Brink on joukkuepohjainen räiskintä, mutta Brink ei halua olla tavanomainen joukkuepohjainen räiskintä. Siinä ei juosta ympäri kenttää tappoja metsästäen tai kärkytä paikkaa tuloslistojen kärjestä, vaan työskennellään joukkueena yhteisen päämäärän eteen.
Splash Damage ei ole ensimmäistä kertaa asialla Brinkin parissa. Pelin perusteet ovatkin monelta osin tuttuja studion aikaisemmista Enemy Territory -verkkoräiskinnöistä. Taistelujen voittajat eivät määräydy tappojen perusteella, vaan joukkueiden on suoritettava useita tehtäviä ennen ajan päättymistä toisen joukkueista keskittyessä yleensä suojelemaan kohteitaan vastustajan hyökkäykseltä. Kenttien rakenne on moniosainen, eli yhden tehtävän suorittaminen johtaa seuraavaan tehtävään. Lisäksi kentissä on sivutehtäviä, joiden suorittaminen voi esimerkiksi avata uuden etenemisreitin vihollisen selustaan. Tehtäväpohjaisuus tarjoaa mainiota vaihtelua valtavirtaverkkoräiskinnöille, ja yleensä taisteluiden voittaminen vaatii monien hahmoluokkien yhteistyötä ja joukkuepeliä.
Nurmipora vai lämäri?
Hahmoluokilla on merkittävä rooli pelin rakenteessa. Neljällä hahmoluokalla on omat kyvykkyytensä, joita hyödynnetään paitsi joukkuetovereiden tukemiseen, myös tehtävien suorittamiseen. Esimerkiksi esteiden räjäyttämistä vaativat tehtävät onnistuvat vain sotilaalta, mutta räjähteitä tulee suojata puolustavalta joukkueelta. Pioneerit ja vakoojat taas voivat nopeuttaa korjaus- ja hakkerointitehtäviä käyttämällä työkalujaan samanaikaisesti. Lääkintämiesten rooli painottuu eniten tavallisiin tukitoimiin, mutta elvyttäminen on yleensä tärkeää, koska sen avulla joukkueet pysyvät helpommin yhdessä ja säästävät arvokasta aikaa vähentyvän juoksentelun vuoksi.
Jokaisella hahmoluokalla on myös omat erityisvahvuutensa. Esimerkiksi sotilaat voivat heittää polttopulloja ja tainnutuskranaatteja, pioneerit taas pystyvät asettamaan konekivääritorneja ja miinoitteita puolustusasemiin ja vakoojat kykenevät ottamaan kaatuneiden vihollisten ulkoasun. Taistelutaitojen lisäksi pelaajat voivat hyödyntää hahmon erikoiskykyjä joukkuetoverien ominaisuuksien parantamiseen. Pelikokemuksen myötä hahmoille voi avata myös uusia kykyjä, kuten lääkintämiehen kyvyn nopeuttaa pelikaverien terveyden palautumista.
Brinkin luonteen vuoksi hahmoluokkien tasapainolla on tärkeä rooli pelin dynamiikassa. Käytännössä kaikissa kentissä jokaisesta hahmoluokasta on hyötyä, mutta koska kaikki luokat voivat käyttää samoja aseita, ovat niiden taistelukyvyt hieman vääristyneet. Pioneerit ovat tulivoimassa muita hahmoluokkia edellä tykkitorniensa ja miinoitteidensa ansiosta. Niihin verrattuna esimerkiksi sotilaat eivät saa oikeastaan mitään etua, sillä polttopullot ja tainnutuskranaatit ovat hyödyllisiä lähinnä erikoistilanteissa. Toki sotilaat voivat antaa joukkueelleen ammustäydennyksiä, mistä on hyötyä etenkin puolustustilanteissa, mutta esimerkiksi raskaimpien aseiden rajoittaminen sotilaiden käyttöön olisi voinut tasoittaa hahmoluokkien tasapainoa.
Hahmoluokkien lisäksi oman soturinsa ulkoasua voi muokata monipuolisen vaate- ja varustevalikoiman avulla. Alussa valittavana on vain muutamia vaihtoehtoja, mutta pelikokemuksen myötä valinnanvara kasvaa. Ainoa pelillistä eroa tuova valinta on hahmon koko. Kaapit ovat kömpelöitä, mutta ne voivat käyttää raskaimpia aseita, normaalikokoiset hahmot ovat kompromissi aseistuksen ja ketteryyden välillä ja luikut liikkuvat liukkaasti, mutta eivät voi käyttää kuin kevyimpiä aseita. Ehkä juuri monipuolisten ja hauskojen muokkausominaisuuksien vuoksi viihdyin Brinkin hahmonmuokkausvalikossa poikkeuksellisen paljon, vaikka tavallisesti en erityisesti olekaan pukuleikeistä välittänyt.
Bottimotti
Tarina ei ole Brinkin vahvuus. Peli sijoittuu dystopiaan, jossa vähemmistö ihmisistä voi hyvin valtaisan Arkin seinien turvassa ja enemmistö riutuu ulkopuolella. Arkin turvallisuusjoukot pitävät järjestystä yllä, mutta Arkin ulkopuolella herää vastarintaliike, joka käy taisteluun turvallisuusjoukkoja vastaan. Käytännössä tarinatila koostuu kuitenkin vain yksittäisistä taisteluista, joiden välillä näytetään välianimaatioita.
Kampanjan voi pelata sekä yksin- että moninpelinä, mutta yksinpelikokemuksena Brink on surkea. Periaatteessa yksinpeli on samaa tavaraa kuin moninpelikin, mutta peliseuran virkaa toimittavat tekoälyn ohjaamat botit, jotka menevät menojaan välittämättä tuon taivaallista pelaajan tekemisistä. Välillä ne saattavat osallistua tehtävien suorittamiseen, toisinaan taas kaikki jää pelaajan harteille. Botteja ei voi käskyttää tietyn kohteen kimppuun, vaan valtaosan ajasta ne puskevat hiki hatussa kohti päätehtävää. Toisaalta botti-lääkintämiehet ymmärtävät usein ihmispelaajia paremmin elvyttää kaatuneita kumppaneita, mutta muuten ne ovat kelvotonta peliseuraa. Puolustuksessa botit hoitavat hommansa hieman paremmin, mikä juontuu puolustustehtävien yksinkertaisuudesta.
Pettymys on myös pelin haastetila, joka soveltuu lähinnä pelin perusasioiden opetteluun. Neljässä kentässä tutustutaan erilaisiin tehtäviin, taisteluun ja liikkumiseen. Haastetilan kentät kannattaa pelata kertaalleen läpi, sillä jokaisen kentän kahden ensimmäisen vaikeustason suorittaminen avaa hahmojen käyttöön pelin koko asearsenaalin varusteineen, mikä on melkoinen korvaus vain noin tunnin uurastuksesta. Hyvin toteutettu haastetila olisi voinut tarjota hauskaa vaihtelua tavallisille taisteluille, mutta tällaisenaan se tuntuu kovin turhalta.
Brinkour
Eräs Brinkin mielenkiintoisimmista ominaisuuksista on S.M.A.R.T, Smooth Movement Across Random Terrain. SMARTin ansiosta pelissä ei ole mystisiä polvenkorkuisia kiipeämättömiä esteitä, vaan mikäli este on riittävän matala, sen päälle voi kiivetä juoksunappia pohjassa pitämällä. Todellista parkour-henkeä peliin saa valitsemalla hahmolleen kevyen rakenteen, jolloin hahmo liikkuu nopeammin ja voi kiivetä korkeampien esteiden yli, vaikka vastapainona hahmo voi kantaa vain kevyempiä aseita. Maaston hyödyntäminen on taitolaji, ja se mahdollistaa joskus ovelia koukkauksia, mutta heilauttaa taistelun vaakakuppia vain harvoin.
Jos Brinkin ominaisuuksia tarkastellaan paperilla, vaikuttaa peli todella kiinnostavalta. Ehkä siksi odotukseni peliä kohtaan olivatkin varsin korkealla. Valitettavasti huomasin pelin pariin päästyäni monen kiinnostavalta vaikuttaneen ominaisuuden peittyvän ikäviin ongelmiin. Brinkin pahin ongelma on, että peli on turhan usein todella tylsä. Tämä on seurausta pelin tehtäväpohjaisuudesta ja kenttärakenteesta, sillä kartoissa on lähes poikkeuksetta pullonkaulakohtia, joihin puolustava joukkue voi kasautua. Tämän vuoksi taistelut ovat pahimmillaan toistakymmentä minuuttia kestäviä asemasotia, joissa puolustava joukkue lymyää kohteen ympärillä ja hyökkääjät hakkaavat päätään puolustusmuuriin. Tilanteet eivät ole kummaltakaan puolelta koettuna hauskoja, mutta ne toistuvat, koska sumputustaktiikka on käytännössä aina toimivin puolustus. Taistelufiilistä heikentää myös aseistuksen munattomuus. Aseet ovat tolkuttoman epätarkkoja, ja vihollisia saa usein räiskiä lipastolkulla.
Brinkin sisältö on myös nähty melko nopeasti. Kun kaikki aseet saa avattua haastetilassa kertayrityksellä ja varsinaista pelattavaa on vain kahdeksan kartan verran, ei peli jaksa pitää mielenkiintoa yllä pitkään. Hahmojen ominaisuuksista vain harvat ovat niin houkuttelevia, että seuraavaa tasoa jaksaisi kärkkyä, ja jotenkin kuvaavaa on, että täyteen kehitetystä hahmosta saatavan saavutuksen nimessä kehotetaan tekemään uusi hahmo.
Ei Brink ole läpeensä huono, mutta isot ja pienemmätkin ongelmat tekevät pelikokemuksesta kauttaaltaan keskinkertaisen. Splash Damage on kyllä irrottautunut perinteisestä räiskintäpelikaavasta, muttei kovin onnistuneesti.
Vaihtopelaaja
Etenkin tiimipohjaisten räiskintäpelien ystävänä odotin Brinkiä innolla. Mitä enemmän sain pelistä tietää, sitä enemmän odotukset kasvoivat. Kun viimein sain tilaisuuksia testata pelin ennakkoversioita, kaikki vaikutti todella hyvältä. Kyllä nämä pikku rosoisuudet saadaan vielä karsittua julkaisuun mennessä – vaan kun ei saatu.
Brink kyllä onnistuu erinomaisesti siinä, mitä se pääasiassa yrittää, eli saada pelaajat pelaamaan joukkueena roolinsa mukaan. Se toimii, koska vaihtoehtoa ei oikeastaan ole – Brink ei ole yksinäisten susien peli. Myös paljon mainostettu parkour-liikkuminen toimii, joskaan itse en sille erityistä käyttöä lopulta löytänyt.
Pelin persoonallisten hahmomallien vuoksi niiden ulkoasun muokkaaminen on hauskaa ja omista hahmoista saa taatusti yksilöllisen näköisiä, mikä onkin iso plussa. Valitettavasti aseiden suhteen homma ei kuitenkaan toimi. Niissä on yksinkertaisesti liian vähän eroja, jotta olisi mitään väliä, mitä mutkaa lopulta käyttää, välittämättä siitä, että niitäkin voi muokkailla erilaisilla lisäosilla.
Pahinta on kuitenkin ainakin Xbox 360 -version sietämättömän tökkivä ruudunpäivitys ja kankea hahmoanimaatio. Parkour-liikkuminen vielä sujuu melko sulavasti, mutta räiskinnässä tunnelma on kuin pelaisi kymmenen vuotta vanhaa peliä. Tähtääminen on tönkköä ja räiskinnän tuntuma ankeaa.
En voi sanoa muuta kuin että henkilökohtaisesti Brink on lopulta pettymys. Peli ei ole huono, mutta sen tiimitoiminnasta nauttiakseen pitää sietää kankeaa räiskintää. Sisältöäkin voisi pelikarttojen ja -tilojen puolesta olla enemmän.