Monet kehittäjät ovat vähitellen alkaneet havaita sen, minkä lähes kaikki 1990-luvun pc-seikkailuista nauttineet pelaajat ovat tienneet Wiin todellisen luonteen paljastumisesta lähtien. Konsolin liikkeentunnistusohjaus ja infrapunatähtäys ovat omiaan vanhan ajan seikkailupeleille, jotka hyödyntävät niin sanottua “osoita ja klikkaa” -pelimekaniikkaa. Nyt vuorossa on Director’s Cut käännös lajityypin ehdottomiin klassikoihin lukeutuvasta Broken Sword: Shadow of the Templarsista.
Alunperin vuonna 1996 julkaistu Broken Sword on pysynyt ennallaan. Pääroolissa on amerikkalainen George Stobbart, jonka loma Pariisissa lähtee uusille urille kahvilan pommituksen myötä. Kahvilassa itsekin asioinut George lähtee viehättävän toimittajan Nicole Collardin kanssa tutkimaan pommitusta, joka liittyy lukuisiin murhatapauksiin. Sanomattakin on selvää, että kaksikko joutuu keskelle kansainvälistä salaliittoa, joka johdattaa heidät muinaisen Temppeliherrain ritarikunnan salaisuuksien jäljille – useita vuosia ennen Dan Brownia.
Raikkaana uudistuksena Director’s Cut lisää seikkailuun täysin uusia osuuksia, joissa murhatapauksia tutkitaan Nicolena. Uusi materiaali on saatu ujutettua alkuperäistarinan sekaan sujuvasti, ikään kuin se olisi aina ollut osa seikkailua. Ylimääräistä pelattavaa riittää muutamiksi tunneiksi, mikä tekee Nintendo-versiosta katsastamisen arvoisen myös alkuperäisen version kolunneille konkareille. Edes ajan hammas ei ole päässyt kuluttamaan hyvän tarinan, hahmojen ja pulmatilanteiden viehätystä.
Muistoja, muistoja…
Tarina uusine käänteineen ajaa yhä asiansa, mikä pätee myös Broken Swordin mekaniikkaan. Kursorilla osoitetaan, minne sankaria halutaan liikuttaa, mitä tämän halutaan tutkivan tai ketä hänen halutaan jututtavan. Keskusteluaiheet valitaan aihepiiriä kuvastavilla ikoneilla, mutta niin sanottuja vääriä valintoja ei ole. Mekaniikka itsessään on toimivaksi osoitettu, vaikka Wii-ohjain ei olekaan yhtä tarkka ja sulava kuin hiireen tottuneena toivoisi. Ajoittaisista töksähtelyistä huolimatta ruudun osoittelu ajaa asiansa juuri sellaisella tarkkuudella kuin on tarpeen.
Iskevää tarinankerrontaa höystetään varsin nokkelilla pulmilla, joissa totuttuun tapaan koetellaan niin aivonystyröitä kuin sisälukutaitoakin. Sen sijaan, että jokaista omasta tavaravalikoimasta löytyvää esinettä olisi testattava kaikkeen ruudulla näkemäänsä, pulmat ovat lähestulkoon aina itse pääteltävissä. Useimmiten tulee harmiteltua, kuinka ratkaisua ei huomannut aikaisemmin, sen sijaan, että se olisi ollut epälooginen tai epäreilu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pulmat olisivat päivänselviä. Mikäli jumiutuminen iskee, on mukaan ujutettu uusi ja kätevä vinkkijärjestelmä.
Näyttävyyttä on pyritty parantamaan uusilla keskustelukuvakkeilla, jotka välittävät hahmojen ilmeet ja tunnetilat. Muutoin yleisilme on pysynyt muuttumattomana 13 vuoden takaisesta alkuperäisseikkailusta, ja erittäin jäykkiä animaatioita lukuunottamatta Broken Sword on yhä melko näyttävä peli piirrettymäisine grafiikkoineen. Retro-ilme toimii, mutta kontrastiero uuden ja vanhan pelin välillä on turhan selkeä. Samainen efekti on myös äänipuolella, jossa hyödynnetään sekä alkuperäisiä ääniklippelä että tuoreempia nauhoituksia. Seurauksena taso vaihtelee kristallinkirkkaasta putken kautta puhutuksi.
Aika on ollut suopea Broken Swordia kohtaan, sillä hyvä tarina ei vanhene helposti. Myös pelimekaniikka toimii hyvin Wiillä, mikä toivon mukaan herättäisi myös muut vanhat seikkailupelijättiläiset horroksestaan.