Tämä arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden elokuun numerossa 236.
Pysy tuoreimpien arvostelujen tasalla tilaamalla lehti tästä!
Puhdasta Balduria
Voin sieluni korvilla kuulla keskustelun, joka on käyty GrapeOcean-studiossa tämän retroroolipelin nimeämiseksi. Big Gains? Bad Gulper? Boot Garden? Ei, tästä tulee tietenkin Black Geyser! BG-lyhennys viittaa Baldur’s Gateen (1998), tosiajassa pyörivien roolipelien kuninkaaseen. Moni moderni peli on toki kunnianosoitus klassikoille, mutta harvat paneutuvat asiaan pelin nimikirjaimia myöten. Se kertoo paljon asenteesta, jolla unkarilainen studio on ryhtynyt toimeen. Ja sehän on fiksu veto. En ole varmasti ainoa veteraaniropettaja, joka iskee kiinni heti, kun Balduria lämmitellään.
En tietenkään vihjaa, että koko peli on pelkkää kunnianosoitusta rakastetulle ysäri-ihmeelle. Baldur’s Gate alkaa, kun orpo sankari menettää äkillisessä hyökkäyksessä kotinsa ja kasvatti-isänsä, velho Gorionin. Black Geyser alkaa, kun orpo sankari menettää äkillisessä hyökkäyksessä kotinsa ja kasvatti-isänsä, lordi Espenin. Hyvä on, ehkä kyse on suorastaan coverbändimäisestä toiminnasta, vaikka peli saa enemmän omaa identiteettiä juonen myöhemmissä vaiheissa.
Tällainen isometrinen ja läpeensä perinteinen roolipelityyli oli jo kadotettu genre kymmenen vuotta sitten, mutta monet tuoreet ja erittäin hyvät pelit ovat ajaneet genren uutta aamunkoittoa. Oli kyse sitten Pillars of Eternitysta, Divinity Original Sinista tai Pathfinder: Kingmakerista, jokaisen projektin takana on kuitenkin ollut joko erittäin kokenut tai suuri studio tai melko runsaasti rahaa. Black Geyser on pienen tuntemattoman studion tuote, jonka Kickstarter tuotti vain noin 100 000 euroa. Kun tämän tietää, odotukset ovat realistisella tasolla. Black Geyser ei ole huono, mutta se on intoa puhkuva puulaakipelaaja mestarien liigassa.
Perustason roolipelijärjestelmät ovat kuitenkin kunnossa. Pelissä on viisi eri pelattavaa lajia ihmisistä ja kääpiöistä eksoottisempiin feldegug-lumihaltioihin ja djinnin sukua oleviin rilloweihin, joiden kulttuuri on tuhannen ja yhden yön perua. Hahmoluokkiakin on vaikuttavat 11 kappaletta, vaikka ne putoavatkin hyvin tyypillisiin velho-, pappi-, soturi- ja varaskategorioihin. Hahmojen ominaisuudet eivät ole Baldurin tapaan Dungeons & Dragons -muotista, vaan ne pohjaavat samasta kaivosta ammentavaan mutta modernimpaan Pillars of Eternityyn.
Juonikuvio on sentään vähemmän korkeafantasiaa kuin esikuvassaan. Yerengalin maailmassa on toki juonivia jumalia, kirouksia ja velhoja, mutta meiningissä on itäeurooppalaisille peleille tyypillistä raadollisuutta. Valtakunta on helisemässä, kun eteläinen Deron-Guldin kaivoskaupunki kapinoi verohelpotukset mielessään. Pelaajan hahmo joutuu yläluokan alimpana jäsenenä kuninkaan juoksuhenkilöksi ja saa rampata siksi taistelujen lisäksi poliittisissa neuvotteluissa. Game of Thrones -vibat pitävät juonen suurimmaksi osaksi maanpinnan läheisyydessä, vaikka välillä nähdään jopa aikamatkustusta.
Pelin suuremmista heikkouksista ensiksi silmiin osuu kässäri. Baldurmaiset pelit ovat pieni alagenre, jonka useimmissa peleissä on ollut loistotason kirjoittajia. Black Geyser on parhaimmillaankin keskinkertainen ja kliseinen. Dialogissa on tarjolla vaihtoehtoja, joiden on kai tarkoitus olla veijarimaisia, mutta kummallinen höhöttelevä sävy saa pelaajan tuntemaan, etteivät tekijät ole ottaneet omaa tarinaansa vakavissaan. Mukaan mättöön liittyy kahdeksan apuria, joista enintään neljä voi olla kerrallaan mukana tiimissä. Niille on kasattu vallan kivaa persoonallisuutta, mutta ei aivan tarpeeksi, joten kässäri jää keskinkertaiseksi tältäkin osin.
Pelin erikoisin idea on se, että se ei tuomitse pelaajan toimia hyvän ja pahan akselilla, vaan syynissä on ahneuden ja anteliaisuuden taisto. Valtakuntaa vie kaaokseen ahneuden kirous, joka ajaa ihmiset murhanhimoiseen hulluuteen asti. Normaalissa roolipelissä asiat tehdään aina palkkio mielessä, mutta nyt sankarillinen asenne vaatii hynästä kieltäytymistä. Toimet vaikuttavat myös pelimaailman yleisen ahnauden tason kasvuun, mutta kyseisellä mittarilla ei tuntunut olevan niin paljon vaikutusta kuin voisi toivoa.
Pyyteettömyys jääköön nyt kuitenkin sikseen, sillä useimmiten näihin peleihin tartutaan hyvän taistelun toivossa. Esikuvistaan ponnistava mättö on itse asiassa aivan pätevää. Tankit tankkaavat, parantajat parantavat ja velhot taikovat taistelukentän täyteen apureita tai grillaavat viholliset loitsuilla, joita on enemmän kuin tarpeeksi. Hahmot saa automatisoitua tarpeeksi hyvin, jotta pelaajan ei tarvitse tähdätä jokaista taikaa itse. Sekä pelaajan hahmojen että vihollisten tekoäly on kuitenkin melko yksipuolista, joten kummoisia taktiikoita ei kannata odottaa näkevänsä. Voitto ratkaistaan useimmin valmistelupuolella eli hahmojen varustusta tai kykyjä valikoidessa tai taikajuomia valmistellessa.
Tosiaikainen mättö ei ole loistavaa, mutta sen ainoa suuri heikkous on sen määrä. Kartat ovat niin täynnä vihuja, että pelaaja ehtii turtua ennen lopputekstejä. Vasta viimeisen luolaston pomoissa nähdään kiinnostavia mekaniikkoja, jotka vaativat jo oikeaa taktikointia.
Kun tietää Black Geyserin vaatimattomat lähtökohdat ja niihin nähden vakuuttavan lopputuloksen, on ikävä jatkaa nihkeilyä. Kärsivällisyyttä nakertavat kuitenkin niinkin perustavanlaatuiset ongelmat kuin lataustauot. Jokaista siirtymää karttojen tai jopa yksittäisten talojen välillä ladataan pitkään ja hartaasti. Peliä ei voi edes kutistaa ikkunaan ja vaihtaa taustalle jokaisen latausrumban aikana, sillä latauspalkki ei etene, jos peli ei ole aktiivisena sovelluksena. Bugeja on sentään ihmeen vähän. Varhaistestaus on selvästi kantanut hedelmää.
Black Geyseria voi lopulta suositella vain yhdelle ja rajatulle pelaajaryhmälle. Se on innokas kunnianosoitus yhdelle suurimmista roolipeleistä mutta aivan liikaa historian painolastin ikeessä. Esimerkiksi käytettävyys kärsii muinaistyylisten valikkojen kanssa sompaillessa, ja jokainen pelihetki tuntuu siltä, että kaiken tämän on nähnyt aiemmin jo useampaan kertaan. Tekijöillä on kuitenkin selkeästi aikomus jatkaa Yerengalin maailman kehittämistä, ja kun alla on yksi tämän luokan roolipeli, seuraavalla kerralla on kannukset tehdä enemmän omaa.