Nintendon NES-klassikkokonsolin yksi parhaimmista ja muistettavimmista toimintapeleistä on alun perin vuonna 1988 julkaistu Bionic Commando. Siinä biomekaanisella kädellä varustettu yhden miehen armeija Ladd lähetetään pelastamaan toista pelihistorian tunnettua hahmoa – eli vain Commandona tunnetun räiskintähitin sankaria nimeltä Super Joe. Omintakeinen kikka verrattuna muihin aikalaisiin oli siinä, että biomekaanisen käpälänsä kanssa pelaaja pystyi kiikkumaan ties miltä kielekkeeltä, kurittamaan vihollisia ja torjumaan luoteja.
Ruotsalainen pelitalo Grin teki viime vuonna erinomaista jälkeä päivittäessään Bionic Commandon muun muassa Sonyn ja Microsoftin nykyiselle konsolisukupolvelle. Lisänimellä Rearmed ryyditetty peli säilytti esikuvansa kaksiulotteisen maailman melkein joka suhteessa, mutta yksinkertaisesti paransi ja monipuolisti sen ominaisuuksia sekä nimesi päähenkilönsä tällä kertaa hieman tavanomaisemmin. Nathan Spencer korvasi Laddin, vaikka itse pelin idea ja tarina pysyivätkin tutuilla raiteilla.
Kun Bionic Commando on nyt jälleen muokattu kokonaan uudelleen ja tällä kertaa täysveriseksi kolmiulotteiseksi toimintapeliksi, Grin on taas asialla. Valitettavasti se ei kuitenkaan onnistu kolhaisemaan kultaa toistamiseen. Nathan Spencerin uudet seikkailut ovat niin sanotusti ”ihan mukiinmenevää” ajanvietettä, mutta levykelkassa pyörivä lopputulos olisi kaivannut lisää hiomista ja pelintekijöiden omaa, itsekriittistä tarkastelua. Tällaisenaan pelissä saa kärsiä turhauttavasta hammastenkiristelystä suurin piirtein samassa suhteessa vauhdikkaan toiminnan kanssa.
Hylkiöstä maailman pelastajaksi
Ensimmäisten osien totaalista maailmanvaltaa janoavista fasisteista ja erehdyttävästi kolmannen valtakunnan ”Veitikkaa” muistuttavasta arkkivihollisesta on Bionic Commandon uudessa versiossa siirrytty enemmän päivänpolttavaan aiheeseen eli terrorismiin. Biomekaniikka pelottaa tavallisia sukankuluttajia, ja tämä tekee siitä poliittisesti vaikean aiheen. Entiset sotilassankarit ovat nyt nykyisen sotilaskoneiston jakojäännöksiä, joista osa on heitetty vankilaan. Toiset biokommandot ovat puolestaan kääntyneet isäntiään vastaan ja ryhtyneet terroristeiksi.
Nathan Spencerin pelastaa varmalta kuolemantuomiolta ainoastaan Ascension Cityyn tehty tuhoisa ydinisku, jonka seurauksia sankarimme lähetetään erikoiskäsivartensa kanssa selvittämään. Pakkoeläkkeensä vuoksi Spencer on kohtuullisen ruosteessa, joten vasta pikku hiljaa pelin edetessä hänen kehonsa ”muistaa” lisää biomekaanisen tassun erikoisominaisuuksia. Ensin hän voi esimerkiksi napata terroristeista kiinni ja kelata itsensä jalat edellä näitä päin, tämän jälkeen biokädellä voi viskellä esineitä ja ihmisiä – ja loppujen lopuksi kyberkämmen ojentuu kurittamaan vihollisia vaikka nuijimalla niitä autonromuilla. Kaikki tämä tapahtuu kohtuullisen vaivattomasti ohjaimen vasenta liipaisinta käyttämällä ja analogisauvaa liikuttamalla.
Biomekaaninen erikoiskäsi ei kuitenkaan ole ainoa saatavilla oleva ase, vaan taistelukohtauksia on mahdollista lähestyä myös tavanomaisena räiskintänä. Spencer nimittäin pystyy kantamaan mukanaan kolmea erilaista asetta, joista jo heti pelin alussa käsillä oleva tuliluikku on kohtuullisen tehokas. Tästä kuitenkin löytyy Bionic Commandon yksi isoista ongelmista. Kun vasen liipaisin on pyhitetty kokonaan käpälän hallitsemiseen, pelissä ei ole mahdollisuutta lukittautua kunnolla vihollisiin. Analogitattia painamalla saa tähdättyä, joten ihan sokkona ei pelaajan tarvitse ammuskella – mutta erityisesti epätasaisessa maastossa tulitaistelut ovat melko sotkuista puuhaa. Kädestäkään ei aluksi ole apua montaa vihollista vastaan, koska temppuilun aikana Spencer ehtii imeä lyijyä enemmän kuin tarpeeksi.
Eilispäivän (super)sankari
Uudesta päivityksestään huolimatta Bionic Commando ei varsinaisesti edusta tämän päivän konsolipelaamisen terävintä iskukärkeä. Itse asiassa koko superkädellä heiluminen ja vihollisten heitteleminen ympäriinsä tuntuu aikalailla samalta kuin seittisankarina New Yorkin kattojen yläpuolella seikkaileminen muutaman vuoden takaisessa Hämähäkkimiehen lisenssipelissä. Bionic Commando ei myöskään ole lainkaan sellainen avointa maailmaa tutkimaan kutsuva hiekkalaatikko, jota meille lupailtiin. Pommitettu kaupunki on täynnä ydinlaskeuman pilaamia laikkuja ja rakennusten seinämiä sekä vesialueita, jotka ovat pelkkä savuverho pelaajien suuntavaistoa kaitseville näkymättömille seinille.
Ongelma ei tällä kertaa ole niinkään se, että Bionic Commandossa jokin yksittäinen asia olisi tehty äärimmäisen huonosti. Sen helmasynniksi paljastuu useissa kohdissa pelaajan kohtuuton kurittaminen erehdyksen ja toiston kautta, kuten esimerkiksi kävi allekirjoittaneelle kohdassa, jossa pitää heilauttaa itsensä biomekaanisen käden avulla rotkon yli yhdestä ilmassa kelluvasta miinasta toiseen. Näyttävästä toiminnasta tulee näin helposti ärsyttävää puurtamista, joka ei jaksa kiinnostaa kovin kauaa. Toisin sanoen melkein lähes kaikki Nathan Spencerin erikoisominaisuudet ovat sellaisia, jotka löytyvät muistakin peleistä – ja vieläpä paremmin tehtyinä.
Muualta poimitut ideat, graafisen ilmeen keskinkertaisuus ja hieman puolivillaisesti kasattu kokonaisuus saavat yhdessä aikaan sen, että peli tuntuu auttamattomasti eilispäivän toimintaseikkailulta. Onkin äärimmäisen valitettavaa huomata ajan kulkeneen jonkin nimikkeen ohitse jo ennen sen virallista julkaisupäivää. Bionic Commando ei ole kuitenkaan yksiselitteisesti vain huono peli. Se tarjoaa muutaman hyvän hetken ja pikkunäppärää tekemistä, mutta se on täysin hajuton, väritön, mauton ja ennen kaikkea harmiton. Tutustuminen kannattaa, kunhan sen saa napattua ostoskoriinsa paikallisen halpahallin ale-ammeesta.
Vaihtopelaaja
Kirjoittanut [pelaaja_author:2341]
Kuten Juhakin totesi, on Bionic Commandosta kadonnut jotain oleellista uuden ulottuvuuden myötä. Siinä missä kaksiulotteisessa Bionic Commandossa sekä sen Rearmed-uusintaversiossa heilumismekanismi toimi hiuksenhienolla tarkkuudella, koukulla tähtääminen kolmessa ulottuvuudessa tekee suuren loven hauskan etenemistavan sulavuuteen.
Kiinnityskoukun käytössä on toki omat niksinsä, jotka opitaan kantapään kautta. Sen jälkeen paikasta toiseen kieppumisesta jopa nauttii. Silti vielä pelin loppupuolella syntyy typeriä virhearviointeja mekanismin epätarkkuuden ja mielikuvituksettoman kenttäsuunnittelun takia. Useat hyvät heilumispaikat on tehty sekaviksi terästolppasokkeloiksi, joissa Spenceriä kannatteleva köysi ja pelaajan rytmi sotkeutuvat pahemman kerran.
Koukun käytössä on siis omat ongelmansa, mutta hyvin onnistuneet suoritukset kieltämättä nostavat fiiliksiä kummasti ylöspäin. Siksi ei auta kuin harmitella, ettei varsinainen toiminta suju juuri lainkaan liitelyn yhteydessä.
Vihollisia tulee mätkittyä ja ammuskeltua etupäässä tukevasti maan kamaralla, mikä on toteutettu lukuisissa muissa toimintapeleissä Bionic Commandoa paremmin. Täten toivekuvat nokkelista ja flengaavista pomotaisteluista jättävät odottamaan itseään. Pelin harvalukuisiin vastuksiin mahtuu ihan mukiinmeneviä yhteenottoja, mutta ilmavammat yritykset jäävät laihanlaisiksi.
Ja minkä ihmeen takia Spenceristä on tehty mukacool rastapää, jonka asenne on yhtä ääliömäinen kuin miehen nulikkamainen ääninäyttelijäkin?