Battlefield Bad Company 2 / Arvostelut / pelaaja.fi

Battlefield Bad Company 2

4.03.2010 // Kirjoittanut: Matias Kainulainen
176

Pc:llä pitkän uran tehnyt Battlefield-sarja saapui ryminällä tämän sukupolven konsoleille parisen vuotta sitten. Battlefield: Bad Company oli oikeastaan sarjan ensimmäinen kunnollisen yksinpelin sisältänyt osa, joka muistetaan myös humoristisesta asenteestaan, hajoavista rakennuksistaan ja tietenkin tutusta Battlefield-tunnusmerkistä, toimivasta ja laajaskaalaisesta moninpelistä. Kakkososa nojaa pitkälti samoihin peruspilareihin.

Tällä kertaa ensimmäisestä osasta tuttu kullanhimoinen veijarinelikko on jälleen väleissä jenkkiarmeijan kanssa, ja ryhmä rämä lähetetään etsimään japanilaisten toisessa maailmansodassa kehittämää ja sittemmin mystisesti kadonnutta superasetta kilpaa venäläisten kanssa. Pommia etsiessä reissataan ympäri maailmaa, tavataan stereotyyppinen pahis ja soditaan hiukan kummallisesti lähes kaikista maailmankolkista löytyviä venäläisiä vastaan. Ympäristöissä onkin mukavasti vaihtelua aina trooppisesta sademetsästä kuivaan aavikkoon ja lumiseen vuoristoon asti, joten kyllästymään ei pääse – joskin paikoin tuntuu siltä, että paikkojen välillä pompitaan hiukan turhankin paljon.

Tunnelmaltaan peli on huomattavasti edeltäjäänsä ryppyotsaisempi ja militaristisempi, eikä esimerkiksi edellisosan golfkärrykaahailun tyyppistä huvittelua ole enää mukana. Myös ryhmän lennokas huumori on hiukan vakavoitunut, mutta onneksi sentään hauska viiksivallu Stillwater on entisensä. Vakavamman asenteen huomaa jo heti pelin alkuminuuteista lähtien. Ensimmäinen kohtaus tuokin paljon syvyyttä pelin muuten melko geneeriseen tarinaan.

Sotaa putkessa

Myös pelin ympäristöt ovat muuttuneet hiukan putkimaisemmiksi, mikä korostuu etenkin kaupunkikentissä. Erilaisia etenemisreittejä ei juurikaan ole, mikä syö ykkösosassa hyvin toteutettua vapauden ja laajojen ympäristöjen tuntua. Ensimmäisessä Bad Companyssa viholliskohtaamiset pystyi paikoin jopa kokonaan välttämään kiertämällä vihollisten vartiopisteiden ohi, mutta tästä ei ole tietoakaan kakkososassa. Vihollisia tulee vastaan jatkuvalla syötöllä eikä suvantovaiheita juurikaan ole. Taisteluita rytmitetään tasaiseen tahtiin vastaan tulevilla ajoneuvokohtauksilla, joita on ängetty mukaan melkoinen määrä. Pelaaja pääseekin niin helikopterin, jeepin kuin tankinkin kyytiin yksinpelikampanjan edetessä. Lisäksi muutamaan otteeseen päästään käyttämään jenkkiarmeijan leluja, kuten UAV-lentohärveliä ja ohjusiskuja.

Putkessa juostessa vihollisten ja omien tekoälyn merkitys korostuu, mutta valitettavasti kumpikaan ei ole Bad Company 2:ssa huippuluokkaa. Varsinkin omat tiimikaverit jäävät lähinnä statistien rooliin, sillä toiminta keskittyy aina pelaajan ympärille. Paikoin myös tuntuu siltä, että omilla on käytössä pelkästään paukkupanoksia, sillä mitään vahinkoa vihollisiin ei tunnu syntyvän.

Talot matalaksi

Edes loistavasti toteutettu, ykkösosastakin tuttu rakennusten tuhottavuus ei onnistu pelastamaan yksinpelikampanjaa. Ominaisuus tuo kuitenkin huimasti lisää realismin tuntua ja muistutusta aseiden tehosta. Tuhoutuvia rakennuksia voi käyttää myös hiukan lieventämään kaupunkikenttien putkimaisuutta, ja etenkin moninpeliin ominaisuus tuo huiman lisäarvon, etenkin kun tällä kertaa rakennukset voivat myös sortua. Muutoin Bad Company 2 näyttää paikoin jo hiukan vanhentuneelta, mutta pelin äänitoteutusta ei voi tarpeeksi kehua. Taistelukentän äänet on jälleen toteutettu aivan uskomattoman hyvin, ja varsinkin aseiden äänissä on kunnolla jytyä. Myös tilaäänet ja erilaisten ympäristöjen vaikutukset ääneen ovat huippuluokkaa.

Yksinpelikampanjasta jää loppujen lopuksi melko vaisu fiilis. Tuntuu jotenkin siltä, että kampanjan suhteen on pelattu vähän liiankin varman päälle eikä riskejä ole uskallettu ottaa. Tämä on hiukan sääli, sillä ensimmäinen Bad Company erottui massasta juuri veijarimaisella tunnelmallaan ja monipuolisuudellaan.

Moninpeli pelastaa päivän

Pelin varsinainen painopiste on kuitenkin edelleen moninpelissä, ja sarjan tutut elementit ovat yhä tallella. Taisteluita käydään maalla, merellä ja ilmassa, keskittyen kuitenkin jalkaväkitaisteluun. Ajoneuvot ovat jälleen suuressa roolissa, ja kokeneet helikoptereiden ja tankkien käyttäjät ratkaisevat taisteluita tuhovoimallaan. Koko ryhmän yhteistyö on kuitenkin myös tärkeää. Näkyvimmät muutokset edellisosan moninpeliin verrattuna liittyvät aseiden tehon hienoiseen kasvattamiseen, hahmoluokkien viilailuun ja sotilaiden automaattiseen haavojenparannukseen.

Ensimmäisestä Bad Companysta tuttu Gold Rush -pelimuoto tunnetaan nykyään pelkkänä Rushina, ja pelimuoto onkin kokenut myös muita pieniä viilauksia. Perusidealtaan asteittain etenevä pelimuoto, jossa toinen joukkue etenee kartassa pommittamalla kaksi kohdetta toisen joukkueen puolustaessa, on kuitenkin ennallaan ja toimii edelleen loistavasti. Taistelut keskittyvät kuin itsestään kohteiden ympärille, ja toiminta on hyvin selkeää. Laajoissa kartoissa rintamalinjojen siirtyminen tarkoittaa yleensä myös uudenlaista ympäristöä. Esimerkiksi Valpariso-kentässä edetään pienestä rannikkokylästä kohti vehreää viidakkoa.

Myös sarjan klassinen, kartalla olevien kohteiden hallintaan keskittyvä Conquest-pelimuoto on tällä kertaa mukana heti alusta lähtien. Näiden lisäksi peliin on lisätty myös kaksi uutta pelimuotoa. Squad Rush on minikokoinen versio esikuvastaan, sillä taistelu käydään vain neljän hengen tiimeissä. Squad DM:ssä taas neljä nelihenkistä tiimiä ottaa mittaa toisistaan ja taistelu kulminoituu yleensä kentästä löytyvän yhden ajoneuvon herruuteen. Tarjolla on myös Hardcore-versiot kaikista pelimuodoista Modern Warfaren henkeen.

Ei kahta samanlaista matsia

Nykytrendin mukaisesti moninpelissä saa avattua uusia aseita ja ominaisuuksia eri hahmoluokille keräämällä kehityspisteitä. Vaikka pisteiden kerääminen tuntuukin paikoin hiukan työläältä, onnistuu moninpeli koukuttamaan mukavasti. Tätä auttaa jokaisen matsin jälkeen ruudussa pyörivät tilastot, joista näkee selkeästi, montako pistettä tarvitsee seuraavaan aseeseen ja leveliin. Näin ollen kynnys sen kuuluisan ”vielä yhden matsin” pelaamiseen pienenee huomattavasti.

Moninpelin suurimpana heikkoutena on karttojen valitettavan pieni määrä. Tarjolla on yhteensä vain neljä karttaa kutakin pelimuotoa kohden, ja Squad-pelimuodoissa käytössä on vain pienennetyt versiot esikuvistaan. Toisaalta Rush-pelimuodossa kartat ovat monivaiheisia ja hajoavat rakennukset sekä dynaaminen toiminta tarkoittavat sitä, että jokainen matsi tuntuu erilaiselta.

Kokonaisuutena Bad Company 2:n moninpeli asettuu mukavasti tasapainoon MAGin realistisemman ja Modern Warfare 2:n arcademaisemman toiminnan välimaastoon. Yksinpeli tuntuu kuitenkin hienoiselta pettymykseltä railakkaan ykkösosan jäljiltä. Onneksi moninpelipuoli on kuitenkin edelleen täyttä rautaa ja tarjoilee kampanjan noin kahdeksan tunnin keston lisäksi tuntikaupalla loistavaa ja koukuttavaa toimintaa. Pelkän yksinpelin takia ei Bad Company 2:ta kannata hommata, mutta moninpelaajat eivät tule pettymään peliin.

8/10

Kommentit

Käyttäjän Janne82 kuva
Janne82
Käyttäjän sane kuva
sane

<3

Käyttäjän F1Nkiller kuva
F1Nkiller

Yksinpelin pituudesta miinusta.

Käyttäjän j4rz4 kuva
j4rz4
Käyttäjän John_Rambo kuva
John_Rambo

Loistava.

Käyttäjän lamanbabana kuva
lamanbabana
Käyttäjän Tontsa kuva
Tontsa

Demon perusteella hyvä

Käyttäjän JaKuBo kuva
JaKuBo

Viihdettä!

Käyttäjän Masa kuva
Masa

taattua bäfää..

Käyttäjän Muksu kuva
Muksu

Taattua laatua.