Viime vuonna julkaistu Boom Blox on edelleen yksi Wiin ehdottomista puzzle-helmistä. Siinä teoriassa yksinkertaisesta pallon viskelemisestä saatiin tehtyä kieron viihdyttävää ja hoksottimia vaativaa hupia, kun pelaajat yrittelivät kehitellä mahdollisimman pitkiä ketjureaktioita rajatulla määrällä ammuksia. Pääosin ideana on siis käyttää Wiimotea viskomaan erilaisia palloja, joilla yritetään saada mahdollisimman monta kentille sijoitettua timanttia hajalle.

Luonnollisesti ihan näin simppeliä homma ei muutamaa opetuskenttää lukuun ottamatta ollut, vaan pelaaja joutui tarkan heittokäden lisäksi miettimään kentillä vaikuttavia ympäristötekijöitä, liikettä, järjestystä ja ties mitä.

Pelille jatkoa tarjoava Boom Blox Bash Party jatkaa pääpiirteittäin edeltäjänsä linjoilla. Samalla se kuitenkin pyrkii tekemään kaiken paremmin ja suuremmin kuin edeltäjänsä. Tällaisessa pelissä se luonnollisesti tarkoittaa lähinnä uusia puzzleja ja uusia tapoja toteuttaa niitä, mutta myös pelin yhteisöllisyyteen on panostettu.

Tärkeimpänä uudistuksena ovat uudet ympäristöt, erityisesti vesi ja avaruus. Kun pelaaja aikaisemmin pystyi melko varmasti luottamaan siihen, miten kulloinkin viskattu pallo lentää, joutuu näissä uusissa kentissä ottamaan huomioon aivan uusia asioita. Vesi vaikuttaa usein pallon lentorataan todella paljon, kun taas painovoimattomassa tilassa osumien ja palikoiden reaktiot ovat huomattavan erilaiset kuin normaalisti.

Pesäpallona luoksesi lennän

Uudet ympäristöt eivät ole ainoa uusi asia, jolla Bash Party on kehittynyt edeltäjästään. Erityisesti uudet pallot ovat huomionarvoisia. Slingshot-ominaisuudella kentillä olevia palkkeja voi ammuskella ritsan tavoin päin muita palikoita. Viruspallo taas levittää osuessaan osumapisteensä ympärille tuhoavaa virusta. Myös eri tavoin vaikuttavia ja erimuotoisia uusia palikoita on tarjolla.

Pelin yli 400 uutta kenttää tarjoavat uusien ominaisuuksien ja ympäristöjen kannalta mukavasti vaihtelua. Ympäristöjen mukaan jaetut alueet jakautuvat vielä useampaan lajiin, jotka pääsääntöisesti vaikeutuvat jatkuvasti. Avaruusympäristössä räjäytellään ensin asteroideja, ja sitten vaihdetaan esimerkiksi avaruusgolfiin. Vaihtelua piisaa, ja tarjolla olevien vaihtoehtojen vuoksi ei kannata masentua, vaikka yksi kenttä jollakin hetkellä tuntuisi ylitsepääsemättömältä.

Teknisesti Boom Blox Bash Party toimii moitteettomasti. Grafiikka on himpun verran edeltäjää terävämpää eikä pelimoottori hyydy pitkissäkään ketjureaktioissa. Oikean osumakohdan valitseminen ohjaimella on sulavaa, ja lukitusominaisuuden ansiosta millintarkkojenkaan heittojen suorittaminen ei ole ongelma.

Bash Partyn taru ei lopu edes tarjolla olevaan 400 kenttään. Uudella, tehokkaalla kenttäeditorilla voi rahkeiden riittäessä loihtia kaupallisen tason kenttiä, ja sekä pelaajien että tekijöiden uusia kenttiä voi ladata netistä. Arvosteluversiossa tätä ominaisuutta ei kuitenkaan ollut tarjolla.

Kaiken kaikkiaan Boom Blox Bash Party on pitkästä aikaa viihdyttävä puzzlepeli. Boom Blox oli toki laadukas, mutta ainakin allekirjoittaneelle se kävi hyvin nopeasti tylsäksi. Bash Party taistelee parhaansa mukaan tätä vastaan erilaisilla pelitiloilla ja paremmalla toteutuksella, ollen kaiken kaikkiaan kokonaisvaltaisesti parempi peli.

Ohjaajan uudet kujeet?

Mies Boom Bloxien takana ei ole ihan perinteinen pelisuunnittelija. Pelien henkisenä isänä on nimittäin elokuvaohjaaja Steven Spielberg. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun herra on kunnostautunut pelibisneksessä. Vanhemman polven pelaajat varmasti muistavat vielä pc-seikkailupeli The Digin, jonka tarinaa Spielberg oli ideoimassa. Näiden lisäksi miehellä on ollut näppinsä pelissä myös EA:n Medal of Honor -sarjan tekemisessä.

9/10
Lisää luettavaa