Suosittujen japanilaisten animaatiosarjojen ja sarjakuvien pohjalta tehtaillaan kaikenlaisia lisenssipelejä kuin liukuhihnalta. Monipäiseen ja varsin sankkaan joukkoon mahtuu kuitenkin myös ihan oikeasti laadukasta pelattavaa, ja erityisesti parin viimeisen vuoden aikana pelien tekijät ovat kunnostautuneet erinomaisilla Nintendon DS-käsikonsolille julkaistuilla nimikkeillä.

Silkasta toiminnasta pitäville erityisesti kaksiulotteiset vanhan koulukunnan taistelupelit ovat sitä parasta herkkua, ja viime vuonna julkaistu Bleach: The Blade of Fate on mäiskintää parhaimmillaan. Nyt pelikauppojen hyllyille ilmestynyt Bleach: Darks Souls jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin – ja parantaa peliä lähes jokaisesta mahdollisesta suunnasta. Pelattavia hahmoja esimerkiksi on useita kymmeniä, tarinaa kerrotaan varsin hauskasti ja tarinaa pelattaessa juonta kuljetaan hauskasti monipuolisilla tehtävillä. Bleach-animaatiosarjalle uskollisen visuaalisen ulkokuoren, sisällön ylenpalttisen paljouden ja tasapainon ytimessä on kuitenkin erinomainen kaksintaistelusysteemi.

”Henkikortteihin” perustuva ja hiottu taistelumekaniikka on se, joka erottaa tämän nimenomaisen pelisarjan muista vastaavista mätkintänimikkeistä. Bleach: Dark Soulsissa pelaaja rakentaa erilaisia ominaisuuksia ja erikoiskykyjä sisältävistä korteista itselleen oman taistelupakkansa, jonka avulla vastustaja haastetaan turpakäräjille. Korttisysteemi on tasapainossa ja riittävän monipuolinen, jotta mielenkiinto pelaamisen säilyy pitkään. Samasta syystä taisteluissa pääsee silloin tällöin tapahtumaan myös suoranaisia yllätyksiä.

Bleach: Dark Souls sisältää myös DS-konsolien välisen verkkopelimahdollisuuden. Kaiken kaikkiaan se on erittäin monipuolinen paketti, johon kannattaa ehdottomasti tutustua, vaikka ei mikään Bleach-sarjan fani olisikaan. Anime-sapluunastaan huolimatta pääasia on hyvässä meiningissä, ei monimutkaisen ja useita vuosia jatkuneen tarinan kertomisessa.

8/10
Lisää luettavaa