Broken Sword: The Angel of Death

Luvassa on jälleen kerran muinaisia mysteerejä, salaliittoja ja tietenkin myös temppeliherrojen salaisuuksia.

14.2.2013 09:07

Neljännen osansa myötä Broken Sword -sarja palaa juurilleen. Poissa ovat kömpelöt toimintaosuudet, sillä lopputulos on perinteisen kaavan mukaan tehty laadukas seikkailupeli.

The Angel of Death on monella tapaa paluu seikkailupelien juurille. Siihen ei ole tällä kertaa yritetty lisätä keinotekoisesti toiminnallisempia osuuksia tai mitään muutakaan ylimääräistä. Nyt se on pelkästään tarinaa, dialogia ja ajoittain jopa pirullisen haastavia, mutta silti pohjimmiltaan loogisia ongelmia. Tuntuu siltä, kuin pelin suunnitellut seikkailupeliveteraani Charles Cecil ja Revolution Studios olisivat tehneet juuri sitä, mitä fanit ovat jo vuosien ajan halunneet: tyylipuhtaan perusseikkailun. Pelin sankarina toimii edelleen sarjan aina hyväntuulinen, joskin myös hieman liian rennosti asiat ottava seikkailijalakimies George Stobbart. Edellisosan tapahtumista on kulunut vuosi, ja George on ajautunut hanttihommiin takuurahoja maksavaan toimistoon. Karu arki kuitenkin katkeaa, kun kuvioihin astuu perinteinen kohtalokas nainen, johon Geroge ihastuu. Myös vanha asiapari, ranskalainen reportteri Nico Collard, palaa takaisin. Luvassa on jälleen kerran muinaisia mysteerejä, salaliittoja ja tietenkin myös temppeliherrojen salaisuuksia, joista George ei tunnu pääsevän millään eroon. Seikkailuiden perinteiden mukaisesti George, ja samalla myös pelaaja, tuntuu olevan keskellä tapahtumia, joista kaikki muut hahmot tuntuvat tietävän enemmän.

Kaikki hoituu hiirellä

Seikkailupelien ystävät ovat pelin kanssa heti kuin kotonaan. Vaikka ympäristöt ovat kolmiulotteisia, on pelattavuus kuin suoraan vanhoista kaksiulotteisista seikkailupeleistä. Pelihahmoa voi ohjata suoraan näppäimistön avulla, mutta helpoiten se hoituu perinteiseen tyyliin hiiren kursorilla osoittamalla ja nappia naksauttamalla. Muutoinkin pelattavuus on viimeisen päälle hiottu. Hiiren kursori muuttuu sen mukaan, kun sen alle ruudulla osuu jotain mielenkiintoista, ja esineiden ja asioiden kanssa voi vuoro vaikuttaa napinpainalluksella. Varusteluettelo on näppärästi sijoitettu ruudun yläosaan, josta sen saa halutessaan näkymiin ja näin käsiksi sen esineisiin. Helppoa ja sulavaa. Myös ulkoasu ja äänimaailma tukevat seikkailutunnelmaa. Hahmot ovat lievästi sarjakuvamaisen liioiteltuja, mutta se vain antaa niille lisää persoonallisuutta. Erilaiset peliympäristöt ovat upeita ja yksityiskohtaisia ja myös todella erilaisia. Ääninäyttely on kautta linjan laadukasta, mutta joidenkin hahmojen liioiteltu stereotypiasointi voi tosin ärsyttää joitakin pelaajia. Musiikki on elokuvamaista laatua ja vaihtelee tilanteen mukaan tunnelmaa rakentaen. Tekninen toteutus on pieniä, ajoittain esiintyviä graafisia lapsuksia huolimatta moitteetonta ja pelattavuus kunnossa. Entäpä sitten itse seikkailu?

Aivot pois narikasta

Seikkailupelinä The Angel of Death vaatii pelaajalta huomattavasti enemmän hoksottimia kuin nykypelit yleensä. Pelaajan pitää osata etsiä ja huomata yksityiskohtia sekö yrittää eri asioita. Pelin ongelmat eivät todellakaan ole mitään vipujen vetämistä ja laatikoiden raahaamista paikasta A paikkaan B, vaikka muutama sellainenkin kohta esiintyy. Pelaajan täytyy kärsivällisesti keskustella muiden pelihahmojen kanssa ja lähestyä ongelmia annettujen tavaroiden ja vaihtoehtojen kautta. Seikkailupelien peruskaavan mukaisesti ongelmiin on vain yksi ratkaisu. Pelin ongelmat ovat pääsääntöisesti päteviä, mutta joskus myös ärsyttäviä. Ne ovat yleensä sen juuri sen verran vaikeita, että pelaaja voi rehellisesti taputella itseään olalle jostain kohdasta selvittyään. Huumoriakaan ei ole unohdettu, sillä monet ongelmien ratkaisumallit, ja varsinkin hahmojen välinen dialogi, saavat hymyn huulille. Täysin saumatonta ei ongelmiensuunnittelu kuitenkaan ole. Monissa tapauksissa ongelmat on ratkottava juuri oikeassa järjestyksessä, vaikka sitten kaikkea mahdollista kokeilemalla. Peli ei anna pelaajalle pienintäkään vinkkiä siitä mitä pitäisi tehdä, joka voi ajoittain johtaa turhauttavaan edestakaisin ravailuun ja esineiden turhaan naksutteluun. Pahimpia ovat tilanteet, jossa pelaajan pitäisi poistua paikalta avatakseen uusia mahdollisuuksia äsken vieraillussa paikassa. Onneksi kaikkiin peli ongelmiin saa vinkkejä ja lopullisen ratkaisun sen kotisivuilta, ja linkki näihin vinkkeihin löytyy suoraan pelin valikoista. Näin apu on aina saatavilla, jahka pelikone on vain verkossa. Broken Sword: The Angle of Death on kuin vanha takki. Se lämmittää ja tuntuu turvalliselta, muttei juuri yllätä. Se on hyvin kirjoitettu, suunniteltu ja sisältää paljon laadukasta dialogia. Peli on takuutyötä alan ammattilaisilta ja varmaa kamaa perinteisten seikkailupelien ystäville. Ja miksei myös muillekin.

Tapahtunut tähän mennessä

Broken Sword -pelien tarinat ovat kuvitteellisia, mutta ne perustuvat aina oikeaan historiaan ja mytologisiin teksteisin. Historialliset faktat ovat yleensä paikkansapitäviä ja pelaamalla voi oppia paljon. Sarjan sankarikaksikko George ja Nico ovat olleet sarjan myötä monessa mukana. Broken Sword (1996) Pariisissa lomalla oleva lakimies George sotkeutuu ranskalaisen toimittajan Nicon kanssa ensimmäistä kertaa temppeliherrojen ympärillä pyörivään salaliittoon ja kulttiin. Seikkailu kuljettaa parivaljakkoa ympäri maailmaa. Broken Sword II: The Smoking Mirror (1997) George ja Nico seurustelevat ja tarina lähtee liikkeelle kun Nico kidnapataan. George lähtee pelastusretkelle ja törmää huumerinkiin, joka liittyy jotenkin muinaiseen pahaenteiseen jumalaan. Broken Sword: The Sleeping Dragon (2003) Nico ja George ovat eronneet, mutta sekaantuvat kumpikin tahollaan tapahtumiin, jotka uhkaavat koko maailmaa. Lopulta pari törmää ja tajuaa tutkivansa samaa mysteeriä.

Alkuperäinen pistemäärä: 80/100

8/10
KehittäjäSumo Digital
JulkaisijaTHQ
PeligenretSeikkailu
Pegi-ikärajatK-12
Pegi-merkinnätKiroilu
Lisää luettavaa