Raskassoutuista avaruustaistelua
Warhammer 40,000:n sodan täyttämästä synkästä tulevaisuudesta on nähty monenlaisia digipelejä, mutta harvemmin sen massiivisten taistelualusten välisistä kahinoista avaruudessa. Tätä mustaa aukkoa saapuu paikkamaan Battlefleet Gothic: Armada, joka perustuu vanhaan Battlefleet Gothic -pöytäpeliin olematta silti sen suora käännös. Siitä tehty peli seisoo omilla jaloillaan, mutta sillä on myös omat ongelmansa.
Pöytäpelin juuret näkyvät siinä, etteivät taistelut tapahdu kolmessa ulottuvuudessa, vaan komeilla kaksiulotteisilla kartoilla, joilla alukset lipuvat ja kaartelevat majesteettisen hitaasti kuin suuret merilaivat ikään asteroidikenttien ja tähtisumujen keskellä. Tämä sopii peliin hyvin, sillä Warhammer 40,000:n sota-alukset ovat valtavia lentäviä katedraaleja ja monumentteja, joiden on vaikea kuvitella liikkuvan ketterästi, ehkä aurinkopurjeilla varustettuja virtaviivaisia eldar-aluksia lukuun ottamatta.
Pelin kampanjatila sijoittuu Gothic-sektorille, jossa tapahtuu kummia. Kaaoksen joukot nostavat päätään ja orkkien sekä eldarien avaruusmerirosvot aiheuttavat lisäharmia, Keisaria vastustavista separatisteista puhumattakaan. Fanit saavat taatusti lisäiloa siitä, että kampanjan pitäisi enemmän tai vähemmän perustua pöytäpelin kaanonin 12. Mustaan ristiretkeen, jonka tapahtumien keskipisteeseen tarinassa joudutaan. Ilahduttavaa on myös se, ettei peli keskity suurin piirtein kaikkien muiden Warhammer 40,000 -pelien tavoin space marineihin, vaan keisarilliseen laivastoon ja sen komentajiin. Toki pelaaja saa välillä apua myös space marineiden laivastoltakin, mutta pääasiassa keskitytään omiin keisarillisiin aluksiin. Kehuja pitää antaa myös yleisestä tunnelmasta. Harva peli onnistuu kuvaamaan Warhammer 40,000:n sotaisen ankeaa maailma tässä mittakaavassa yhtä hyvin kuin Battlefleet Gothic: Armada, vaikkakin kaaoksen hahmojen ääninäyttely lipsahtaa monesti komedian puolelle.
Vaikka pelin nimessä puhutaan laivastoista, itse taisteluissa on harvemmin kuitenkaan käytössä enempää kuin muutama sotalaiva. Pelin alussa komennettavana on vain pari kevyttä risteilijää, mutta pelin edetessä kerättävällä maineella saa avattua käyttöönsä toinen toistaan suurempia aluksia ja niiden erilaisia versioita. Alusten käyttöä taisteluissa rajoittaa pistemaksimi, sillä figuuripelin tavoin joka aluksella on pistehinta ja taisteluun otettujen alusten pistehinta ei saa ylittää määrättyä rajaa. Pelaajan omien isojen alusten lisäksi taisteluissa voi käyttää myös halpoja ja kertakäyttöisiä saattoaluksia, joista on hyötyä muun muassa tiedustelussa.
Aluksia ei onneksi tarvitse paimentaa kädestä pitäen joka asiassa. Ne ampuvat vihollisia automaattisesti, ja pelaaja voi itse määrittää etäisyyden, jonka ne yrittävät vihollisesta pitää, kuten myös suuntiman ja maalien tärkeysjärjestyksen. Tällä on väliä, sillä joissakin aluksissa aseet ovat sivulla, jolloin niiden kannattaa päästä käyttämään täyslaidallista, kun taas joissakin aluksissa on järeät tykit tai torpedot edessä, jolloin niiden kannattaa pitää nokka kohti vihollisia. Pelaajalla on silti kädet täynnä alusten liikkeen ohjaamisessa, alusten erikoiskäskyjen ja -kykyjen käyttämisessä sekä noin yleensä tilanteen hallinnassa pitämisessä.
Parhaimmillaan pelin taistelut ovat rehellisissä laivasto vastaan laivasto -taisteluissa. Pelin heikkoudet nousevat kuitenkin ikävästi esiin tavoitteita sisältävissä tehtävissä, joita kampanja on täynnä. Saattotehtävien heikot ja hitaat kuljetusalukset aiheuttavat helposti kiroilua, ja viimeistään sitä tekevät tehtävät, joissa pitää saada tietty vihollisalus kiinni, jotta saa kaukosiirrettyä iskujoukon sen komentosillalle. Valitettavasti kohdealukset ajavat karkuun, minkä ehtivät, ja ne pitäisi tavoittaa, ennen kuin ne hyppäävät pois taistelusta. Tämä on raivostuttavan hankalaa etenkin tehtävissä, joissa kohde on nopea ja ketterä eldar-alus, jota hitailla imperiumin aluksilla on lähes mahdoton ottaa kiinni, ellei niitä saa ajettua kartan nurkkaan. Hauskaa tai taktista? Ei todellakaan.
Ongelmaa korostaa se, ettei kyse ole taidoista, vaan peli ei ole reilu. On hyvä, että orkkien, eldareiden, kaaoksen ja imperiumin alukset eroavat toisistaan, mutta mitään tasapainoa niiden välillä ei ole. Tästä johtuen moninpelin voi tällä hetkellä sanoa olevan täysin rikki. Tekoälyllä puolestaan on aina ylivoima välittämättä siitä, minkä kokoinen tai tasoinen laivasto pelaajalla itsellään on.
Kampanjassa etenkin tarinatehtävissä epäonnistuminen ei onneksi lopeta peliä, vaan se vaikuttaa tavalla tai toisella tulevaisuudessa – tietenkin peliä hankaloittavalla tavalla, joten jokaista tehtävää ei silti ole varaa mokata. Sivutehtävissä epäonnistuminen taas syö pitkässä juoksussa pelaajan resursseja Gothic-sektorin ajautuessa yhä suurempaan sekasortoon orkkien, eldareiden ja kaaoksen puristuksessa. Vaikka tarinatilaa pelataankin vain imperiumin joukoilla, lisäpisteitä täytyy antaa dynaamisesta kampanjatilasta, jossa voi pelata myös muilla osapuolilla niin, että niiden laivastoja ja miehistöjä voi kehittää satunnaistaisteluiden sarjoja pelaamalla.
Battlefleet Gothic: Armadassa on paljon hyvää, etenkin sen aihepiirille uskollisen toteutuksen ja ulkoasun puolesta. Pelattavaakin riittää, sillä jo pelkällä tarinakampanjalla on pituutta reilusti toistakymmentä tuntia. Myös oman laivaston alusten valikointi, lisäosien valinta ja kapteenien sekä miehistön omien erikoiskykyjen kehittäminen antavat hyvää syvyyttä pelaamiseen ja taisteluiden taktisuuteen. Onkin ikävää, että peli kompuroi pahasti tekoälyn ja tiettyjen tehtävätyyppien epäreiluuteen ja osapuolten tasapaino-ongelmiin. On hyvä, että peleillä on haastetta, mutta haasteen pitää olla ymmärrettävä ja reilu, etenkin Battlefleet Gothic: Armadan kaltaisissa peleissä, joissa ei ole valittavaa vaikeustasoa lainkaan. Tasapaino-ongelmat on tosin korjattavissa päivityksillä, joten pelin suhteen ei kannata luovuttaa vielä.