Kun Electronic Arts sai haltuunsa yksinoikeuden NFL-lisenssiin, pelimaailmassa alkoi melkoinen poru. Vasta nyt firmat ovat heränneet huomaamaan, että jenkkifutispeli ei tarvitse välttämättä NFL-lisenssiä. Jotain ideaa pitäisi kuitenkin olla, ja Blitz: The Leaguessa tämä idea on Asenne.
Peliä suunniteltaessa on selvästi haluttu tehdä peli, jollaista Päättäjät eivät olisi halunneet nähdä. Pieleen meni, sillä tuloksena on peli, joka ei shokeeraa saati viihdytä.
Kurota tähtiin!
Koska NFL-lisenssiä ei ole, Blitz: The Leaguen futismaailma on alkuperäinen visio. Sääntöjä on rukattu ja poistettu kokonaan pelistä. Neljällä yrityksellä on edettävä 30 jaardia, kentällä on kahdeksan pelaajaa joukkuetta kohti eikä rangaistuksia tunneta. Miestä saa taklata ja rouhia niin paljon kuin sielu sietää. Itse asiassa kauhutaklauksista jaetaan pisteitä.
Pelin keskipisteessä olevassa uratilassa pelaaja luo oman joukkueensa 3. divisioonaan ja lähtee johtamaan sitä mestariksi. Toimenkuvaan kuuluu pelaamisen lisäksi jokaisen pelaajan valmennuskuvioiden säätäminen, lisäpelaajien värväys, varusteiden parantelu ja jopa doping-ringin pyörittäminen.
Hidastempoinen mikromanagerointi on melkoinen vastakohta itse futikselle, joka on nopeatempoista ja yksinkertaista. Itse tympiinnyin managerointiin melko nopeasti, sillä kovasta ja aikaa vievästä näperryksestä ei saa juuri mitään palkintoa. Onneksi peruslinjallakin pärjäsi.
Kuivaa kapinaa
Kentän puolella toiveet särkyvät nopeasti. Blitz: The League on arcadefutista yksinkertaisimmillaan eikä hyvällä tavalla. Pelaajat säntäilevät ympäriinsä kuin päättömät kanat, eikä mitään hienouksia tunneta. Kuviot natsaavat kohdalleen noin 50 prosentin tarkkuudella, ja niistä seuraa joko kymmenien jaardien etenemisiä tai karmeita säkityksiä. Edes kaksinpeliä ei juuri jaksa, koska peli on koko ajan niin epämääräistä sähellystä.
Erikoisuutena komeat onnistumiset, pään aukominen vastustajalle ja muut lajin hienoudet kasvattavat boostimittaria, jonka täytyttyä saa räväytettyä kehiin pysäyttämättömiä erikoisliikkeitä. Niitä ei tosin tarvita, sillä tekoäly on pelkkä vastaantulija. Vastustajat ovat pujottelukeppejä, joiden ohi hipsutellaan maalialueelle tai pelinrakentajan kimppuun. Näin ainakin siihen asti, kunnes pelaaja repäisee vähän kaulaa. Sitten kumilenkki paukahtaa ja yllättäen tekoäly muuttuu täydelliseksi futiskoneeksi.
Kyseessä on siis kaikin puolin keskikertainen futispeli, mutta voi sitä asennevammaa! Jollekulle on välähtänyt, että tympeyttä voisi piristää reippaalla kiroilemisella, fetissiasuisilla cheerleadereilla, vastustajan lahjomisella ja doping-aineiden käytöllä. Tämä voisi olla totta, mutta koko idea on jätetty puolitiehen. Kuivat käytetäänkö dopingia kyllä vai ei? -tekstilaatikot eivät varsinaisesti saa iloa irti tai kapinatunnelmaa pintaan. Kehno peli on kehno peli, vaikka siinä olisi miten monta f**kia.
Osataan sitä oikeastikin
Pelin parasta osa-antia ovat sen runsaat, kieli poskessa tehdyt viittaukset NFL:n vähemmän kunniakkaisiin tähtihetkiin, jotka saavat Blitz: The Leaguen meiningin tuntumaan hetkittäin melkein realistiselta.
Pelissä esiintyvä Mike Mexico, innokkaasti juokseva quarterback, on viittaus Washington-QB Michael Vickin salanimeen. Mies kävi hoitamassa noloja sukupuolitautejaan Ron Mexico -salanimen turvin. Uutisen levittyä Mexico-nimellä varustetut Washingtonin pelipaidat olivat jättimenestys.
Joskus vieraspeleissä maalin tehnyt pelaaja näyttelee vetävänsä housunsa kinttuihin ja pyllistävänsä kotiyleisölle. Minnesota Vikingsin Randy Moss kuittasi oikeasti pari vuotta sitten kyseisestä tempusta tuntuvat sakot, pelikiellon ja ämpärikaupalla julkista paheksuntaa.