Erottamattomat
Toisinaan lyhytkin matka voi kestää hyvän aikaa. Brothers: A Tale of Two Sons ei tarjoa kestollisesti kuin muutaman tunnin verkkaisen pelikokemuksen, mutta tästä huolimatta se pysyy takuulla mielessä pitkään.
Huomasin ajattelevani peliä usein ennen nukahtamista. En niinkään pohdiskellut ratkaisematta jäänyttä aivopähkinää tai erityistä juonenkäännettä, vaan annoin mieleni yksinkertaisesti vain vaeltaa eriskummallisessa ja syksyn väreihin puetussa fantasiamaailmassa. Unen ja valveillaolon rajamailla tämä kahden nuoren veljeksen vähäeleisen kauniisti punottu tarina irtaantui raameistaan ja alkoi kasvaa pituutta.
Nimensä mukaisesti Brothers: A Tale of Two Sons kertoo kahdesta nimettömänä pysyvästä veljeksestä, jotka lähtevät vaaralliselle retkelle noutamaan parannuskeinoa sairaalle isälleen. Kerronta pysyttelee alusta loppuun asti hienovaraisena, eikä juonta ryhdytä revittelemään minkäänlaisiin eeppisiin mittasuhteisiin. Pelaaminen on usein hidasta ja helppoa, henkilöhahmot puhuvat pelkkää siansaksaa muistuttavaa mielikuvituskieltä eikä välianimaatioitakaan juuri ole. Mistä on siis oikein kysymys?
Tämän pelin hienous piilee yksityiskohdissa. Veljesten erilaisiin persoonallisuuksiin viitataan heidän käytöksensä ja kehonkielensä avulla. Nuorempi veli usein keppostelee tilaisuuden tullen, mahtuu kulkemaan ahtaistakin koloista ja naureskelee pieruhuumorille. Veljeksistä vanhempi on rohkea ja rauhallinen. Hän suoriutuu kokonsa puolesta hyvin fyysistä kuntoa vaativista tehtävistä ja joutuu toisinaan suojelemaan rasavilliä nuorempaansa.
Brothersin pelimekaaninen omintakeisuus riippuu yhden idean varassa. Kyseessä on nimittäin yksinpelattava yhteistyöpeli. Pelaaja liikuttaa siis yhtä aikaa molempia veljeksiä. Peliohjaimen vasemman puoliskon painikkeilla ohjataan vanhempaa ja oikealla nuorempaa veljeä. Tatti liikuttaa pelihahmoa, ja liipaisimella taas pidetään kiivetessä kiinni köynnöksistä, tuupataan toinen ylös kallionkielekkeelle ja suoritetaan muita tilannekohtaisia jippoja.
Alussa peukalot menevät helposti solmuun erityisesti veljesten vaihtaessa jatkuvasti paikkaa kuvaruudun puolelta toiselle. Onneksi toiminta on hidastempoista. Tämä antaa aikaa totutella ohjaimen erikoiseen käyttötapaan, ja yllättävän pian yhteistyö pelimaailmassa alkaakin jo sujua.
Seikkailu koostuu pulmanratkonnasta, suoraviivaisesta paikkojen tutkimisesta ja kevyestä akrobatiasta. Usein eteen ilmestyvä ongelma ratkaistaan sekä yhteistyöllä että pelaamalla veljesten omia vahvuuksia. Brothers: A Tale of Two Sons ei ole vaikea peli, ja sen voi läpäistä kevyesti melkeinpä yhdeltä istumalta. Pariin kolmeen tuntiin mahtuu kuitenkin huima määrä herkkyyttä, esimerkillistä juonenkuljetusta, kevyttä huumoria ja maton jalkojen alta vetävää pimeyttä.
Pelin väkevässä tunnelmassa ja vähäeleisyydessä on jotakin äärimmäisen viehättävää. Se saa palaamaan takaisin veljesten tarinan pariin moneen otteeseen. Nyt voi kerrankin kokea jotakin todella poikkeuksellista. Tilaisuuteen kannattaa ehdottomasti tarttua.