimisessä. Loppupeleissä nämä seikat eivät pelikokemusta erityisesti nakerra eikä niitä juuri kuvista voi havaita, mutta niiden olemassaolo muistuttaa kuitenkin pelin pc-juurista. Paljon hehkutetun Frostbite 2.0 -pelimoottorin ympäristöjen tuhokaan ei yksinpelissä juuri pääse loistamaan, mutta onneksi moninpelin puolella tilanne on kokonaan toinen.

Erityismaininnan ansaitsee hahmoanimaatio, joka käyttää muun muassa FIFA-peleistä tuttua tekniikkaa. Sen ansiosta kaikki pelihahmot liikkuvat ja toimivat luonnollisen näköisesti, eivätkä näytä liikkuessaan konemaisilta roboteilta, kuten niin monissa muissa peleissä. DICE on myös aina kyennyt luomaan sotapelien parhaan äänimaailman, eikä Battlefield 3 ole tämän suhteen poikkeus.

Verkkosodassa kaikki hyvin

Koska kyseessä on Battlefield, ei kenellekään pitäisi tulla yllätyksenä, että verkkopeli on erinomainen. Mikään muu sarja ei kykene tarjoamaan sellaista ajoneuvojen ja jalkaväen suurta yhteistä sotasirkusta kuin Battlefield. Taistelukentät ovat laajoja ja avoimia, niissä voi tapahtua mitä tahansa eikä yksikään taistelu ole koskaan samanlainen. Battlefieldin verkkosota perustuu astetta hidastempoisemmalle, taktiselle ryhmätoiminnalle, jossa ei ole sijaa yksinäisille susille. Kun koko joukko puhaltaa yhteen hiileen tukien toisiaan ja hyödyntäen ajoneuvoja oikein, on pelissä sellaista oikean sodan makua, etteivät siihen muut pelit yllä. Toisaalta jos oman puolen toiminta on vähemmän järjestäytynyttä, voi kyyti olla kovaa ja sodassa nihkeä fiilis.

Kaikki kartat – betassakin nähtyä pientä Pariisin keskustaan sijoittuvaa kenttää lukuun ottamatta – ovat suuria ja avoimia, ja ne jättävät tilaa monenlaiselle taktikoinnille pelimuodosta riippuen. Ympäristöt ja rakennukset menevät taisteluiden tiimellyksessä näyttävästi hajalle, ja pitkät etäisyydet antavat tilaa myös tarkka-ampujille. Ajoneuvot eivät ole aivan niin räjähdysherkkiä kuin aiemmissa sarjan peleissä, ja mukana on tällä kertaa jopa suihkuhävittäjiä, joille on annettu tarpeeksi ilmatilaa, jotta niillä voi oikeasti lentää.

Hahmonkehitys tapahtuu sekä hahmoluokkakohtaisesti että yleisen kokemustason avulla. Jälkimmäinen avaa kaikkien käyttöön uusia aseita ja varusteita, kun taas tiettyä hahmoluokkaa pelaamalla avaa vain sen käyttöön tarkoitettuja tavaroita. Aseiden kanssa on nyt enemmän säädettävää erilaisten vaihdettavien osien muodossa, joten kaikille luulisi löytyvän omaan pelityyliin sopiva varustus. Hahmoluokkien eli rynnäkkösotilaan, tukisotilaan, pioneerin ja tiedustelijan roolit varusteineen ovat myös kiitettävän yksilölliset, joten kaikille niille on tilausta ryhmissä ja taistelukentällä. Kokemusta saa kiitettävän laajasti kaikenlaisesta toiminnasta, joten pelkkien tappojen jahtaaminen ei ole ainoa keino kehittää sotilastaan.

Pelin pienet tekniset ongelmat eivät tunnu vaivaavan verkkopeliä niin pahasti kuin yksinpeliä, ja sen kokonaisuus tarjoaakin verkkosotaa, johon voi upottaa helposti kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja. Battlefield 3 on parasta suuren mittakaavan modernia verkkosotaa, jota konsoleilla on. Ainakin itse tulen tarpomaan sen sotatantereita vielä pitkään sen jälkeenkin, kun yksinpeli on jo unohtunut.

8/10
Lisää luettavaa