Kun Orleansin neitsyt sielunsa myi…
Täällä lännessä Dynasty Warriors– ja Samurai Warriors -peleinä parhaiten tunnettu Tecmon Musou-sarja on tarjonnut omanlaistaan taistelutoimintaa jo useamman konsolisukupolven ajan. Tämä oman vankan fanikuntansa etenkin Japanissa löytänyt sarja on pääsääntöisesti sijoittunut Kaukoidän maisemiin, mutta vuonna 2007 julkaistu Bladestorm: The Hundred Years’ War kuvasi omaan omalaatuiseen tapaansa Ranskan ja Englannin välistä sotaa 1300- ja 1400-luvuilla. Nyt siitä on julkaistu uusioversio uusille konsoleille Nightmare-nimisen lisäosan ja muiden pienten uudistusten myötä. Ovatko ne tarpeeksi tekemään kahdeksan vuotta vanhasta pelistä pelaamisen arvoisen?
Päinvastoin kuin muissa Warrior-peleissä, Bladestormissa ei pelata kuuluisilla historiallisilla hahmoilla, vaan nimettömällä palkkasotilaskapteenilla, joka joukkoineen taistelee suuren sodan kummallakin puolella. Lähinnä latausruutujen ja tukikohtana toimivan majatalon keskusteluiden kautta avautuva tarina toki vilisee ajan kuuluisia nimiä. Kuvioissa ovat mukana esimerkiksi Edvard Musta prinssi ja Jeanne d’Arc toki vahvan romantisoidussa muodossa ja reilulla animehenkisellä ulkoasulla varustettuna. Mukana on historiallisia yksityiskohtia ja tapahtumia, mutta peli ottaa niiden suhteen myös suuria vapauksia, joten mistään kovin historiallisesti tarkasta pelistä ei ole kyse, mikä on pelisarjalle ominaista. Samassa hengessä englanninkielinen ääninäyttely on myös varsin kaameaa kuultavaa.
Myös taistelut poikkeavat hieman totutusta kaavasta, jossa kuuluisia sankarikomentaja riehuu taistelukentällä kuin heinämies niittäen satapäin vihollisten rivisotilaita superkombojen avulla päävihollisia etsiessään. Bladestormissa palkkasotilaskomentaja ei yksin kykene juuri mihinkään, vaan hänen on otettava komentoonsa palkkasotilasyksiköitään ja ohjattava niitä. Ryhmillä taistelu ei ole vauhdikasta kombotoimintaa, vaan yksiköiden erikoiskykyjen ja -liikkeiden tarkkaa hallintaa.
”Taistelukentillä kohdataan nyt monia uudenlaisia yksiköitä, kuten velhoja, lohikäärmeitä, peikkoja ja muita fantasiahenkisiä vihollisia”
Taistelu on kuitenkin aivan liian helppoa. Mikä tahansa pelaajan hallitsema yksikkö voittaa tekoälyn ohjaamat viholliset helposti, ja ongelmia eri joukkotyyppien suhteen tulee lähinnä vain alun kokemattomien joukkojen kanssa. Yksiköitä kehitetään pelin edetessä hyvinkin monipuolisesti, mikä helpottaa taisteluita entisestään. Lähimmästä tukikohdasta voi helposti hakea täydennyksiä, joten todellinen uhka on lähinnä aikaraja, sillä tehtävät on tarkasti rajattu kymmeneen minuuttiin. Bladestormin taistelut ovatkin tavallaan paljon taktisempia kuin Warriors-pelien tavanomainen toimintaläiske, mutta samalla myös hidastempoisempia ja tylsempiä.
Taistelukentät ovat suuria ja samalla hieman autioita paikkoja, joissa vaelletaan hikihatussa etsimässä vihollista. Niiden tärkeimmät paikat ovat kyliä, kaupunkeja ja linnoja, joita pitää vallata, tai puolustaa vastaanottamansa tehtävän mukaan. Koska pelaaja ohjaa palkkasotilasta, voi puolta vaihtaa tehtävästä toiseen miten haluaa. Vaikka näin voi lopulta vaikuttaa sodan voittajaan, jää pelaaja hyvin ulkopuoliseksi tarinasta.
Uutta pelattavaa edustaa Nightmare-kampanja, johon myös edellisen version hahmot voi siirtää PlayStation 4:llä. Nightmaren tarinassa Jeanne d’Arc myy sielunsa, jotta Ranska voittaa sodan ja vapauttaa pahuuden voimat. Taistelukentillä kohdataan nyt monia uudenlaisia yksiköitä, kuten velhoja, lohikäärmeitä, peikkoja ja muita fantasiahenkisiä vihollisia. Nightmaren tehtävissä ei lisäksi ole aikarajoja, vaan erilaisia oikeita tavoitteita, ja myös tekoäly tuntuu paremmalta – välillä saattaa jopa hävitä. Nightmare onkin kaikin tavoin parempi pelikokemus kuin emopeli tai alkuperäinen ja ainoa syy alkuperäisen pelin faneille uusioversion hankkimiseen.
Kaikkiaan Bladestorm: Nightmare tuntuu ja näyttää liian vanhalta ollakseen onnistunut uusioversio – sitä ei ulkoisesti ole paranneltu juuri lainkaan. Siinä on silti edelleen omanlaisensa viehätys, ja tietylle sarjan fanikunnalle etenkin Nightmare-kampanja voi kolahtaa. Epäkelpo peli se ei missään nimessä ole, mutta tätä on vaikea suositella muille kuin niille, jotka jo enemmän tai vähemmän tietävät, mitä peliltä voi odottaa. Uusia faneja se tuskin onnistuu hankkimaan.
5/10
Uusiversio, joka ei juuri uudista tai paranna emopeliä edes ulkoisesti. Lisäkampanja on sen parasta antia.
Miika Huttunen